Mulla alkoi joskus yhdeksän aikaan illasta melko yhtäkkiä vääntää vatsaa, eikä aikaakaan (no, about tunnin verran aikaa), kun laattasin ekan kerran. Elimistö päätti sitten seuraavan parin tunnin sisään todella raivokkaasti päästä eroon vatsaa kiusaavasta asiasta ja työnsi ihan kaiken ylös - myös ne hyödylliset nesteet, joita koitin juoda. Ja kun ei ollu enää mitään annettavaa, kouristeltiin silti, ihan vaan kaiken varalta.
Rikoin taatusti henkilökohtaisen oksentamisen ennätykseni (määrä + frekevenssi + kerrat).
Eikä se laattaaminen yksistään riittänyt, vaan vatsaa alkoi sattua aalloissa, aivan järjettömästi. Kuin synnytys all over again, paitsi että kipu oli eri paikassa.
Luonnollinen reaktiohan tähän olisi kääriytyä peittoon silmät kiinni ja vaan toivoa ja odottaa, että tää menee ohi. No, tätäkin yritettiin, mutta ei se mennyt ohi, joten hypättiin koko perhe autoon joskus puolen yön jälkeen ja lähdettiin Mehiläisen päivystykseen.
Lääkäri tunnusteli, katseli ja käski Meilahteen ensiapuun päivystykseen. Teimme työtä käskettyä ja mut otettiinkin sitten samantien sisään, pistettiin tippaan, annettiin pahoinvointilääkettä ja lähetettiin mies ja laps kotiin.
Sairaalasänky oli kapea ja epämukava, siellä oli kylmä, peittona toimi pyyhe, tippa tuntui epämiellyttävältä ja mulla oli tipasta huolimatta hirveä jano. Makasin sängyssä ja toivoin vaan herääväni tästä painajaisesta. Sen sijaan aloinkin lopulta nukahtaa, kun kipu vihdoin loiventui. Onneksi.
Aamulla olin saanut mieheltä viestin, että laps oli keksinyt nyt just alkaa kieltäytyä korvikkeesta. Excellent.
Parin tunnin huudon ja taisteltun jälkeen kuulemma oli laps luovuttanut ja lopulta niellyt tämän myrkyn jota isä koitti syöttää. Meidän laps. Meidän aurinkoinen. Se, joka ei oo elämässään aikasemmin huutanut jotain sekunteja pidempään. Se, jolle on tähän asti korvike uponnut ihan hyvin, viimeksi viikko sitten hiutasi naamaansa desin verran! Miesparka. Lapsparka.
Mun olo kohentui yön aikana huomattavasti ja aloin olla aamulla jopa hiukan nälkäinen ja erityisesti koti-ikäväinen. Yhdeksän aikaan lääkäri kävi tsekkaamassa ja päästikin sitten kotiin. Vaan ensi yöhön asti kestävällä imetyskiellolla (annettujen lääkkeiden takia). Jippii. Lisää korviketta siis.
Oliko se sitten se mun syömä falafel-pita vai itsetehty punajuuri-vuohenjuustokeitto vai sitruunamarenkipiiras, I don't know. Mutta eipä oo koskaan aikasemmin ton verosta ruokamyrkytystä ollut. Onneks. Ja onneksi oli VAIN ruokamyrkytys, eikä joku isompi vatsatauti tai umpisuoli..
Olisi kai pitänyt koputtaa puuta, kun huokasin miehelle aikasemmin päivällä olleessa perhevalmennuksessa, että ollaan me kyllä päästy helpolla ja ongelmitta. No, pientä tää on kyllä edelleen verrattuna niihin siellä kerrottuihin kauhukertomuksiin synnytyksestä.
Niin, ja ehdinhän siinä aikasemmin päivälläkin tehdä asioita. Onnistuin kahdesti lapsen vessattamisessa lavuaariin, joista jälkimmäinen kerta oli jopa oikea Iso Hätä. Ja kun sanon lavuaariin, kakkaa löytyi lavuaarin reunoilta, hoitopöydältä, lattialta, mun paidalta ja taisipa olla vähän tukassakin. Ympyrän sain kuitenkin piirtää kirjanpitooni.
Lisäksi käytiin lapsen kanssa kävelyllä ja huomattiin, että Helsinkiin on oikeasti rantautunut syksy. Ja että rannassa seisoo edelleen huojuvia nostruneita ja taivaalla roikkuu syksyisiä pilviä. Ehdin jopa nappasta pari kuvaa.
No comments:
Post a Comment