Maha möyrii ja ollaan lapsen kanssa katseltu sormiamme. Enää yksi kerta nukkumaan (tai no, nyt tässä vaiheessa ei enää yhtään) ja sitten isi onkin jo täällä. Vain viikonlopuks, mutta kuitenkin.
Päivä meinas olla jahkailun täyteinen ja just sellanen ärsyttävän suunnittelematon, jossa ei päädytä lopulta tekemään mitään, vaikka pitäis. Onneksi kuitenkin sain tartuttua aamua sarvista kiinni ja rohkeesti lähdettiin kaverin luokse. Ehdittiin vähän ulkoilla ja keinua myyrän kanssa, lapselle lounas ja vaunuihin nukkumaan. Sillä välin aikuisille epäterveellinen pastry-ateria ja lapsiaiheisia keskusteluja.
Iltapäivällä kotiin ja jo autoa parkkeeratessa laps alkoi suunnitella, että haluaa mennä pyytämään naapuria mopoilemaan kanssaan. Tai siis, että naapurintyttö saa ajaa lapsen mopolla ja laps pääsee harjottelemaan polkimilla polkemista.
Naapurintyttöparka. Pidän sitä tosi hyvänä piirteenä, että uuden taidon oppineena laps haluaisi harjotella, harjotella, harjotella ja harjotella. Harmillisesti meillä ei kuitenkaan ole (vielä ainakaan) polkimellista fillaria, joten laps pistää kaikki taitonsa peliin, että saisi naapurintytön tekemään vaihtalit. Voi kyllä, nyt on niin tosi kyseessä, että sieltä tulee taitinko ja ihan pienen hetken ja haluaisin. Ja naapurintyttö tajuaa, että jos haluaa fillaroida lapsen kanssa, sen kohtalo on ajaa mopolla (jota kyllä vaikuttaa ainakin hetkittäin ajavan ihan tyytyväisenä). Muussa tapauksessa laps seisoo kypärä päässä lähtöruudussa odottamassa, että naapurintyttö on valmis niihin vaihtareihin.
Josta päästäänkin siihen, että pitäiskö tolle nyt sitten hankkia polkimellinen pyörä, vaikka mun mielestä sellanen potkupyörä olis paljon hyödyllisempi? Toisaalta, laps on myös ihan intona potkulautoihin. Äh, taas kerran valinta.
Sen sijaan mentiin iltapäivällä kanssa 'jumppaan'. Naapurintyttö käy viikottain äitinsä (ja pikkuveljensä) kanssa jumpassa ja koitin pari päivää sitten selittää lapselle mitä se tarkottaa. No, laps tästä heti halusi myös lähteä jumppaan - vaan harmillisesti naapurintytön ryhmä oli jo täynnä.
Mitäpä sitä ei lapsensa eteen tekisi: etsin toisen paikan jumpata. Ei nyt ole ihan samanlainen, kuin missä naapurintyttö käy, mutta luultavasti lapselle sopivampi. Käytiin siis tutustumassa Gymin taaperotuntiin - eli alkulämmittelyt (suurimmaksi osaksi juoksua) ja temppurata, jota lapset kulki omaa tahtiaan vanhempiensa kanssa.
No tokihan laps nautti. Oli pieni liukumäki, oli tramppa ja tunneli. Oli roikkumisköysi, tasapainoilua, rekki ja kuperkeikka. Ja oli muitakin lapsia (tämä tuntui olevan lapselle iso juttu, että meni siellä muiden lasten seassa). Mun maha sen sijaan nnggghhh.
Ollaan menossa sunnuntaina kokeilemaan yhtä toista paikkaa ja katsotaan sitten mikä valitaan. Näin yhden kerran perusteella sanoisin kuitenkin, että tommonen harrastus olis lapselle ihan huippujuttu. Ja hei, onhan se melkein parkouria, pakkohan siitä on tykätä!
Illalla kysyin lapselta kuka sen paras ystävä on (koska Veera, Tatu ja Patu on parhaita ystäviä) ja odotin tietenkin kuulevani, että naapurintyttö. Laps pääsi yllättämään ja vastaskin, notta äiti. Lapsen lakas äiti. Lakas pieni.
Niiiisk! <3
Illalla kysyin lapselta kuka sen paras ystävä on (koska Veera, Tatu ja Patu on parhaita ystäviä) ja odotin tietenkin kuulevani, että naapurintyttö. Laps pääsi yllättämään ja vastaskin, notta äiti. Lapsen lakas äiti. Lakas pieni.
Niiiisk! <3
 |
| Isojen keinussa seisaalteen. Vaan myyrälle kävi huonosti. |
Olen muutaman kerran kysynyt meidän pojalta haluaisiko hän pikkusiskon tai -veljen leikkikaveriksi. Joka kerta on ollut vastaus "ei kiitos, isi riittää". :D
ReplyDeleteMeidän suunnalla ei taida olla mitään lasten harrastuksia. Muskari on ainoa. Kolmivuotiaasta alkaen on painia. Työkaverin TYTTÖ käy painimassa ja kuulemma kovasti tykkää.
Haha, me ei koskaan kysytty, kerrottiin vaan :D
DeleteMuskari ja painia? Ok! Ehkä näistä voisi yhdistää jonkun hauskan uuden lajin ;)
No ei mekään olla siinä mielessä kysytty. :) Tilaus on ollut jo reilun vuoden päällä, mutta ei se tälläkään kertaa onnistu helpolla. Hoidot on taas edessä.
DeleteAh, tsemppiä paljon tilaukseen ja mahdollisiin hoitoihin! Onneksi teillä on yksi elävä esimerkki siitä, että kyllä sen on lopulta mahdollista mennä läpi <3
DeleteJa joka tapauksessa, poika tulee kiittämään lopulta siitä leikkikaverista :)
ps. Olen impressed, että lapsi osaa vastata 'ei kiitos'!
DeleteTässä yks ilta olin nukuttamassa poikaa ja hän yhtäkkiä nousi konttausasentoon ja ilmoitti että haluaa halata äitiä. Sitten kietoi kätensä kaulan ympärille ja sanoi "minä lakastan sinua äiti". Sanoin että äitiä alkaa ihan itkettää, kun olet niin ihana. Sitten hän silitti poskeani ja sanoi "minä lohdutan sinua". Silloin tuli ihan oikeasti itku. Olen todellakin niin kiitollinen hänestä, mutta pelkään kuitenkin että hän jää ainokaiseksemme. Sisarukset ovat rikkaus ja niin kovasti toivon että hän saa sen rikkauden kokea.
DeleteVoi että mikä pikkunen <3
DeleteToivotaan parasta ja haluaisihan sitä ajatella, että kun kerran on aikasemminkin onnistunut, niin kyllä uudestaankin. Sisarukset on iso rikkaus - mutta niin on upeat vanhemmatkin, vaikka ainokaiseksi sitten jäisikin. Paljon tsemppiä ja lämpösiä ajatuksia!
Meillä viiletettiin kaksivuotiaana potkupyörällä ja se osoittautui ihan huippujutuksi.Nopeesti oppi potkuttelemaan sillä ja tasapaino kehittyi.Hetken päästä hommaan haettiin jo haastetta,nostettiin alamäessä jalat ylös ja vauhti kiihtyi :) Ajateltiin että seuraava kesäkin ,jolloin lapsi täytti toukokuussa kolme,menis samalla potkupyörällä.Keväällä se jaksoihin kiinnostaa mutta sitten oltiin jo isoveljen tavispyörän kimpussa.Kaivettiin varastosta veljen vanha pyörä ja mies ei laittanutkaan siihen apupyöriä ollenkaan.Ei menny viikkoakaan kun oppi sillä polkemaan ja pysymään pystyssä.Aluksi yritti potkia,mutta polkimet oli tiellä ja oli pakko nostaa jalat polkimille ja opetella polkemaan - jotta pääsi lujaa ja jotta pysyi pystyssä! Touhu näytti koomiselta kun ajeli pitkin nurmikoita enkä kipeän selkäni kanssa pystyny pitämään kumarassa pyörästä kiinni.Mutta täytyi myöntää että kyllä potkupyörällä aloitus kannatti.Se oli kehittänyt niin hyvän tasapainon että nyt tuo apupyörävaihe jäi pois välistä kokonaan. Ainoa mikä hirvitti oli tuo vauhti millä pyörällä mentiin! Jo ennenkuin opittiin jarruttamaan kunnolla! Äipän kunto kasvoi kun hölkkäsi rinnalla ja kiljui JARRUTA! Mutta pahoilta haavereilta vältyttiin ja nyt loppukesästä ollaan oltu jo monta kertaa paljon pyöräilemässä koko perhe,kaikki omilla pyörillään ja hyvin sujuu.Kannatti siis uskoa pyöräkauppiasta joka suositteli polkupyörää jai siitä siirtymistä suoraan pyörään ilman apupyöriä.Apupyörien kanssa on ajoasento on väärä ja lapsi kallistelee väärään suuntaan ja vaihe on täysin turha.Ainoa miinus potkupyörällä ajamisessa oli jarruttaminen kengänkärjillä jao kengät sitten sen mukaisessa kunnossa! Mutta lämpimästi suosittelen!
ReplyDeleteJoo, sen nähneenä miten nopeesti toi alkoi mennä sillä mopollaan (semmonen leveärenkainen, kokonaan kovasta muovista) en yhtään epäile, etteikö menis potkupyörälläkin pian todella vauhdikkaasti :)
DeleteJa juuri ton sun kertomuksen suuntaisi ajatuksia mulla on tässä ollut kanssa, että ensin sillä potkupyörällä ja siitä suoraan ilman apupyöriä polkimille - vaan nyt näyttää siltä, että polkimet on The Juttu, kun naapurintytölläkin on.
Harkitsen kyllä vieläkin potkupyöränkin hankkimista, vaikka saatiinkin isovanhempien varastoista polkimellinen pyörä. Voihan se olla, että innostuisi menemään kuitenkin sillä potkupyörällä, kunhan suurin poljin-innostus saadaan purettua :)
Heh! Sulla taitaa kyllä olla siellä niin määrätietoinen neiti että jos haluaa polkea niin sitten polkee kanssa! :) ja kun näkee jonkun toisen ajavan ilman apupyöriä niin haluaa omastaan apupyörät pois ja that's it- oppii sit yhtä nopeesti ajamaan ilman niitä! Ihana neiti! - potkupyörää suositellut-
Delete