Wednesday, November 20, 2013

1 vuotta, 4 kuukautta, 20 päivää

Mistä tietää, että lapsi on vähän puolikuntoinen? No, tukkoisenrohiseva herääminen yöllä on kyllä yksi hyvä vinkki. Räkää valuva nenä toinen. Varmin merkkin on kuitenkin se, että yhtäkkiä ah niin rakastettu (flunssaan tarkotettu) nenäsuihke, jota on pyytämällä pyydetty monta kertaa päivässä, ei enää käy. Ollenkaan. Ilmeisesti suihkaus suolavettä nenään ei ole myöskään ideaali herätys. Tästä lapsi jaksoi muistuttaa mua lähes tunnin verran kahden ja kolmen välillä viime yönä.

Kaikenkaikkiaan vähän väsyttävä viikko. Pakkasin lapselle leluja mukaan hoitoon, ihan että sillä olisi jotain omiakin siellä. Mukaan lähti mm. torvi, joka soittaa lurituksia nappeja painamalla, mutta jossa ei ole lainkaan OFF-kytkintä. Laukkuja oli neljä (don't ask). Lapsia vain yksi, mutta joka sitäkin hanakammin ei olisi halunnut ollenkaan autoon vaan hiekkikselle leikkimään. Eikä olisi halunnut ulkovaatteita päälle, vaan olisi halunnut imeskellä avaimia (joka on siis kiellettyä).

Hiki valuen taistelin laukut ja lapsen autoon. Takaluukkua sulkiessa torvi soitti fanfaarin. Todellisia onnenhetkiä.

No, oikeasti viikko on ollut ihan oikeasti ihan täynnä ihania onnenhetkiä, vaikka lowt onkin ollu välillä aika low. 

Laps oppii ja matkii. Kun lapselle antaa porkkananpalan vietäväksi pupulle, lähtee se kovaan ääneen kutsuen 'pouupouuuuu!', juuri kuten mekin - tosin hyyyyvin leveällä u:lla. Jopa suoraan unesta herätessä, jos mies on juuri ruokkimassa pupua. Joka kerta naurattaa. Ja pakko myös ilahtua miten laps jaksaa muistuttaa aina sitä autosta ulos ottaessa, että pää (ja taputtaa päätään). Myös ollessaan lähes unessa. Ilmasuvoimakin niin paljon kasvanut. Leikkeihin tulee hän kutsumaan mukaan (kiskomalla paidasta tai työntämällä jalasta) ja ne leikit, vitsi ne leikit!

Pandat on ihan superhitti. Niitä (edelleen) syötetään, siirrellään, tuodaan sänkyyn first thing heräämisen jälkeen ja pandamammaa tanssitetaan korvasta pidellen musiikin tahtiin. Niin liikuttavaa! En tiennyt, että panda-love on periytyvää.

Nykyään myös tekee on muodostunut kysymykseksi, kun laps haluaa tietää, että mitä ihmettä tapahtuu (esim. mun surauttaessa teharilla smoothiet). Suuret silmät katsoo ylös: tekee?? Tänään myös kuultiin ensimmäinen melkein lauseeksi laskettava. Mummu ripusti meidän olkkariin verhoja. Laps sitä katselemaan ja totesi: Mummu. Tekee. Sanojen välissä oli selkeä tauko, mutta ehkä tässä oli alku-lause (vähän niinkuin alkuameeba, josta sitten muodostuu jotain oikeeta).

Pakko myös mainita, miten tyyppi harjottelee sanaa 'aurinko'. Tällä hetkellä se on something along the lines of kaurnknk, mutta aina sen sanottuaan (ja aurinkoa osotettuaan) leviää sen kasvoille voitonriemuinen virnistys. osasin! Ja me tietty taputetaan vähintään yhtä innoissaan tästä.

Ja tästä päästään viikon kahteen suloisimpaan juttuun. Ensimmäinen on laps, joka alkanut laulaa mukana iltalaulua. Ei nyt ihan nuotissa pysy tai sanoja vielä muista, mutta laulaa mukana! Onko sulosempaa, kysyn vaan! Varsinkaan, kun tähän lisätään lapsen taipumus kutsua maamoa nimellä 'maamoni'. Voisin vaikka vannoa, ettei olla vielä käyty läpi suomen kielen genetiivimuotoja, mutta niin se sanoo, maamoni. 

On se vaan niin, että voisin päivät vaan halia ja silitellä ja pussailla lasta. Tosta tyypistä ei koskaan saa kyllikseen.

Ja aargh, viime öisen valvomisenkin jälkeen (valvoin vielä tunnin ihan itsekseni kolmesta neljään surren maailman pahuutta nälän kurniessa vatsassa) kello on TAAS sata ja oon vieläkin valveilla. Ja miksi? No joululahjakuvia ja blogia ja ja ja ....

No comments:

Post a Comment