1v-11kk-13pv & rv21+4

Tuli ilta ja käärme heräsi. 

On jäänyt raportoimatta, että meidän iltasiivoukset on alkanu sujua aika hyvin ja ripeästi. Joku internetin äiti vinkkasi käärmeleikkiä, jossa äidillä sukka kädessä ja lapset toivat käärmeelle leluja, jotka äiti heitti lelulaatikkoon / paikalleen.

Parin yrityksen jälkeen laps alkoi hahmottaa jutun jujua. Ja pian leikkiä alkoikin muotoutua aika erilaiseksi: laps halusi ehtiä viemään lelut paikoilleen IHAN ITE ja ENNEN käärmettä. Sitten voitonriemuisena: ei kääme ehtiny, laps ehti entin! Lelut siivoutuu ennätysajassa, kun laps kirmaa kikattaen pitkin kämppää viemässä kamoja paikalleen ennen kuin käärme syö ne (eli laittaa itse paikoilleen). 

Käärmeen virkaa meillä suorittaa patalappu. Ja koska patalappuja on kaks, nykyään laps hakee itselleen oman käärmeen (punaisen) ja mulle oman (harmaan) ja sitten katsotaan kumpi käärme ehtii ensin. Ja tää leikki on niin ratkiriemukasta, että joutuu suorastaan pidättelemään, että käärme herää vain kerran (maks. kaks) päivässä. Ettei tule inflaatiota you know.

Jälleen yksi lastenhoidollinen päänsärky korjattu - for now. On mulla jalat sen verran maassa, että ymmärrän ettei tämä(kään) voi jatkua loputtomiin.

Muita asioita. Laps söi (taas) iltapalaksi niinkuin jätskiä (mies moitti lapsen harhaanjohtamisesta, kun kutsuin jätskiksi - ei se OIKEESTI hei oo). Eli banaania, pakastemansikoita, vähän jugurttia ja vähän hedelmäsosetta pistetty teharin läpi pakkaseen. Koostumuksesta tulee aivan sorbettimaisen venyvää ja yhtä hyvääkin. Mun mielestä saisi kutsua jädeksi, mutta olkoon 'niinkuin jätskiä'. 

Maamo ja pupu pyörii vieläkin aina sillon tällön lapsen puheissa. Tänään luettiin vessassa kirjaa, jossa oli kanarianlintu. Maamo antoi sen? laps ehdotti ja ymmärsin kyllä assosiaation. Maamo niinkuin pupu meni pois, ei tule takaisin. Niin kulta, maamo eikä pupu tule enää takaisin. Pupu ei enää hyppää häkkiin. 

Saako sanoa, että on välillä vähän itkussa pidättelemistä?

Ainiin, näin viime yönä unta mahalapsesta. Unessa pienet, 5cm jalat venytteli niin, että jalkapohjien ääriviivat näkyi mahanahan läpi ja laskin lapsen varpaita. Ja painelin jalkoja takaisin mahaan, että älkäähän nyt noin paljoa venytelkö. Mahalaps on ollut aika aktiivinen tässä.

Tulevaisuus on edelleen yhtä auki kuin eilenkin, paitsi että offeri taitaa olla ainakin henkisesti accepted. Alettiin suunnitella tapaa, jolla voisin saada lapsen Suomessa (lisää yksinhuoltaja-aikaa, jipii) ja muutettaisiin Vasta Sitten. Friscoon voisi ehkä mennä joksikin aikaa. Villejä ajatuksia reissaamisesta Sveitsiin ja Bostoniinkin lapsen kanssa. How hard can it be? Aika on selvästi kullannut liikaa muistoja.

Nyt on taas hetki, jolloin tuntuu vähän helpottavammalta. Ajatus synnyttämisestä Suomessa vieräytti jo aika ison kiven. Nyt kysymys kuulunee kuinka paljon isovanhemmilta kehtaa pyytää apuja... Hei kaverit saako teille tulla kylään, kun on yksinäistä?