Todellisuus tulee toki iskemään vielä kylmällä, maidonhajuisella puklurätillä naamaan, mutta ainakin vielä ollaan ihan hyvällä asenteella.
Kertoilin (eli varoittelin) tuossa lapselle, että sitten kun pikkusisko syntyy, se tulee haluamaan olla tosi tosi paljon mun sylissä. Juoda maitoa rinnoista ja nukkuakin mun sylissä. Ja että se ei osaa aluksi tehdä mitään muuta kuin syödä ja nukkua ja itkeä. Ei osaa liikkua, ei leikkiä, ei kävellä, ei puhua. Mutta että ajan kanssa se kasvaa ja oppii sitten uusia taitoja ja sitten joskus myöhemmin siitä tulee kiva leikkikaveri lapselle. Aluksi se vaan hengailee mun sylissä. Ja sitten jos laps haluaa mun syliin, niin sitten ne on molemmat mun sylissä.
Laps kuunteli tarkkaavaisesti ja totesi lopulta: laps haluu pikkutitkon. Nyt pikkutitko tyntyy? Selitin, että vielä pitää odottaa (sigh) jonkun aikaa, mutta nyt aletaan olla jo aika lähellä. Laps melkein jopa vähän harmistui laps HALUU pikkutitkon!
Vähän myöhemmin laps kiersi kätensä mun mahan ympärille (tätä on alkanut tapahtua enemmän viime aikoina) ja sanoi tulleensa halimaan pikkusiskoa. Haluun pikkutitkon luo. Kerroin, ettei pikkusisko ihan vielä synny, pikkusisko tulee sun luo vähän myöhemmin. Laps osotti mahaa haluun pikkutitkon luo matuun. Yritä nyt siinä sitten selittää, että se on (lasten suhteen) exit only ja physically impossible.
No, onneksi meillä virtahepo, jota voidaan hypistellä ja puhua, että se annetaan pikkusiskolle kunhan syntyy. Kyllähän tää ihana isosisko-to-be saa vähän palan kurkkuun, niisk.
 |
| Päivän mahakuva |
No comments:
Post a Comment