kuukausi 7, päivä 1

Mulla on sellainen olo, että opin tänään jotain. Harmillisesti en muista enää mitä. Jotain hyödyllistä se oli, hitsi. Muistan oikein ajatelleeni, että onpa hyvä. Voi itku näitä aivoja.

Anyway, lapsen leuassa ja poskissa ollut pieni ihottumanpoikanen on kurissa. Ajateltiin, että se voi olla Ihan Vaan Ihottumaa tai sitten pieni reaktio omenalle. Otettiin siis kokeiluun kaikki kylppäristä löytyvät perus-vauva-rasva-putelit (joita oli yllättävän paljon, niitä sateli lapsen syntymän yhteydessä jos mistä näytepakkauksesta) ja lopulta voittajaksi osottautui Natusanin pantenolia sisältävä rasva. Ja omenan syönti jatkui.

Viihdyttiin sirkuksessa ja siellä oli tällä kertaa huomattavasti mukavampaa kuin ekalla kerralla. Vähemmän porukkaa ja enemmän semmosia rauhallisia tyyppejä ja asioita tehtiin ihan ohjaajan ohjeiden mukaan. Laps oli silti ihan silmät ristissä tunnin jälkeen ja nukahti autoon. Oh well, nukkui päivän tokat päikkärit nyt sitten tosi aikasin, mutta olipa ainakin sippi yöunille pistettäessä.

Ja sitten. Oon tehnyt luovia ratkaisuja ruoan pakastamisessa. Jostain syystä jääpalamuotteja ei meinaa löytyä muualta kuin Ikeasta ja quite frankly ne alkaa muutenkin käydä vähän turhan pieniksi paloiksi, kun niitä joutuu kuitenkin ottamaan aika monta kerrallaan. Siispä lähdin tutkimaan alternatiivisia ratkaisuja. Ostin lopulta kaupasta kasan kertis-shottilaseja (jotka aion kyllä käyttää useampaan otteeseen) ja muffinsivuokia (paperisia).

Tähän mennessä opittua: shottilasit toimii ihan kivasti ja tosiaan voi käyttää useamman kerran. Sen sijaan jos meinaa laittaa muffinsivuoat jollekin astialle (tarjottimelle tms) pakkaseen viedessä (eli kuten meidän tapauksessa kätevästi aina alakertaan asti), kannattaa huomioida, että kosteat soseet jäätyy paperin läpi ja jämähtää (ainakin keraamiseen) alustaan kuin miekka kiveen, eikä irtoa vaikka kynsin ja hampain repisi. Kuuma vesi toimii onneksi kyllä lääkkeenä ja paperinkin saa soseesta irti ihan nätisti. Harjoittelemme vielä.

Laps on oppinut uusia taitoja: tossujen tarrojen avaaminen. Laitan sille siis tossut jalkaan vähän vajaa tuhat kertaa päivässä ja yhtä monta (+1) kertaa hän ne avaa niin että lopulta tipahtavat pois. En usko, että tossujen pitäminen vaivaa, vaan niistä tarroista lähtee niin kiva ääni! Ja tossut siis siksi, että lapsella olis kitkat alla, eikä jatkuvasti liukastelisi kuin Bambi jäällä ja kolauttelis päätään (laatta)lattiaan.

Ja joo! Nyt muistan! Opin heittämään käytetyn vaipan kylppärin roskikseen seinän kautta bouncettaen. Kotiäitiys for teh win <3

Luin tossa Isyyspakkaus-blogia ja tajusin, että hyvänen aika, eihän MEIDÄNKÄÄN lapsi osaa taputtaa, vaikka ilmeisesti valmiudet moisen taidon oppimiseen olisi ollu jo (ainakin) kuukauden ajan! Oumaigaad, quel catastrophe! Kyllä nyt täytyy aloittaa kiivaat läpyttelyharjoitukset.

En tiedä lasketaanko taputtamista hienomotoorisiin toimintoihin, mutta musta on kyllä muutenkin välillä näyttänyt vähän siltä, että laps on vähän suurpiirteisempää sorttia. Hienomotoriikka-Shmhienomotoriikka. Tosin, ei unohdeta, että pienillä kätösillä kuitenkin opittiin avaamaan ne tossujen tarrat.

Sirkuksessa kivaa!

Kotonakin sirkusteltiin.

Busted. Tosin kiireessä otettu kuva tarkensi väärään kenkään
(joka ON jo avattu).