kuukausi 7, päivä 15

Eilen oli mainio päivä. Ei ehkä niin paljoa miehelle, joka jäi kotiin sairastamaan flunssaa. Eikä ehkä niin paljoa lapsellekaan, joka sai influenssarokotetehosteen (otti sen vastaan kyllä reippaasti ilman itkua).

Mä sen sijaan leijailin euforisissa 'flunssan selkä alkaa katketa' ja 'elossa ollaan - sittenkin' -tunnetiloissa. Se fiilis, joka tulee aina flunssan päätteeksi.

Myöskin kävin sisustuskaupoilla (no, läheisessä Kodin1:ssä) - ihan yksin! Ihan ilman kärsimätöntä miestä huokailemassa. Ihan ilman lasta, jonka mukana roudaaminen tuo omat haastavuutensa liikkumiseen. Huikeeta. Tätä shoppailureissua oon odottanut siitä asti kun tänne muutettiin.

Ja ehkä kaikkein parasta: tajusin illalla, että lapsen nukkumaanmenon nyt vakiinnuttua sinne ysiin mulle jää iltaisin muutama tunti aikaa pelaamiseen! Lopetin pelaamisen (ihan tarkoituksella) kokonaan lapsen synnyttyä (pääosin) ajan puutteeseen. Päädyin nyt eilen taas selailemaan pelikirjastoa ja tuli ihan lämmin mieli. One of these days alotan jonkun hyvän pelin, jota saan iltaisin yhdeksän ja kahdentoista välillä pelata.

Viime yö sen sijaan ei ollut ihan yhtä mainio. Lapsparka heräsi puolen yön aikaan, jolloin annettiin hälle nenätipat helpottamaan nukkumista. No, siitä alkoikin lapsella uus päivä. Ei varsinaisesti itkenyt, mutta ei vaan nukkunutkaan. Yritti välillä, makasi silmät kiinni, kunnes taas avasi silmät ja alkoi riehua. Ja jutella. Ja kiipeillä. Osotti mieltään, jos joutui pinnasänkyyn.

Kolmen aikaan aloin olla ihan ihmisraunio. Herätin miehen, laitettiin lapselle suppo (kuumetta ei ollut, mutta arvelin, että sillä saattoi olla vaan epämukava olo, mikä esti nukahtamisen) ja mies heijaili lapsen uneen. Suuren suuri helpotuksen huokaus. Ehkä se oli se heijaus, ehkä se oli se suppo, who knows.

Tänään laps ollut vähän köhänen ja ääni ihan poissa reppanalla. Ja mua harmittaa ja pohdin tietenkin, että oliko nyt viisasta ottaa se tehosterokotus.. Jos se olis ollut tälleen kipeä eilen, niin en tietenkään olis ottanut (tai jos kristallipallo olis kertonut mulle, että nuha etenee lisäkipeydeksi). Eilisen pieni nuha (jota ei enää edes päivällä oikeastaan ollut) ei vaikuttanut kauhean vakavalta. Erityisesti kun tota nuhaa tuntuu olevan kolmannes talviajasta anyway.

Anyway. Repesin aivan holtittomaan väsymysnauruun, kun mies kertoi huomanneensa aamulla lapsen olevan mun vieressä ja mulla imetystoppi auki. Laps välillä imaisi, välillä taputti (läpsi) mun rintaa. Hieman tuohtuneena mies ajatteli tämän olevan epäkunnioittavaa käytöstä ja sulki luukun. Laps ei ollut tästä moksiskaan. Ja mä nukuin tän kaiken läpi. Hämmästyttävää minkälaisiin uniolosuhteisiin sitä tottuu.

Ihania sisustusasioita (osa odottamassa paikkaansa). Kevät!