Mukavuusvaatteet olleet taas kovassa käytössä. Ei sillä, päätin viime viikolla alkaa ottaa elämän ohjaksista taas vähän kiinni ja pukeutua johonkin aikuisten ihmisten vaatteisiin, niinkun farkkuihin, mutta sitten taas pienemmälle nousi kuume ja sitten taas käperryttiin maailmaa suojaa verkkaiden taakse neljän seinän sisään.
Välillä mietin, että no mikä ihme niitä voimavaroja nyt niin muka hirveästi syö. Joka paikassa sairastetaan (nyt tässä blogeja lukeneena) ja me ollaan kuitenkin päästy aika vähällä. Muutama päivä pienemmällä yli 40 asteen kuumetta (joka onneksi laski kyllä lääkkeillä siedettävälle tasolle), yksi lääkärikäynti (jonka jälkeen kuumekin katosi samantein).
Sitten nuhaa (meillä kaikilla) ja uutta kuumeilua pienemmällä, mutta kaikenkaikkiaan aika pientä. Isompi nyt välillä valittaa mahaansa (I have no idea ja tää häiritsee), mutta vaikuttaa olevan kutakuinkin kuitenkin kunnossa. Jätin pavut meidän ruokavaliosta for now pois, katsotaan onko vaikutusta. Mutta siis anyway, ei sairaalaa, ei antibiootteja, ei mitään. Nokkosrokko tuli päiväksi pienemmälle kuumeen lähdettyä.
Sairastamisessa ikävintä lienee epätietoisuus. Meneekö tää ohi nopeasti? Onko tää ihan vaaratonta? Ollaanko nyt lakipisteessä vai vieläkö pahenee? Kaikki oli tosi paljon helpompaa, jos aina tietäisi varmuudella mistä on kyse. Ja siihen liittyen ne epäselvät, geneeriset oireet pahimpia vasta onkin (kuten se vatsakipu. Tai väsymys). Mutta kyllä tämä tästä. This too shall pass.
Ja niistä voimavaroista. Hävettää tää oma valitus, koska oikeasti asiat on oikein hyvin. Silti tää on (mulle) vähän rankka elämänvaihe. Mies on arkisin 11h poissa kotoa (eli lasten heräämisestä siihen, että on hampaiden pesun aika) ja turvaverkot on minimaaliset. Pienempi elää eroahdistusaikaa ja on KokoAjan kiinni mussa. Siis se parahti itkemään eilen, kun sanoin iltapalan aikana, että mä käväsen nyt nopeasti suihkussa. Myös 'käyn kaupassa' saa sen heti itkemään. Beibisitterin ollessa täällä meillä se alkaa parkua kun astun kynnyksen yli huoneesta ulos (vaikka olisin näkyvissä). Kuntosalille mennessä alkaa kyyneleet heti nähdessään lapsiparkin.
This too shall pass. Right?
(Nyt en btw halua kuulla neuvoja siitä, että 'jätät vaan', koska mua ei saa uskomaan, että kun toisella on selkeesti menossa erityisen paljon äitiä tarvitseva vaihe, niin juuri sillon se kannattaa työntää pois)
Kaiken tämän keskelle ja tän viikon jälkeen tuli yhtäkkiä sunnuntai, jollon aurinko paistoi. Käveltiin sillalle katsomaan junia ja hävittäjäkoneita (Super Bowlin avajaiset täällä meidän maailmannurkassa) ja siitä puistoon, johon aurinko paistaa kauniisti iltasin. Oli kesäistä ja kaunista ja yhtäkkiä jostain alkoi virrata endorfiinia. Lämpöä, aurinkoa ja paljaat jalat. Käveltiin kotiin, ilta-auringon pitkät varjot ja parkkipaikalla pienempi pääsi potkulaudalle ajelemaan totisena ja keskittyneenä. Kyllä tämä tästä.
 |
| Mukavuusruokaa. |
Tsemppiä! Mulla myös väsy, vaikka kaikki on ok. Ehkä se on tää Suomen valon puute ja talven pääkallokelit ja kaikki. No, jospa se siitä. Nauti auringosta sinä!
ReplyDeleteAurinko on kyllä tehny ihmeitä, vaikka pahimmillaankin täällä aurinkoa on näkynyt tuon tuostakin! Paljon valoa sinne, siellä päivät pitenee nyt kovaa vauhtia ja kyllä tämä tästä, kyllä tämä tästä!
DeleteKyl se siitä, päivä ja pöpö kerrallaan. Me ollaan hiihdelty verkkareissa nyt 9 pv näiden seinien sisällä, huomenna ois tarkoitus uskaltaa ulos ja töihin ja arkisiin toimiin. Ahistaa jo ajatuskin, verkkareissa kieriskely on niin helppoa loppujen lopuksi :D
ReplyDeleteVerkkareissa kieriskely niin .. turvallista! Kun on ulkona mukavuusalueelta, niin pitää kerätä ympärille kaikki muut mukavuus-aspektit! Ruoat, vaatteet, musiikit, telkkariohjelmat jne ;)
DeleteToivottavasti paluu arkeen sujui hyvin!
Hei siellä.
ReplyDeleteLueskelin parin vuoden takaisia tekstejä vertaistueksi nykytilanteeseen, ja löysin hyviä keskusteluja sun kanssa. Kiitos niistä näin jälkikäteenkin!
Oon saanut sulta kultaakin kalliimman voimalauseen vauva-arkeen, joten tarjoilen vastalahjaksi oman (ei niin raflaavan) näkökulmani lasten terveyspulmiin: todennäköisesti se ei ole mitään vakavaa. Meilläkin on esikoinen säikytellyt omituisilla selkä-, jalka-, nivel- ja vatsakivuilla, joiden takia sitä on tutkittukin, ja usein on tuollaisen epämääräisen oireilun kanssa vaikea pitää pää kylmänä, mutta kyllä meillä nykyään jo useimmiten mietitään edellistä kakalla käyntiä eikä seuraavaa lääkärikäyntiä, kun lapsi valittelee vatsaansa.
Oot takuulla jo googletellutkin asiasta, mutta musta hyvää perussettiä lasten vatsavaivoista löytyy esimerkiksi täältä: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00523
Tsemppiä eroahdistusarkeen! That too shall pass!
Voi että, mahtavaa jos oon joskus onnistunut laittamaan sanat oikein! Mikähän tämä voimalause mahtaa olla?
Delete(Ps. sun 'kaksi sanaa: univelka. Toista en muista' on jäänyt mun vakiovitseihin ja ollut erityisen ajankohtainen taas viimesen vuoden aikana ;) )
Ja oot ihan oikeassa: todennäköisesti se ei ole mitään vakavaa. Tänään ei ole vatsa vissiinkään vihotellut ja illalla nukahtaminen kesti normaalin tunnin eikä päivän aikana tullut väsymyksen valittelua. Varmaan sillä on ilmaa. Tai kakkaa. Tai peppuröyhtäyksiä, kuten itse asian ilmaisee.
Vähän oon googletellut, mutta koittanut varoa etten eksy mihinkään lasten leukemia -sivuille. Kiitos hyvästä linkistä! :)
THIS TOO SHALL PASS!
Meillä joskus kuopus (melkein päivälleen teiän isomman ikäinen) aika usein sanoo, että on maha kipeä ennen kun huomaa, että onkin kakkahätä. Tuli vaan mieleen, kun alkuun olin ite vähän omg mikä sillä nyt on, että voisko olla sama? Eikä siis ole maha poikkeuksellisen kovalla / löysällä vaan ihan normitavaraa. Sori, jos on too much information, mutta meillä näin. Joskus myös kun on päässyt käymään niin, että nälkä on tosi kova, kuopus valittaa mahakipua, siinä kohtaa kyllä tulee kunnon paska mutsi olot :/
ReplyDeleteVoi kun voisin lähettää sulle vähän jaksamista, toi tilanne on mun mielestä aidosti tosi rankka, mulla on kokemusta samasta. Periaatteessa kaikki on ihan fine, mutta mulla syö voimavaroja kun joudun olemaan pitempään yksin vastuussa lapsista, meillä mies on paikalla lasten hereilläoloaikaan lähinnä viikonloppuisin. Perjantaisin olen monesti mallia ruutitynnyri, onneksi on viikonloput ;)
Eroahdistus menee ohi, lupaan :) Ei ehkä tällä viikolla, ei tämän kuukauden aikana, mutta jossain vaiheessa se helpottaa.
Joo, mäkin oon liittänyt tuon millon kakkahätään, ilmavaivoihin, nälkään tai siihen että vatsa on liian täynnä. Siis kaikillahan on kaikenlaisia ruumiintuntemuksia ja voi olla, että isompi on nyt jotenkin viime aikoina alkanut tunnistaa niitä enemmän tai jos se mainitsee että masu on vähän pipi, se voi olla yksi ohimenevä ilmakupla. Mistä näistä tietää!
DeleteJa sama homma, mä alan kanssa perjantaina olla aika tulisilla hiilillä! Ja sitten tavallaan viikonloppuun kasautuu kauheat paineet, kun pitäisi saada ittensä taas ladattua että selviää viikosta.
Mä kerron sitten kun eroahdistus on ohi ;) Kiitos tsempeistä!
Onhan sulla ollu tosi rankat pari vuotta, äidin kuolema, toinen lapsi, muutto toiseen maahan kahdesti ja vielä tuo miehen työrytmi ja tukiverkkojen puute. Ei siinä kohtaa ole mikään ihme, jos voimavarat eivät aina tunnu riittävän edes "pikkujuttuihin". Muistathan pitää itsestäsikin huolta! Tsemppiä kovasti!
ReplyDeleteIhanaa että sanot noin! Oon välillä tänkin suhteen miettinyt, että yhyy, en varmaan saisi olla enää rikki näistä asioista, kun meillä on kaikki niin hyvin kuitenkin eikä mitään 'oikeita' ongelmia ja että onhan mutsinkin kuolemasta jo yli puoltoista vuotta aikaa ja ja ja...
DeleteMä koitan muistaa pistää happinaamarin ekaks omalle naamalle :)
Paljon terkkuja teidän perheelle!
Kyllä mulla on paukut aika finaalissa välillä ihan täällä suomessakin eikä siihen mitään ihmeempää sairastelua tms tarvita... Vauva-aika (kyllä, sanon edelleen vauvaksi :D ) on rankkaa ja joillakin se on vielä rankempaa kuin toisilla. Elämänmuutokset vie järisyttävän paljon voimaa. En ikinä olis selvinnyt täysjärkisenä Sofelin kanssa jos olisi teidän muutokset tässä ollu vielä mukana, meinas pakki levitä täysin ennen joulua kun anoppi sairastu tosi vakavasti ja sen huolen lisäksi hän oli myös ainoa jonka kanssa vauva pärjäsi edes sen tunnin. Enää ei häntä voi lapsen kanssa yksin jättää mutta luojan kiitos on sentään hengissä.
ReplyDeleteMe ollaan päästy nyt sen verran eroahdistuksessa eteenpäin että meillä on muutaman kerran käynyt lastenvahtikokelas (niin että olen itse kotona) eikä Sofeli oo itkenyt vaan homma on itseasiassa sujunut oikein hyvin! IHANAAAAAA. Mies lähtee 4pv reissuun ja tilasin jo apurin tänne parina päivänä, edelleenkään Soffe ei suostu (enkä pakota) jäämään ilman mua mutta se että suostuu viihdytettäväksi edes niin että mä oon samassa kämpässä on jo todellakin suuri edistysaskel. Jotkut on tälläsiä mammanvauvoja <3 :D Onneksi lähipiiri ei enää aikoihin oo koittanu sanoa että kyllä se pärjää, kun ei pärjää :D (paitsi jos pärjäämistä on se että huutaa niin kauan että oksentaa ja puolen tunnin poissaolon jälkeen joudun rauhoittelemaan tunnin ja sen jälkeen en saa poistua näkyvistä edes vessaan)
Että luota itseesi,kyllä sitä tietää mitä lapsi kestää tai ei kestä. Kyllä nää kasvaa ja kohta ovat kolmevuotiaita ja kun keskustelua voi käydä molemminpuolisesti niin saletisti helpottaa. Eiks niin?! :-D
Vatsakivuista vielä, isompi tyttö aloitti joskus 4v? valittamaan vatsakipuja. Pitkään valitti päivittäin, en ollut huomannut että olis vatsa mitenkään kovalla tms. Puolisen vuotta odoteltiin ja sit käytiin ihan erikoislääkärillä pikkujätissä. Sanoi että se on yleisimpiä vaivoja ja nimenomaan jostain syystä tytöillä, saatiin pegorionia helpottamaan vatsan toimintaa. Ehkä vuoden verran valitteli ja sitten se jäi, nyt taas aloitti uudestaan. Soitin vaan suoraan pegorionreseptin, ei kuitenkaan mene toimintakyvyttömäksi,ei jätä leikkejä sen takia tms. Musta se usein on myös yhteyksissä siihen että tulee vessahätä vähän sen jälkeen.. Jotenkin suoli on niin mutkalla ja jotkut kokee herkemmin sen toiminnan. Jos usein valittelee niin ummetuslääkkeet (ainakin pegorion on kuitua eli ei vaikuta suolen toimintaan mitenkää niin että siihen suoli voisi tottua tms) on ainakin täällä ihan reseptivapaita, koita vaikka viikon-parin ajan tuleeko helpotusta? Ja vedenjuonti/liikunta auttaa toimimaan paremmin myös mutta ainakaan meillä ne ei riitä yksistään.
Voi kiitos Sara <3 Ihanaa, että Sofeli suostuu olemaan viihdytettävänä sentään! Se on jo iso askel oikeaan suuntaan! Ja ihanaa myös mitä sanoit tosta pärjäämisestä. Mä en kanssa tosiaan laske sitä pärjäämiseksi, että lapsi karjuu kurkku suorana niin että oksentaa. Kuten sanoit, sen jälkeen ote on entistä tiukempi!
DeleteJa onneksi nää kasvaa! Ihanaa kun on pieni, mutta on kausia, joiden ohikiitävyyttä odottaa ;) Asioiden laittaminen perspektiiviin (miten lyhyt aika esim. kuukausi ihmiselämässä on) auttaa aina vähän, paitsi sillon kun ei auta.
Täytyykin pitää silmällä noita vatsakipuja, jos olis sitten jotain vatsan toimintaa auttavia. Meillä kanssa se on yleensä joku aika ohimenevä juttu, ei vaikuta leikkeihin tai muuhun toimintaan. Ja saattaa liittyä just ilmavaivoihin tai mennä ohi sillä että syö jotain (kuten tänä aamuna). Mikähän vastaava lääke täällä olisi....
Anyway, tsemppejä sinne ja anopille hyviä vointeja! <3
Sinullakin tuo 1 v 3 kk vaihe. Ihan samassa iässä omani oli takertuva, tuttuun kuntosalin lapsiparkkiin jääminen oli vaikeaa ja itkuista jne vaikka oli aiemmin jäänyt mielellään siskon kanssa ja muutenkin hyvin takertuva. Meni ohi muistaakseni reilussa kuukaudessa. Samaa 1 v 3 kk vaihetta on poteneet ainakin kolmen kaverin lapsosetkin. Mikähän tuossa iässä muuten on?
ReplyDeleteJaksamista kovasti sinne!
Eikä, vitsi miten helpottavaa kuulla! Mä muistelin, että isompi meni hoitoon 1v3kk eikä olis voinut kuvitellakaan helpompaa hoidon alotusta. Ei ensimmäistäkään itkua! Olisko sillä ollut tää vaihe sitten vähän ennen tai jälkeen. Mutta lohdullista kuulla, että tätä ilmenee muillakin :D Ja niin, väliaikaista kaikki on vaan... Jaksamisia takasin! :)
Delete