2v-2kk-22pv & rv36+0

Päivän kohokohta: ahvalttipipin lupi lähti ilti. Eli asvaltilla kaatumisen takia saatu aika kurja, alunperin useamman neliösentin kokonen, mutta nyt pariin neliösenttiin kutistunut rupi lähti irti. Ja sieltä alta paljastui ihan hyvää iho ja ihan pienenpieni verta tihkuva kohta. Meillä btw kaikilla pipeillä on nimensä (on ollut liukumäkipipiä ja mopopipiä ja you get the point). 

Käytiin taas 'jumpassa', tällä kertaa englanninkielisessä, hyvin vapaamuotosessa leikkihuoneessa, jossa oli myös pieni muskarituokio. Tehtiin banaanikeksejä. Kyläiltiin naapureiden kanssa (ovikellon soidella innostin lasta menemään katsomaan kuka siellä on ja laps heti ehdotti iti?). Syötiin vuohenjuustopastaa päivälliseksi. Puettiin uudet kuravaatteet päälle ja mentiin vähän vielä pihalle pyöräilemään.

Kotona järjestettiin (no, mä järjestin) lapsen kirjat hyllyyn (normaalisti ne vaan tungetaan sinne minne nyt mahtuukaan). Vastaan tuli eräs soiva kirja, joka ei ollut lapsen lemppari.

Okei, understatement. Ensikosketus kirjaan sai lapsen kiipeemään mun syliin ja itkemään lohduttomasti yli varttitunnin. Enkä usko itkun johtuneen kirjan hirveästä äänenlaadusta (joka oli oikeasti hirveä). 

Kirjassa on pieniä suloisia eläinpoikasia, jotka käy nukkumaan, ja joille yksitellen voi soittaa pienen kehtolaulun (Tuiki tuiki, Levon hetki nyt lyö jne.). Laps kuunteli näistä ehkä puoltoista, kunnes riitti.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun laps alkaa itkeä musiikista. On tiettyjä biisejä, jotka saa lapsen herkistymään itkuun joka kerta (mutta myös biisejä, joihin on jo karaistunut). Yleensä biisit on jonkin sortin unilauluja, kuten tossa kirjassakin. On ollut myös kertoja, kun laps on erityisesti toivonut, että näitä biisejä lauletaan (vaikka ne sitten itkettääkin). Jättää äidin avuttomaksi, ei sitä varsinaisesti haluaisi kuitenkaan itkettää lasta. 

Silittelin lasta sylissäni ja kerroin, että musiikki saa joskus itkemään (myös minut). Että se on ihan ok ja saa itkeä jos itkettää.

Tänään järjestellessä laps löysi kirjan ja kertoi, ettei tykkää siitä. Että haluaa sen pois. Lupasin viedä sen varastoon. Ja tietenkin siinä samalla vahingossa painoin yhtä napeista ja se alkoi soida. Lapsen ilme meni heti vähän kurttuun ja äkkiä painoin käteni kirjan kajaria vasten ja puhuin reippaasti muista asioista. Heiluttiin siinä rajoilla mennäänkö itkun puolelle, kunnes biisi vihdoin loppui ja lupasin kiikuttaa kirjan pois ulottuvilta lapsen varmistellessa, että se varmasti oikeasti taatusti häipyy, eikä palaa. 

Musiikilla on ihmeellinen kosketus.

ps. Ehdin eilen diagnosoida itselleni raskausmyrkytyksen ja diabeteksen sen huimauksen (jota on nyt kahtena päivänä kestänyt about 30-60min) takia, joten kävin pöllimässä neuvolasta pissatikun. Ei ollut (aivan yllättäen!) kumpaakaan.

Kirottu kirja

Shelfie