1v-11kk-29pv & rv23+6

Synttärijuhlat oli ja vieläkin hengissä ollaan.

Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, jossa ollaan käyty riittävän monilla kavereiden lapsisynttäreillä ja laps riittävän iso, että piti nyt sitten ne kaverisynttäritkin hällekin järjestää. Rahkeet ei olis riittänyt kaksiin juhliin (sukulaiset + kaverit), joten lupasin avata ovet puoliltapäivin ja pitää ne auki, kunnes laps pistetään nukkumaan.

Toimi yllättävän hyvin. Olin jälleen kerran ehkä vähän innostunut kutsumaan paljon ihmisiä (meillä taisi joskus back in the days olla tuparit, jossa oli tuplasti ihmisiä neliöihin verrattuna), mutta väkimäärä pysyi suhteellisen tasaisena alusta loppuun. Lapset ei riidelly, kukaan ei satuttanut itseään, aikuisetkin ehti vähän jutella keskenään. Mutta siis sanoinko: alusta loppuun.

Okei, ekat vieraat tuli joskus vähän yhden jälkeen. Laps nukkui tällöin vielä päiväunia ja oli herätessään todella hämmästynyt unien aikana saapuneista vieraista. Muutaman tunnin kuluttua meni vähäksi aikaa yksin makkariin makaamaan naama tyynylle, kirja pepun päälle (I have no idea) - pakko saada vähän paussia. Ei voi syyttää. Mullakin alkoi loppua kohti olla aika lasittunut katse silmissä.

Ja nolosti kävi ruokien suhteen: suolanen loppui auttamattomasti kesken (ps. 2 tämmöstä aivan tosi hyvää, mutta ei riittävästi lainkaan - ei edes jonkun kolmenkymmenen cocktailpiirakan kanssa). Makeaakin oli ja vielä kuuden aikaan illalla pikaväsäsin toisen marenkikakun (valmispohjista) ajatellen, että pakko nyt laittaa vielä, kun edellinen loppui vaikka tästä kyllä jää sitten yli. No jäi - lusikallinen.

Muina tarjoiluina oli kaksi pannukakkukakkua, hedelmävartaita, hedelmäpaloja, anopin mahtava puolukkapiirakka ja vähän vaahtokarkkeja. Kuivattuja hedelmiä, ruisnappeja, maissinaksuja, poppareita. Pitää nyt vielä vähän elvistellä, että ihmeinspiksellä olin pistänyt kertsimukien viereen tarra-arkin ja pari tussia, joilla sai tuunata mukinsa. Lappujen ohjastamana löytyi kanssa xylitol-pastilleja (taputtelen tässä itsäeni olalle), saippuakuplia ja kasvomaalivärikyniä (riittävän korkealle, että vain aikuisten valvonnassa). Nyt vähän katselen, että oliko noi koristeribbonit seinällä vähän over the top, mutta hei, kerrankos. 

Laps sai palan pannukakkukakkua ja hedelmävartaan. Taisi syödä kaks lusikallista kakkua, yhden vaahtokarkin, hedelmät ja muutaman mansikan. Joko meidän sokerinatsi ruokavalio (huom. koskee vain lasta) on tehnyt tehtävänsä ja sokerinen ei oikein maistu tai sitten sokerinen ei oikein maistu noin niinkuin luontaisesti. Syystä tai toisesta ei myöskään tullut kertaakaan pyytämään herkkuja pöydästä. Päivällisaikaan oli mennyt sanomaan miehelle, että nyt olis nälkä ja söi sitten hyvällä ruokahalulla cocktail-piirakan ja lautasellisen sosekeittoa.

Kuvadokumentaatio jäi säälittävän vähälle, mutta tässä nyt pari kännykkäräpsyä:

Marenkikakkua, pannukakkukakkua,
puolukkapiirakkaa, valkosipuli-pizzaa

Hedelmävartaat

Väsynyt laps.

Nyt väsynyt äiti sammuu sänkyyn. Oli aika ihana, mutta vähän raskas päivä. Mun tajuntaan iskeytyi tänään, että jatkossa (joskus) näitä tulee olemaan kahdet vuodessa. (!!!)

1v-11kk-26pv & rv23+3

Siis kyllähän sitä olis vaikka mitä kaikkea tehtävää. Pitäisi suunnitella. Ja tehdä. Koti kaipaa siivousta, vähän kaikki on levällään ja suunnitellakin pitäisi. Meidän aikataulutkin kaiken suhteen ihan auki vielä - hämmästyttää oikein miten mahdollista, kun mies nyt kuitenkin jo reilun viikon päästä lähdössä sinne Atlantin tuolle puolelle. Kuudeksi viikoksi. Ei niin, että varmaa lähtöpäivää olis, mutta kyllä lähtö on varmaa.

 

Vähän innostuin tekemään lapsen vauvakirjaa, sekin jo pari vuotta myöhässä. Siis sen sijaan, että siivosin tai suunnittelin. Huomenna on viimenen työpäivä ennen parin viikon lomaa, jonka jälkeen palaan vielä viikoksi, mutta ei siellä sillon enää ketään ole. Ajattelin, että leivon jonkun mutakakun. Sitten menin kauppaan ja ostin pakastemutakakun. Ja kuusi paistovalmista isoa keksiä. Syötiin niistä kaksi - en tiedä kehtaako neljää viedä töihin.

 

Lapsen jalka paranemaan päin. Luultavasti johtuu antibiooteista. Hyvä että saatiin antibiootti. Elän uskossa ja toivossa, että siinä oli joku muu bakteeri kuin borrelioosi. Iso helpotus tämä oikea suunta nyt kuitenkin.

 

Sen sijaan lapsen ensimmäisiä: vietiin laps lähestyvän synttärijuhlan kunniaksi ensimmäistä kertaa kampaajalle. Meni tosi mainiosti, ei yrittänyt karata tuolista (sai vähän katsoa puhelimesta jotain videota välillä) ja oli suurimman osan ajasta lähinnä epäluuloisen näkönen. Väläytti sentään parit hymyt kun vähän hassuteltiin. Antoi jopa föönata kutrinsa ja nyt on kyllä siisti harjas, kelpaa juhlia.

 

Laittaisin kuvan, jos se ei olisi tabletilla hirveän raskas ja vaivalloinen homma.

 

Hassuttelusta puheenollen, laps on alkanut hattutella. Sanoo tahallaan asioita väärillä nimillä (osottaa kirjasta lammasta ja väittää possuksi) ja kikattaa riemuissaan perään. Tähän tietysti kuuluu asianmukainen järkyttynyt huudahdus mutta sehän on lammas! MÄÄÄ! Selkästi oikein näkee vaivaa, että minkä dissosiaation keksisi. Krokotiiliä sanoi mummuksi ja pupu palloksi.

 

Marion Billetin kirjat on muuten mainioita. Meillä uusimpana hittinä Pentula, jota luetaan monta kertaa päivässä. Vähän kyllä epäilyttää, ne eläinlapset siellä asuu ihan keskenään omassa talossa, käy kaupassa ja ylittää katuja, että missäköhän niiden vanhemmat on?! Lasta ei tunnu mietityttävän, ehkä me aikuisetkin selvitään.

1v-11kk-24pv & rv23+1

Stressipirkko täällä jatkaa - elämä on tällä hetkellä vähän liian jännittävää mulle. Sen tietää siitä, että asiat karkaa mittasuhteistaan.

Löydettiin lapselta säärestä joku pieni, kova kohouma. Itikan purema, arveltiin huolettomasti, seuraillaan. Piti sitä vähän myös sorkkia ja sen jälkeen (vai seurauksena?) kohouma punertui, teki ihottumaa ja vietiin laps lääkäriin. Lääkärisetä antoi antibioottikuurin varuilta lapselle - voi olla punkki ja borrelioosi (korreloisi edellisen saarivierailun kanssa .. yhyyyyy!). Voi myös olla olematta. Näyttäisi olevan vähän tulehtunut. Onneksi laps imee antibiootit hyvällä halulla ja pyytää lisää päälle.

Ei siinä muuta, mutta borrelioosiin ei aina antibiootti tehoa ja se on oikeasti tosi kurja homma, joka voi johtaa pahimmillaan elinikäisiin vaivoihin ja jopa vammoihin. Koitan olla miettimättä asiaa. Tai koitan miettiä, että voi hyvinkin olla jotain muutakin. Mäkäräisiä, mitä näitä nyt on.

Se on harmillista miten monta kertaa oon tässä ehtinyt sanoa 'no onneksi lapsella on ainakin kaikki kunnossa'.

Vähän kylmä hiki otsalla mentiin 3D/4D ultraan katsomaan miten tää pienempi voi. Kaikkihan on ollut siis hyvin, mutta nää kaikenlaiset ikävät yllärit lannistaa.

No, kaikki OLI kuitenkin hyvin. Kokoarvio kuulemma vähän keskiarvon alapuolella, mutta täysin normaalin rajoissa (ja asiaa tukee se, että isompikin oli syntyessään siro). Liikkui tosi paljon ja aktiivisesti (apua, kohta niitä on kaksi). Kätilö sanoi kyllä se on aika varmasti tyttö sen lisäksi, että hyvin rikkaalla sanavarastolla moitti laitteiden huonoutta ja välillä hellästi, välillä vähän harmistuneesti komensi mahalasta ottamaan kädet pois naamaltaan, että saataisiin kunnon kuva.

Ihan kohtalaisia kuvia lopulta saatiinkin ja tosiaan kaikkein tärkeintä: lausunto että kaikki on ok. Täysin normaalisti. Mua kyllä jaksaa hämmästyttää, että miten IHMEESSÄ ne kätilöt näkee ton kaiken siitä suttusesta ultrakuvasta. Mies arveli jälleen kerran, että se vaan keksii asioita, ei niitä oikeasti voi mitenkään tollasesta nähdä.

Havahduin muuten kanssa siihen, että töihin pitäisi tehdä kakku. Ja kohta on ne lapsen synttäritkin. Apua.

1v-11kk-22pv & rv22+6

Stressipirkko täällä moi.

Sanoin aamuna, että lapsella taitaa olla tänään erittäin harvinainen huonotuuli-päivä. Sitten kävi ilmi, että se olikin vain minä. Ryppyiset vaatteet ärsytti. Sää ärsytti. Tuolikin oli ihan varmasti tahallaan mun jalkojen kanssa törmäyskurssilla ärsyttämässä mua. Kihisin vähän joka suuntaan ja silitin huolissani mahalasta, joka oli ollut tavallista vaisumpi. Vetosin tulevaan kahden kuukauden yksinhuoltajuuteen, jotta pääsisin livistämään hiekkalaatikkoilusta sateella. Mietin miten suuri pettymys se lopulta sittenkin olisi, jos jotenkin nämä kaikki muuttosuunnitelmat romahtaisi.

No, se siitä.

Oli meillä kaikista räntäsateista huolimatta (tunnen kuinka verenpaine alkaa kohota jo pelkästään säästä kirjottaessa) kokko ja komea olikin. Ulkonakin saatiin vietettyä sentään jonkun verran aikaa, eikä laps tälläkään vierailulla pudonnut laiturilta mereen. Eikä ollut punkkeja. Eli ihan plussan puolella ollaan.

Bonuksena vietettiin etukäteissynttäreitä, kun miehen siskonperhe on oikeiden synttäreiden aikaan pallon tuolla puolen. Laps pääsi repimään auki lahjapaketin, josta paljastui junaratapalikoita ja romahtava silta. Ihan mahtavaa, erityisesti säät ottaen huomioon (kotona, kun silta + ratapalat löytyi laukusta, laps totesi iloisesti yllättyneenä, että nää tuli mukaan!). Kakkuakin syötiin, mansikkaa ja marenkia. Ja kivaahan meillä tietenkin oli.

Muutamia kuivia päiviä tossa onnistuttiin pitämään (kuitenkin vaippa kokoajan käytössä, harjotellaan you see). Vessassa käynti ei ole kuitenkaan lapsen lempitouhuja, hyvin usein ehdotukseen käydä pissalla vastattiin ei vielä. Lisäksi tietty aina ei vessakäynti ajottunut ihan täysin, jollon laps totesi: pissa ei tullut, pissa on kotona. Nauratti.

Mainitsemisen arvoista myös pikkuhiljaa alkanut tunteiden sanottaminen. Harmistuessaan ja vähän parkuessaan laps tuli muutamaankin kertaan ilmottamaan itse mistä on kyse: <laps> ikkee, koska oliti halunnut mennä poltkuttelemaan (polskuttelemaan. Kyllä, annoin sen kertaalleen polskutella nakuna hyisessä vedessä). Tai <laps> ikkee, koska oliti halunnut mennä toitelle lannalle (toiselle rannalle). Ja sitten jatkaa vielä vähän parkumista (yleensä parkuminen ei ole näissä kauhean vakavaa tasoa tai vaadi edes kyyneleitä). Tyytyväisenä taputtelen itseäni tässä kuitenkin selkään: kasvatus kantaa hedelmää!

Tämän päivän saldona vielä pari muuta juttua: käynti Chicosissa kuluttamassa miehen lounareita ja laps istui pöydän ääressä koko ravintolassaoloajan ja söi hyvin (!!). Ryhdistäydyin ja sain illalla taas puskettua monta roikkunutta asiaa eteenpäin. Lisäksi illan stand-up show (a.k.a lapsen nukahtamisprosessi) kesti vain puolisen tuntia normaalin tunnin sijasta.

Tällä voi sitten alottaa viimesen viikon ennen kesäloman ensimmäistä jaksoa.

1v-11kk-19pv & rv22+3

Alkaa olla se hetki, että voi hyvillä mielin paeta juhannukseen.

Täällä asiat hiljalleen edistyy. Työviikko siirretty aikasemmaksi ajatellen, että päästäisiin vähän aiemmin lähtemään reissuun, jonka määränpäänä Frisco. Jälleen yksi neuvola takana. Kaikki hyvin, mahalaps potkiskeli doppleria vastaan ja karkaili minkä kerkesi. Verenpaine mitattiin kahdesti - ekalla kerralla vähän korkea, tokalla kerralla normaali. SF-mitta kuulemma vähän yläkäyrällä, mutta tässä vaiheessa ne saattaa heitellä vielä kovasti.

Laps on tuntunu ottaneen harppauksia kerronnassaan. Kertoo kuulumisiaan silmät innosta sädehtien, kun päivän aikana <laps> teki näin! Ja näin! (heiluttaa käsiä oikealle ja sitten vasemmalle) Ja kakkuja! Tänä aamuna tultuaan kotiin saaresta (oli siellä miehen, mummun ja papan kanssa yötä) ryntäsi heti herättämään mut (saatoin krhm ehkä vähän vielä nukkua sillon ysin aikaan..) ja kipinöi intoa joka suuntaan. <laps> oli saaletta! Mummun ja papan kantta! Pikkula-kiija unohti! (en ole varma unohtuiko kirja kotiin vai saareen) Mentiin veneellä saaleen!

Ajatus oli lähteä nyt juhannukseksi muutenkin saareen, mutta voi olla, että kelit pitää kotona. Mitään ruokaa ei olla ostettu ja oon parhaimmillaankin vaguely aware, että ainiin. Juhannus.

Fiilikset muuton suhteen menee ees taas. Eilen tuli yhtäkkinen yksinäisyyden hetki, että gaah, liian monta viikkoa, tulee liian kova ikävä, onkin liian painava lasti kannettavaksi, it's not worth it uhuuu. Nyt taas rauhallisempi - kyllä me varmaan pärjätään. Syksy eniten tietty huolestuttaa, ei oo mitään mikä katkaisisi päivän (kuten duunia), vaan me vaan lapsen kanssa ollaan. Päivä toisensa perään. Ollaan. Minä, maha ja laps. Mitäs kaikkea sillon äitiyslomalla me tehtiinkään?

1v-11kk-16pv & rv22+0

It's official, nimet on paperissa. Apua.

Aikataulut vielä sekavat, ilmeisesti mies kuitenkin lähtee heinäkuun tokalla viikolla Atlantin yli. Me lapsen kanssa ehkä jossain vaiheessa perässä. Katsotaan nyt. Sitten se tulee Suomeen ja lähtee joskus pian Lontooseen. Me varmaan jäädään sillon vielä Suomeen odottamaan, että jälkikasvu vol. 2 siirtyy level 0:lta level 1:lle. Eletään toivossa, että mies on tullut ajoissa Suomeen ollakseen paikalla. Lähdetään kaikki yhdessä Isolle Saarelle miehen isyysloman lopussa. Tai jotain. Ehkä. Tai sitten joku ihan muu järjestely.

Jos synnytän Suomessa, yksinhuoltajaviikkoja tulee 6 heinäkuussa + 5 syys-lokakuussa (kun alan olla jo aika raskas). Toisaalta täällä on isovanhemmat ja kaikki tuttua. Oma systeemi, tiedän missä synnytän, puhutaan samaa kieltä ja sanoinko turvaverkko. Mutta kuulostaa kuitenkin aika monelta viikolta.

Jos lähden syyskuun alussa Lontooseen, siellä ei ole isovanhempia eikä mitään turvaverkkoa (eikä tietoa missä synnytän, miten systeemi toimii jne.). Entä jos jotain tapahtuu ja joudun vaikka pariksi päiväksi sairaalaan? Vaikka saataisiin mummupappa sinne päivystämään pienen syntymää, entä jos se päättääkin syntyä aikasemmin. Kuka sitten on lapsen kanssa, joku ihan täysin vieras tyyppi? Ennemmin jätän miehen olemaan lapsen kanssa ja synnytän yksin - vaikkei sekään kauhean mieluisa vaihtoehto. 

Sanoinko: upea mahdollisuus, ajoitus hanurista ja käytännön asiat vähän kuristaa kurkkua.

Anyway. Käytiin sunnuntaina meidän mahtavanmainion naapuriperheen kanssa Falkullan kotieläinpuistomaatilalla. Jännästi sijoitettu, ihan oikeita eläimiä maatilalla, kadun toisella puolella pientaloalue. Siellä oli kuitenkin lampaita, jotka määki ihmisten äänellä ja vuohia kans. Sympaattisia, pinkkejä possuja ja yksi tosi isosarvinen pukki (? mitä näitä eläimiä nyt on). Kanoja, pupuja, hevosia ja lehmiä. Monet niistä tykkäsi tulla rapsuteltaviksi ja lampaille sai syöttää voikukan lehtiä.

Lapsen mielestä parasta reissussa oli kuitenkin lampaidenkatselutorni:

Kuva tyylikkäästi blurrattu kuvattavien
identiteetin suojelemiseksi (tosta
punahattusesta en edes tiedä kuka
se on).

Myös lehmät oli kiinnostavia.
Unohdettiin rattaat kotiin.

Käynti oli ilmainen ja matka ei ollut pitkä. Sopiva sunnuntairetki. Laps mietiskeli kotimatkalla: <lapsella> oli kivaa. <Naapurinlapsella> oli kivaa. <Naapurin nuoremmalla lapsella> oli kivaa. 

As a conclusion: oli kivaa. Voin suositella!

1v-11kk-13pv & rv21+4

Tuli ilta ja käärme heräsi. 

On jäänyt raportoimatta, että meidän iltasiivoukset on alkanu sujua aika hyvin ja ripeästi. Joku internetin äiti vinkkasi käärmeleikkiä, jossa äidillä sukka kädessä ja lapset toivat käärmeelle leluja, jotka äiti heitti lelulaatikkoon / paikalleen.

Parin yrityksen jälkeen laps alkoi hahmottaa jutun jujua. Ja pian leikkiä alkoikin muotoutua aika erilaiseksi: laps halusi ehtiä viemään lelut paikoilleen IHAN ITE ja ENNEN käärmettä. Sitten voitonriemuisena: ei kääme ehtiny, laps ehti entin! Lelut siivoutuu ennätysajassa, kun laps kirmaa kikattaen pitkin kämppää viemässä kamoja paikalleen ennen kuin käärme syö ne (eli laittaa itse paikoilleen). 

Käärmeen virkaa meillä suorittaa patalappu. Ja koska patalappuja on kaks, nykyään laps hakee itselleen oman käärmeen (punaisen) ja mulle oman (harmaan) ja sitten katsotaan kumpi käärme ehtii ensin. Ja tää leikki on niin ratkiriemukasta, että joutuu suorastaan pidättelemään, että käärme herää vain kerran (maks. kaks) päivässä. Ettei tule inflaatiota you know.

Jälleen yksi lastenhoidollinen päänsärky korjattu - for now. On mulla jalat sen verran maassa, että ymmärrän ettei tämä(kään) voi jatkua loputtomiin.

Muita asioita. Laps söi (taas) iltapalaksi niinkuin jätskiä (mies moitti lapsen harhaanjohtamisesta, kun kutsuin jätskiksi - ei se OIKEESTI hei oo). Eli banaania, pakastemansikoita, vähän jugurttia ja vähän hedelmäsosetta pistetty teharin läpi pakkaseen. Koostumuksesta tulee aivan sorbettimaisen venyvää ja yhtä hyvääkin. Mun mielestä saisi kutsua jädeksi, mutta olkoon 'niinkuin jätskiä'. 

Maamo ja pupu pyörii vieläkin aina sillon tällön lapsen puheissa. Tänään luettiin vessassa kirjaa, jossa oli kanarianlintu. Maamo antoi sen? laps ehdotti ja ymmärsin kyllä assosiaation. Maamo niinkuin pupu meni pois, ei tule takaisin. Niin kulta, maamo eikä pupu tule enää takaisin. Pupu ei enää hyppää häkkiin. 

Saako sanoa, että on välillä vähän itkussa pidättelemistä?

Ainiin, näin viime yönä unta mahalapsesta. Unessa pienet, 5cm jalat venytteli niin, että jalkapohjien ääriviivat näkyi mahanahan läpi ja laskin lapsen varpaita. Ja painelin jalkoja takaisin mahaan, että älkäähän nyt noin paljoa venytelkö. Mahalaps on ollut aika aktiivinen tässä.

Tulevaisuus on edelleen yhtä auki kuin eilenkin, paitsi että offeri taitaa olla ainakin henkisesti accepted. Alettiin suunnitella tapaa, jolla voisin saada lapsen Suomessa (lisää yksinhuoltaja-aikaa, jipii) ja muutettaisiin Vasta Sitten. Friscoon voisi ehkä mennä joksikin aikaa. Villejä ajatuksia reissaamisesta Sveitsiin ja Bostoniinkin lapsen kanssa. How hard can it be? Aika on selvästi kullannut liikaa muistoja.

Nyt on taas hetki, jolloin tuntuu vähän helpottavammalta. Ajatus synnyttämisestä Suomessa vieräytti jo aika ison kiven. Nyt kysymys kuulunee kuinka paljon isovanhemmilta kehtaa pyytää apuja... Hei kaverit saako teille tulla kylään, kun on yksinäistä?