Sunday, June 29, 2014

1v-11kk-29pv & rv23+6

Synttärijuhlat oli ja vieläkin hengissä ollaan.

Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, jossa ollaan käyty riittävän monilla kavereiden lapsisynttäreillä ja laps riittävän iso, että piti nyt sitten ne kaverisynttäritkin hällekin järjestää. Rahkeet ei olis riittänyt kaksiin juhliin (sukulaiset + kaverit), joten lupasin avata ovet puoliltapäivin ja pitää ne auki, kunnes laps pistetään nukkumaan.

Toimi yllättävän hyvin. Olin jälleen kerran ehkä vähän innostunut kutsumaan paljon ihmisiä (meillä taisi joskus back in the days olla tuparit, jossa oli tuplasti ihmisiä neliöihin verrattuna), mutta väkimäärä pysyi suhteellisen tasaisena alusta loppuun. Lapset ei riidelly, kukaan ei satuttanut itseään, aikuisetkin ehti vähän jutella keskenään. Mutta siis sanoinko: alusta loppuun.

Okei, ekat vieraat tuli joskus vähän yhden jälkeen. Laps nukkui tällöin vielä päiväunia ja oli herätessään todella hämmästynyt unien aikana saapuneista vieraista. Muutaman tunnin kuluttua meni vähäksi aikaa yksin makkariin makaamaan naama tyynylle, kirja pepun päälle (I have no idea) - pakko saada vähän paussia. Ei voi syyttää. Mullakin alkoi loppua kohti olla aika lasittunut katse silmissä.

Ja nolosti kävi ruokien suhteen: suolanen loppui auttamattomasti kesken (ps. 2 tämmöstä aivan tosi hyvää, mutta ei riittävästi lainkaan - ei edes jonkun kolmenkymmenen cocktailpiirakan kanssa). Makeaakin oli ja vielä kuuden aikaan illalla pikaväsäsin toisen marenkikakun (valmispohjista) ajatellen, että pakko nyt laittaa vielä, kun edellinen loppui vaikka tästä kyllä jää sitten yli. No jäi - lusikallinen.

Muina tarjoiluina oli kaksi pannukakkukakkua, hedelmävartaita, hedelmäpaloja, anopin mahtava puolukkapiirakka ja vähän vaahtokarkkeja. Kuivattuja hedelmiä, ruisnappeja, maissinaksuja, poppareita. Pitää nyt vielä vähän elvistellä, että ihmeinspiksellä olin pistänyt kertsimukien viereen tarra-arkin ja pari tussia, joilla sai tuunata mukinsa. Lappujen ohjastamana löytyi kanssa xylitol-pastilleja (taputtelen tässä itsäeni olalle), saippuakuplia ja kasvomaalivärikyniä (riittävän korkealle, että vain aikuisten valvonnassa). Nyt vähän katselen, että oliko noi koristeribbonit seinällä vähän over the top, mutta hei, kerrankos. 

Laps sai palan pannukakkukakkua ja hedelmävartaan. Taisi syödä kaks lusikallista kakkua, yhden vaahtokarkin, hedelmät ja muutaman mansikan. Joko meidän sokerinatsi ruokavalio (huom. koskee vain lasta) on tehnyt tehtävänsä ja sokerinen ei oikein maistu tai sitten sokerinen ei oikein maistu noin niinkuin luontaisesti. Syystä tai toisesta ei myöskään tullut kertaakaan pyytämään herkkuja pöydästä. Päivällisaikaan oli mennyt sanomaan miehelle, että nyt olis nälkä ja söi sitten hyvällä ruokahalulla cocktail-piirakan ja lautasellisen sosekeittoa.

Kuvadokumentaatio jäi säälittävän vähälle, mutta tässä nyt pari kännykkäräpsyä:

Marenkikakkua, pannukakkukakkua,
puolukkapiirakkaa, valkosipuli-pizzaa

Hedelmävartaat

Väsynyt laps.
Nyt väsynyt äiti sammuu sänkyyn. Oli aika ihana, mutta vähän raskas päivä. Mun tajuntaan iskeytyi tänään, että jatkossa (joskus) näitä tulee olemaan kahdet vuodessa. (!!!)

2 comments: