kuukausi 7, päivä 11

Uni-update.

Aloitettiin unikoulu (tai oikeastaan uniassosiaatioiden hellä uudelleenohjaaminen) Pantleyn vinkkejä kuunnellen vuoden alussa, reilu kuukausi sitten.

Heti aluksi alkoi tapahtua paljon edistystä. Järkeistettiin elämä rytmeihin (mikä oli muutenkin vähintäänkin tarpeellista (ainakin meille) tässä puolen vuoden kieppeillä) ja selkeytettiin rutiinit. Päivään sijotettiin kahdet päiväunet (10-11:30 ja 15-16:30) ja viisi ruokailuhetkeä. Iltarutiinit meillä oli jo, mutta niihin tehtiin muutoksia ja niitä alettiin noudattaa uskollisemmin.

Nykyään päiväunille laps nukahtaa minuuteissa ja nukkuu (yleensä) sen kaksi unisykliä (joskus pitää käydä vähän kannustamassa syklien välissä). Nukuttamiseen ei enää kulu (paria) tuntia, vaan about vartti. Yöllä herätään vaihdellen pari kertaa tai monta kertaa. Hampaiden puhkeamisen aikoihin heräämisiä on ollut enemmän ja muulloin vähemmän. Toisinaan oon jaksanut tsempata, että laps nukahtaa ilman rintaa yöllä(kin), toisinaan en jaksa.

Itse nukahtaminen sen sijaan tapahtuu nykyään (melkein) ilman rintaa. Parhaillaan imetystä on tarvittu 30sek (vain sen yhden väsymyspisteen yli) ja sen jälkeen muutama minuutti möyrintää, kunnes nukahdus.

Tänään imetystä oli vähän enemmän, mutta lopulta laps nukahti (itse, möyrimisen päätteeksi) pinnasänkyyn (!!). Vähän jouduin harrastamaan akrobatiaa ja antamaan pieniä imetyksiä (pinnasängyn pohja on pohjalla, kylki on auki ja kiinni sängyssä ja kyljen yläpalkki on paikoillaan. Sieltä pääsee kivasti kurkkimaan sängyn reunan yli, mutta ei kiipeämään sängylle), mutta näin melkein parin tunnin kuluttua vieläkin nukkuu siellä (heräämättä välissä). Tätä voidaan nyt kutsua jonkinlaiseksi läpimurroksi.

Mutta sen sijaan yllätyksiä. Tässä lasta pinnasänkyyn nukuttaessa on alkanut ihan yhtäkkiä tuntua haikealta. On ihanaa, kun pikkunen nukkuu kyljessä - eritoten, kun sänky on nykyään riittävän leveä meille kaikille. Kunhan ne yöheräämiset saataisiin kuriin.

Miksi laps sitten pinnikseen nukkumaan, you ask. No, huolimatta siitä, että putoamisia sängystä on tapahtunut vasta yksi, se riski on aina olemassa. Ja se tarkottaa paniikkijuoksuja makkariin joka kerta, kun itkarista kuuluu vähänkin ähinää. Pinniksessä se on turvassa putoamisilta. Ja kuulemma pinniksessä lapset saattaa nukkua sikeämmin ja paremmin kuin vieressä. Mutta luulenpa, että kun se tosta yöherää, niin otan viereen ja se saa jäädä siihen nukkumaan.

Anyway, isoja muutoksia on siis tapahtunu. Aikaa se ottaa, kärsivällisyyttä myös, mutta verrattuna esim. elämään joulun tienoilla, ollaan ihan toisella planeetalla jo.

kuukausi 7, päivä 10

Toivepostaus: arjenpelastusruokaa.

No, oikeasti tätä postausta toivoi vain mä, mutta jotenkin tuli sellanen olo, että tämmöset ruokapostaukset yleensä on toivepostauksia.

Mähän en koskaan ole kysynyt lukijoilta mtään toivepostausaiheita. Ihan rehellisesti tavallaan kyllä kiinnostaisi tietää (oon luonteeltani varsin utelias) onko jollain lukijalla jotain aihealuetta, josta haluaisi kuulla lisää. Mutta sitten taas haluan kirjottaa mistä haluan, enkä paineistella jonkun toiveiden kanssa.

Mutta siis niin. Arjenpelastusruokaa. Tänne Espooseen muutettua valaistuin vihdoin sen suhteen, että pakkanen tosiaan kannattaa täyttää ruoka-aineilla, joista voi sitten vain päivittäin katsoa, että 'Jahas. Mitäs täältä tänään syötäisiin.'

Yksi ihan oikea löytö on tullut tässä vastaan, nimittäin Finduksen kvinoa-salaatti (ks. kvinoa). Se on hyvin papuinen (ja mä en edes normisti tykkää pavuista) ja kvinoainen ja hitsin hyvä. Lihansyöjänä tykkään paistaa kanssa jauhelihaa sen kaveriksi ja kaiken kruunaa (itse tehty) tzatsiki (tässä Hesarin ohje - itse laitan vaan turkkilaista jugurttia, valutettua kurkkua, valkosipulimurskaa ja suolaa). Nopeaa, superhelppoa ja hyvää. Suosittelen.

Ruoasta puheenollen, harjoittelin kokkausta myös lapselle. Luin jostain blogista apinaeväs-nimellä kulkevista pötkylöistä, joita sormiruokailijat tykkää järsiä (ja jotka valmiina näyttää ihan paistetulta jauhelihalta, mutta joista saisi aikaa jos jonkinlaista kakkahuumoria. Mutta en alennu, en! No vähän alennun: pötkylät ovat varmaan saaneet nimensä ulkomuotonsa takia - apinathan tunnetusti mielellään heittelevät kakkaa, heh heh).

Anyway, resepti on simppeli:

muussaa banaani

sekoita joukkoon kaurahiutaleita, kunnes taikinamaista

1tl kookosöljyä

(1tl kanelia - sitä pikkulapsille sopivaa)

Mulle tosin heti tuli tietty rookie-mistake. Tein taikinasta todella tuhtia ja pötkylöistä tuli ns. stydii shittii (fine, lopetan nyt). Lisäksi niistä tuli todella kovia ja röpelöisiä pinnalta ja surkuttelin jo, että mitenköhän ton pienen suu. Kostutin kuitenkin yhtä hiukan niin, että ne kovimmat osat vähän pehmeni ja laps veteli melkein koko pötkylän hitaasti, mutta hyvällä ruokahalulla. Laitoin loput pakastepussiin, jossa niiden pinta pehmeni mukavasti.

Otin tänään aamupalan yhteydessä itellenikin syötäväksi yhden. Haukkasin oikein reteesti ja leuasta kuului oikein mehevä NAPS. Auts. Ens kerralla vähemmän kaurahiutaleita.

Kvinoasalaattia + jauhelihaa

kuukausi 7, päivä 7

Hassua miten asiat voi muuttua ihan yhtäkkiä ja mennä ihan eri tavalla.

Laps nukkui tänään taas tavallista pidemmät päikkärit, joten aloin pohtia lähdetäänkö sirkukseen ollenkaan. No, unien jälkeen laps imaisi maitoa sen verran reippaasti, että päätin lähteä ja tarjoilla lounaan vasta sirkuksen jälkeen - tai aikana, mikäli tarpeellista.

Sirkuksessa tehtiin ihan uusia temppuja ja laps jaksoi hienosti pelkällä maitoeväällä. Vetäsi kyllä lopuksi melkein kokonaisen avokadon ja hedelmäsosetta päälle. Ja nukahti autoon aivan ennenaikasille päiväunille - tätä osattiinkin jo odottaa.

Huokailin illemmalla päivällisen lähestyessä maamolle, että nyt alkaa taas kohtapian protestointi. Laps ei todellakaan ole tyytyväinen valjasratkaisuun, joka estää kiipeämästä pois syöttötuolista. Ja tämä tyytymättömyys ilmaistaan varsin monisanaisesti.

Vaan ei. Ilmeeni, kun laps istui aloillaan koko syötön, söi tyytyväisenä kaiken mitä eteen tuotiin ja söi vieläpä ihan reippaan määrän! Ilman pienintäkään protestia. Olin ihan että häh. Mutta silleen positiivisesti. Villi syöttötuolieläin on kesytetty?

kuukausi 7, päivä 6

Laps pääs yllättämään eilen. Avoimen päiväkodin leluosastoon kuuluu muun muuassa varsin ärsyttävä työnnettävä kävelytuki-juttu, jossa on aivan järjettömästi erilaisia vilkkuvia valoja, nappeja, painikkeita ja peili. Ja kaiken lisäksi se soi ja sanoo kaikenlaisia motivoivia lausahduksia, kuten 'etkö vieläkään osaa kävellä?' ja 'yks, kaks, kolme, täältä tullaan, epilepsiakohtaus!' ja 'kyllä me vielä joku hulluksi saadaan!' (saattaa olla, että muistan lausahdukset väärin).

No, laps toki kiinnostui nousemaan seisomaan sitä vasten ja halp, sehän vieri eteenpäin. Ei auttanut kuin ottaa muutamia haparoivia askeleita, kun kärry vei. Aluksi tosiaan näytti siltä, että kärryllä on oma tahto, ei jarruja ja laps roikkuu hädissään mukana, mutta hetken päästä sitä työnneltiin jo ihan näppärästi ees taas pitkin käytävää. En olis arvannut.

Kotona Brion taaperovaunu on saanut puoleensa vain lievää mielenkiintoa ja vähän työntelyä, mutta ei ollenkaan samaan malliin kuin toi välkkyväpuhuva rollaattori.

Rollaattorin työntelyn lisäksi laps leikki ensimmäiset ihan oikeasti selvästi havaittavat leikkinsä jonkun toisen kanssa. Mukana oli kaverin neljä kuukautta vanhempi tyttönen, jonka kanssa vaikuttivat leikkivän hippaa tyhjällä käytävällä. Hetkittäin lapsella leveä hymy, hetkittäin kiukutti, kun isompi kuitenkin konttasi nopeempaa.

In other news, meillä oli viime yönä (ja vähän toissakin) - ei liskojen - vaan hammasten yö. Laps taitaapi puskea seitsemättä hammastaan (vas-ylä-1) ulos ja ilmeisesti se ei puhkeakaan ihan niin helposti. Neljän aikaan mietin sängyssä, että nyt taisi laskeutua rauha. Kuinka monta kertaa sen jälkeen herättiin, en muista, mutta suppo auttoi onneksi.

Toivottavasti ens yö on jo reppanalle levollisempi. Ei nytkään ollut onneksi täyttä parkua, mutta univaikeuksia ja kesken unen älähdyksiä ja heräämisiä.

Btw, laps on alkanut esittää oireita omasta tahdosta. Täällä kitapurjeita esitellään esimerkiksi sen päätteeksi, etten anna lapsen kiivetä syöttötuolista pöydälle. Sitä varsinaista uhmaa odotellessa.. Uhmaiästä on varmaan kirjotettu montakin kirjaa, Uhmakirjan ajattelin ainakin lukea. Jos on muita hyviä kirjasuosituksia, niin antaa palaa.

Talvista on.

kuukausi 7, päivä 4

Katselin tuossa neuvolatädin mukaan lätkäsemää Espoon kaupungin ohjeistusta lasten ruokailuista. Lappusen taulukossa ruokailut on jaoteltu puolivuotiaasta alkaen viiteen kappaleeseen päivässä.

Puolivuotiaalle siis aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Noista välipala on pelkkää (rinta)maitoa. Nyt seitsenkuiselle taulukko ehdottaa, että välipalallakin pitäisi saada marjaa/hedelmää. No, syötin lapselle nytsit omenasoseen välipala-aikaan (upposi kyllä oikein hyvin), mutta aloin kyllä pohtia tuon tarpeellisuutta.

Puhuttiin kaverin kanssa kirjasta 'Kuinka kasvatetaan bébé' (en oo itse lukenut tätä, vain kirjasta kertovan artikkelin), jossa ranskalaisäidit alkoivat tarjota lapselle ihan tyyliin vauvasta lähtien neljä ateriaa päivässä (neljän tunnin välein klo 8- 20 siis). That's it.  Ja kirjan mukaan lapset syövät kiltisti kaiken tarjotun ruoan, koska niillä on ihan oikeasti nälkä (tähän tietty pitäisi ehkä lisätä myös, että kurinpito ja vanhempien tottelemisen vaatiminen lienee tuolla vähän erilaista).

Anyway, syöttääkö kaikki lapsilleen viisi ateriaa päivässä? Onko se hedelmävälipala oikeasti tarpeellinen?

Ja hei, riemunkiljahduksin saattelemana voin kertoa, että nyt täälläkin on alkanut - onneksi positiivinen - kiljumisvaihe. Ääniä päästellään ihan surutta mun tärykalvot venyen. Ei voi olla huvittumatta!

Pelkkää riemunkiljumista tää päivä tosin ei ole ollut. Laps oli päivällä epätyypilliseen tapaansa jotenkin kärttyinen, protestoiva ja tyytymätön. Iltaa kohti vähän rauhottui (ja alkoi kiljahdella), mutta heräsi nyt nukahtamisen jälkeen taas tyytymättömänä, eikä edes meinannut huolia rintaa (!!). Sain kuitenkin nukutettua uudestaan, mutta totesin, että jos tosta vielä herää tolleen, saa supon peppuun. Maamo veikkaili hammaskipuja ja saattaapa hyvin olla oikeassa.

Mmh, elämää. Vessasta kuuluu pupun kuorsausta. Sen se ihana lattialämmitys tekee.

Ainiin, ja pakko vielä, video. Laps ottaa Physiomerin nenäsuihkeen vastaan tosi hyvin, mutta noi jalat, noi jalat! Joka kerta! Suloisuus. Ja kylläpäs laps näyttää jotenkin tosi hassulta (ja pitkältä) tästä kuvakulmasta.

kuukausi 7, päivä 2

What's new and hot tänä viikonloppuna (so far).

Kuulin yhtäkkiä lapsen mummun toteavan 'jaa sä seisot nykyään ilman tukea?'. En ehtinyt katsomaan, mutta kuulemma oli ihan tovin seisoskellut ilman tukea. Pääsin myöhemmin todistamaan itsekin tätä, laps rauhaisasti irrotti otteensa tuestaan ja etsi uuden paikan, josta pitää kiinni. Merkitään kirjoihin. Kameran kanssa koitin vahdata, mutta turhaan. Tätä taitoa ei vielä julkisesti esitellä.

Mies myös kertoi lapsen kiivenneen syöttötuolista (tripptrapp + playtray) ylös ja pöydälle lounaan aikana. Onko noihin turvavöitä? Sellasia 5-piste? Pakkopaitoja? Ilmastointiteippiä?

Alhaalle vasemmalle puhkesi hammas, ykkönen (kuulemma tämä puhkeaa usein ekana). Kuudes hammas kuukauden sisään. Miehen hammaslääkärivanhemmat katteli lapsen aikasemmin puhjenneita alahampaita (oik 1 ja 2) ja ilmeisesti saattaa olla, että hampaat on sulautunu yhteen, yhdeksi hampaaksi (vielä ei pystynyt sanomaan). Tällä ei kaiketi ole muuta kuin esteettinen vaikutus (ja että yksi rautahammas saattaa jäädä puuttumaan). Enpä ollut moisesta ennen edes kuullut.

Laps nykyään myös 'laulelee' aivan supersulosesti. Pientä, hentoa hyräilyntapasta (ei tietenkään mitään selkeää melodiaa) ja hellää yninää. Niiden kovaäänisten mielipiteiden lisäksi.

Ainiin, tälle päivälle asettui myös uusi ennätys peräkkäisissä aivastuksissa: 6. Äitiinsä tullut.

Mies kävi myös lapsen kanssa kahdestaan vauvauinnissa. Laps oli kuulemma käyttäytynyt täydellisesti. Kärsivällisesti ja ilman itkua. Ja me saatiin sillaikaa olkkariin uudet hienot verhot (kiitos miehen äidin). Nyt on myös olkkarissa äänentoisto. Tähän ei miehen äidillä ollut osallisuutta tosin.

Hyvä viikonloppu kaikenkaikkiaan, eikä olla vielä kuin puolessa välissä!

kuukausi 7, päivä 1

Mulla on sellainen olo, että opin tänään jotain. Harmillisesti en muista enää mitä. Jotain hyödyllistä se oli, hitsi. Muistan oikein ajatelleeni, että onpa hyvä. Voi itku näitä aivoja.

Anyway, lapsen leuassa ja poskissa ollut pieni ihottumanpoikanen on kurissa. Ajateltiin, että se voi olla Ihan Vaan Ihottumaa tai sitten pieni reaktio omenalle. Otettiin siis kokeiluun kaikki kylppäristä löytyvät perus-vauva-rasva-putelit (joita oli yllättävän paljon, niitä sateli lapsen syntymän yhteydessä jos mistä näytepakkauksesta) ja lopulta voittajaksi osottautui Natusanin pantenolia sisältävä rasva. Ja omenan syönti jatkui.

Viihdyttiin sirkuksessa ja siellä oli tällä kertaa huomattavasti mukavampaa kuin ekalla kerralla. Vähemmän porukkaa ja enemmän semmosia rauhallisia tyyppejä ja asioita tehtiin ihan ohjaajan ohjeiden mukaan. Laps oli silti ihan silmät ristissä tunnin jälkeen ja nukahti autoon. Oh well, nukkui päivän tokat päikkärit nyt sitten tosi aikasin, mutta olipa ainakin sippi yöunille pistettäessä.

Ja sitten. Oon tehnyt luovia ratkaisuja ruoan pakastamisessa. Jostain syystä jääpalamuotteja ei meinaa löytyä muualta kuin Ikeasta ja quite frankly ne alkaa muutenkin käydä vähän turhan pieniksi paloiksi, kun niitä joutuu kuitenkin ottamaan aika monta kerrallaan. Siispä lähdin tutkimaan alternatiivisia ratkaisuja. Ostin lopulta kaupasta kasan kertis-shottilaseja (jotka aion kyllä käyttää useampaan otteeseen) ja muffinsivuokia (paperisia).

Tähän mennessä opittua: shottilasit toimii ihan kivasti ja tosiaan voi käyttää useamman kerran. Sen sijaan jos meinaa laittaa muffinsivuoat jollekin astialle (tarjottimelle tms) pakkaseen viedessä (eli kuten meidän tapauksessa kätevästi aina alakertaan asti), kannattaa huomioida, että kosteat soseet jäätyy paperin läpi ja jämähtää (ainakin keraamiseen) alustaan kuin miekka kiveen, eikä irtoa vaikka kynsin ja hampain repisi. Kuuma vesi toimii onneksi kyllä lääkkeenä ja paperinkin saa soseesta irti ihan nätisti. Harjoittelemme vielä.

Laps on oppinut uusia taitoja: tossujen tarrojen avaaminen. Laitan sille siis tossut jalkaan vähän vajaa tuhat kertaa päivässä ja yhtä monta (+1) kertaa hän ne avaa niin että lopulta tipahtavat pois. En usko, että tossujen pitäminen vaivaa, vaan niistä tarroista lähtee niin kiva ääni! Ja tossut siis siksi, että lapsella olis kitkat alla, eikä jatkuvasti liukastelisi kuin Bambi jäällä ja kolauttelis päätään (laatta)lattiaan.

Ja joo! Nyt muistan! Opin heittämään käytetyn vaipan kylppärin roskikseen seinän kautta bouncettaen. Kotiäitiys for teh win <3

Luin tossa Isyyspakkaus-blogia ja tajusin, että hyvänen aika, eihän MEIDÄNKÄÄN lapsi osaa taputtaa, vaikka ilmeisesti valmiudet moisen taidon oppimiseen olisi ollu jo (ainakin) kuukauden ajan! Oumaigaad, quel catastrophe! Kyllä nyt täytyy aloittaa kiivaat läpyttelyharjoitukset.

En tiedä lasketaanko taputtamista hienomotoorisiin toimintoihin, mutta musta on kyllä muutenkin välillä näyttänyt vähän siltä, että laps on vähän suurpiirteisempää sorttia. Hienomotoriikka-Shmhienomotoriikka. Tosin, ei unohdeta, että pienillä kätösillä kuitenkin opittiin avaamaan ne tossujen tarrat.

Sirkuksessa kivaa!

Kotonakin sirkusteltiin.

Busted. Tosin kiireessä otettu kuva tarkensi väärään kenkään
(joka ON jo avattu).