Huolimatta
siitä, että on meneillään Leluteekin ihana onnenhetkien viikko, ihan vastapainoksi
nyt ajattelin kertoa niistä mua koettelevista haastavista jutuista.
Mun
mielestä elämä lapsen kanssa on melko iisiä keskimäärin. Mua ei haittaa etten
voi olla jatkuvasti riekkumassa jossain ulkona tai mitä-näitä-muita-rajotteita.
Mä nautin (!!) lapsen kanssa touhuamisesta, vaikka monen tunnin leikkirupeama
imeekin mehut aika hyvin. Laps syö pääsääntöisesti hyvin, ei ole nirso ja
ruokailuhetket on sotkuisia, mutta ilosia.
Raskain
asia tässä arjessa mulle on ajanpuute. Lapsen ollessa hereillä kaikki aika kuuluu
yhteisissä leikeissä / lapsen valvomisessa (koti on jo mahdollisimman
lapsiystävällinen, mutta silti toi kiipeisi JOKA PAIKKAAN). Ja siinä missä
nautin lapsen kanssa touhuamisesta, se tuo tiettyjä rajotteita elämään. On esimerkiksi
turha yrittääkään hoitaa mitään edes lyhyttä, pientä ja nopeaakaan
tietokoneella. Ruoanlaitto onnistuu jotenkuten, mutta sekin usein osittain laps
lonkalla. Pyykinlaitto kyllä onnistuu, varsinkin kun on noin innokas pyykkääjä.
Toisaalta, tyypiltä alkaa valua kyyneleet silmistä, jos pyykkipussikyyti loppuu
liian lyhyeen.
Se
tarkottaa kuitenkin käytännössä sitä, että arjen muut juoksevat asiat täytyy
hoitaa lapsen nukahdettua, ennen omaa nukkumaanmenoa. Tähän väliin mahtuu
yleensä noin tunti-puoltoista. Toisinaan illat venyy, mutta se kostautuu
seuraavan aamun herätyksessä.
Tunti-puoltoista,
mitä siinä ajassa pitäisi ehtiä? Vastata sähköposteihin, järjestellä asioita,
jotta meidän on koti valmiina ottamaan vastaan tänne muuttavaa äitiäni, ostaa
joululahjoja, miettiä mitä ostetaan kummipojan synttärilahjaksi, miettiä mikä
nojatuoli ostetaan olkkariin tyhjyyttään ammottavalle nojatuolin paikalle. Laittaa
myyntiin nojatuolin paikkaa ennen täyttänyt pöytä. Valita ja ostaa lapselle
millon mikäkin tarpeellinen vaatekappale. Olis kiva lukea Facebookkia vähän,
päivättää blogia ja lukea muiden blogeja. Ehkä katsoa joku jakso jotain
sitcomia ja syödä jädeä.
You can do the
math. Mä olen onnetoman hidas päivittämään blogiani. Yhteen entryyn menee koko
happy hour, turha yrittääkään ehtiä tehdä muuta. Niin, ja
sitten se yhteinen aika miehen kanssa.
Mulle tulee
aina joskus sellasia turhautumisen hetkiä, että aaaghhh, en ehdi mitään
koskaan! Asiat jää jatkuvasti hoitamatta! Kaikki aina keskeytyy! Kun ei ole
aikaa! Ja sitten toisaalta en tosiaankaan halua nipistää aikaa lapselta pois, duunissa
käyvänä sitä on muutenkin sen verran vähän.
No, tämäkin elämänvaihe menee jossain kohti ohi ja sitten sitä aikaa on taas ihan liikaakin. Tältä erää pitää vaan oikoa mistä voi, postata blogia oikolukematta, ostaa sokkona JOKU nojatuoli ja vastailla sähköposteihin työmatkalla kännykästä yhdellä sanalla. Kummipojan synttärilahjaksi nappaan lapselta jonkun sen vähemmän käytetyn lelun. Ekologista kaiken lisäksi!
So there,
valitinpas.
Toi ikä oli kyllä musta ihan kaikkein haastavin, juuri siksi, että sekuntiakaan et voi itseksesi tehdä mitään muuta - ja se kiipeily, voi hyvää päivää. Nyt viikonloppuna lapset leikki molempina päivinä kaikki yhdessä huoneessaan melkein tunnin (ja tappelematta! ja tuhoamatta mitään!), ihan käsittämätöntä luksusta, mutta tätä kai on odotettavissa lisääkin. Että joo, vaihe on, ohi menee. Sitä voi sitten ihmetellä siinä sokkkona ostetussa nojatuolissa. ;)
ReplyDeleteNo nyt oli kyllä ihan my thoughts exactly! Samojen asioiden kanssa kamppaillaan siis. Ja juu, tuo kiipeäminen.. Aargh.
ReplyDelete- unae
Ihan samojen aikaongelmia kanssa täällä painitaan. Jotkut illat venyy aivan laittoman pitkiksi, kun sitä jää lukemaan blogeja ja FB:tä, vaikka pitäisi mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas seuraavana päivänä leikkiä pikkutyypin kanssa. Musta on niin epäreilua, että aamuisin, kun mies nousee ylös pikkutyypin kanssa, pikkutyyppi leikkii pitkään ihan itsekseen, mutta jos mä herään samaan aikaan pikkutyypin kanssa, roikkuu lapsi lahkeessa koko ajan. Mitäköhän ajan kanssa tapahtuu, kun menen kohta töihin?
ReplyDeleteMusta tuntuu, että tohon keskeneräisyyteen tottuu pikkuhiljaa. Oon itse ollut tosi huono sietämään minkään asian vaiheessa olemista, mutta nyt tokan lapsen kohdalla ihan kaikki on vaiheessa ja ainao, mikä huolettaa on, että jos tähän tottuu liikaa, niin että koti jää tällaiseksi sisustuslehtien täydeksi vastakohdaksi.
ReplyDeleteMeillä olisi muuten yksi päivähoitopaikkaa kaipaava nojatuoli. Se ei tällä hetkellä oikein mahdu mihinkään järkevästi, eikä sitä oikeasti tarvitsisi edes varoa mitenkään, että jos kiinnostaa, niin laita viestiä. :)
I feel you. Miten ihmeessä ehdin esim. nettipankkiin, palauttamaan kirjaston kirjoja tai hakemaan postista siellä makaavan paketin. Never. Saati muistaisin hoitaa tollaisia asioita.. Tai vilkaista peiliin ja varata sen kampaajan. Saiskohan niille aikoja kello 20 jälkeen. Huoh. Elämä on.
ReplyDeleteMun pitää välillä muistutella miehelle, että ei hyppyytä ja innostuta poikaa niin paljon iltaisin. Itse kun viettää päivät(kin) pienen kanssa, ei aina muista, että mies ikävöi ja haluaa myös viettää aikaa sen kanssa ja työt ikävästi haittaa vapaa-aikaa... (Tulkoot ajoissa töistä kotiin sit! ;))
ReplyDeleteHuuh... Itselläni esikko vielä mahassa ja tuo elämän aikatauluttamisen muutos kieltämättä mietityttää etukäteen. Minähän olen tottunut nimittäin tekemään kaiken vähän silleen hiljoskellen ja ilman erityisiä aikatauluja... Oumai :D
ReplyDeleteMietitytti muakin - ja erityisesti se omasta ajasta luopuminen, oon aina ollut sellanen, että voin hyvin viettää päivän ilman sosiaalisia kontakteja, eikä harmita ollenkaan, aina on kaikenlaista kivaa just-me-puuhaa :)
DeleteAluksi vauvan ollessa ihan pieni, sitä omaa aikaa vielä vähän onkin, vauva nukkuu kuitenkin vastasyntyneenä hyvinkin 20h vuorokaudessa. Mutta sitten alkaa pikkuhiljaa kaivata enemmän aktiivista läsnäoloa. Tosin pitkään vauva on tyytyväinen vaan saadessaan olla esim. kantoliinassa äidin lähellä, kun äiti puuhailee omiaan (tutkimusten mukaan mitä enemmän vauva saa olla kiinni (kirjaimellisesti) äidissään, sen 'helpompia' (eli tyytyväisempiä) ne on :).
Itsehän oon vauva kantoliinassa kahvitellut kavereiden kanssa, siivonnut kodin, blogannut, lukenut, käveleskellyt, käynyt kaupassa, rauhaisasti vaan hengaillu etc!
Mutta oikeasti, no worries, kaikkeen sopeutuu ja tottuu, ei hätää! Nää kaikki muutokset tapahtuu onneksi aika pikkuhiljaa, askel kerrallaan. Mutta ehkä ajatuksen tasolla lienee hyvä valmistautua siihen, että kohta vauvan tarpeet ajaa kaiken muun edelle ja se on aivan ok ja kestää jonkun aikaa elämästä sitten yhtäkkiä sulla on iso tyyppi, jolta saat ruinata yhteistä hengailuaikaa ;)
Aah, ihanaa vertaistukeaaaa! Tätä varten on blogi ja intternet :)
ReplyDeleteKuka ratkasee miten have the cake and eat it too? Eli saada lisää aikaa asioiden hoitamiseen niin, että yhdessäolo lapsen kanssa ei vähene?