Monday, September 22, 2014

2v-2kk-22pv & rv36+0

Päivän kohokohta: ahvalttipipin lupi lähti ilti. Eli asvaltilla kaatumisen takia saatu aika kurja, alunperin useamman neliösentin kokonen, mutta nyt pariin neliösenttiin kutistunut rupi lähti irti. Ja sieltä alta paljastui ihan hyvää iho ja ihan pienenpieni verta tihkuva kohta. Meillä btw kaikilla pipeillä on nimensä (on ollut liukumäkipipiä ja mopopipiä ja you get the point). 

Käytiin taas 'jumpassa', tällä kertaa englanninkielisessä, hyvin vapaamuotosessa leikkihuoneessa, jossa oli myös pieni muskarituokio. Tehtiin banaanikeksejä. Kyläiltiin naapureiden kanssa (ovikellon soidella innostin lasta menemään katsomaan kuka siellä on ja laps heti ehdotti iti?). Syötiin vuohenjuustopastaa päivälliseksi. Puettiin uudet kuravaatteet päälle ja mentiin vähän vielä pihalle pyöräilemään.

Kotona järjestettiin (no, mä järjestin) lapsen kirjat hyllyyn (normaalisti ne vaan tungetaan sinne minne nyt mahtuukaan). Vastaan tuli eräs soiva kirja, joka ei ollut lapsen lemppari.

Okei, understatement. Ensikosketus kirjaan sai lapsen kiipeemään mun syliin ja itkemään lohduttomasti yli varttitunnin. Enkä usko itkun johtuneen kirjan hirveästä äänenlaadusta (joka oli oikeasti hirveä). 

Kirjassa on pieniä suloisia eläinpoikasia, jotka käy nukkumaan, ja joille yksitellen voi soittaa pienen kehtolaulun (Tuiki tuiki, Levon hetki nyt lyö jne.). Laps kuunteli näistä ehkä puoltoista, kunnes riitti.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun laps alkaa itkeä musiikista. On tiettyjä biisejä, jotka saa lapsen herkistymään itkuun joka kerta (mutta myös biisejä, joihin on jo karaistunut). Yleensä biisit on jonkin sortin unilauluja, kuten tossa kirjassakin. On ollut myös kertoja, kun laps on erityisesti toivonut, että näitä biisejä lauletaan (vaikka ne sitten itkettääkin). Jättää äidin avuttomaksi, ei sitä varsinaisesti haluaisi kuitenkaan itkettää lasta. 

Silittelin lasta sylissäni ja kerroin, että musiikki saa joskus itkemään (myös minut). Että se on ihan ok ja saa itkeä jos itkettää.

Tänään järjestellessä laps löysi kirjan ja kertoi, ettei tykkää siitä. Että haluaa sen pois. Lupasin viedä sen varastoon. Ja tietenkin siinä samalla vahingossa painoin yhtä napeista ja se alkoi soida. Lapsen ilme meni heti vähän kurttuun ja äkkiä painoin käteni kirjan kajaria vasten ja puhuin reippaasti muista asioista. Heiluttiin siinä rajoilla mennäänkö itkun puolelle, kunnes biisi vihdoin loppui ja lupasin kiikuttaa kirjan pois ulottuvilta lapsen varmistellessa, että se varmasti oikeasti taatusti häipyy, eikä palaa. 

Musiikilla on ihmeellinen kosketus.

ps. Ehdin eilen diagnosoida itselleni raskausmyrkytyksen ja diabeteksen sen huimauksen (jota on nyt kahtena päivänä kestänyt about 30-60min) takia, joten kävin pöllimässä neuvolasta pissatikun. Ei ollut (aivan yllättäen!) kumpaakaan.


Kirottu kirja


Shelfie

4 comments:

  1. Meidän toi vajaa 5v itkee kans joistain biiseistä, välillä ihan yllättäen joku saa toisen nyyhkyttämään (autossa kuunnellaan radiota) ja siinä mä vähä aina jään pöllämystyneenä miettimään et mitä hittoa. Toinen on kumminkin sellanen tättähäärä ja sit yhtäkkiä jostain biisistä huomaankin että pyyhkii kyyneleitä samalla. Esim kuningaskobra aiheuttaa hanojen aukeamisen.

    Kerran erehdyin kuuntelemaan sitä lastensairaalan Lohtu-biisiä (joka saa kyllä mutkin itkemään hahaha ) olohuoneessa niin poika tuli jossain vaiheessa sanomaan että typy itkee peiton alla kun on niin surullinen biisi :D <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, se on ihan hassua, miten musiikki saa itkemään! Toisaalta, oon ollu ite ihan samallailla herkkis pienenä. Itkin pooh bear -tunnarille, itkin luontodokkarille saukoista ja myös Skippy the Kangaroon tunnari sai parkumaan - enkä osannut sanoa miksi..

      Miten hei vointi?! :)

      Delete
  2. Kävelin juuri kaatosateessa neuvolaan ja takaisin että vointi on ilmeisesti erittäin hyvä :D Bussikin olisi kulkenut mutta eipä mulla muutakaan tekemistä ollut että taitaa käydä aika vähän pitkäksi välillä x) Tyttö oli syntynyt jo yli viikko sitten tästä rv:stä ja täytyy myöntää että aletaan lähestymään sitä hetkeä kun en jaksa vaan olla enää aina iloinen mahasta enää, ehkä se on nää supparit kun saa luulemaan että no EHKÄ NYT ja sit ei mitään -.-

    Neuvolantätsykin äsken totesi ettei olis mitenkään erikoista jos kolmas tulee paljonkin myöhemmin kuin kaks ekaa, thanks :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, lapsen hoitotäti (jolla neljä lasta) sanoi kanssa, että olikohan se neljäs nyt sitten joka olikin yhtäkkiä rutkasti myöhässä, vaikka kolme ekaa syntyi ihan ajoissa.

      Onneks kaikki loppuu aikanaan! Paljon kärsivällisyyttä siis - ja samaa toivon itelleni. Tää tuntuu jopa kummalliselta miten valmis olisin jo saamaan tän lapsen, vaikka ollaan vasta 37. viikolla :D

      Delete