Tuesday, September 11, 2012

kuukausi 2, päivä 11

Nyt on meneillään taas jotain tosi outoa. Jo toisena päivänä peräkkäin laps vetelee päikkäreitä vielä kolmen tunnin jälkeen. Eilen kävin lopulta herättämässä tyypin, kun ei itse alkanut heräillä. Tänään taidan kohta tehdä saman... Yöt sitä vastoin on ollu jotenkin vähän tavallista levottomampia.

Hereillä ollessaan on kyllä todella virkeä ja normaali, hymyilevä, energinen, alertti ja touhukas. Ja kaikki ketarat viuhtoo joka suuntaan täysiä. Voisiko se nykyään vaan kuluttaa niin paljon, että päivisin väsyttää myös enemmän? Ja ehkä siksi painonnousukaan ei vetele enää siellä >200g/vko tietämillä.

Laps on alkanut as of Sunday myös nykiä päätään eteenpäin takakenossa ollessaan, haluaisi päästä istumaan. Lisäksi eilen todistajien (no, yhden) läsnäollessa (no, Skypen yli videokuvaa katsellen) hienosti kiukkusena vängersi itsensä mahalta selälleen.

Meillä on mies kipeenä. Vielä toistaseksi ei kuitenkaan ole tullu merkkejä siitä, että me oltais lapsen kanssa tartuttu. Onneks. Vaikkakin ennemmin tai myöhemmin laps sairastuu anyway, tässä ollaan vähän aikapommin kyydissä. Koskaan ei tiedä koska se iskee, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Sitä toivois hiljaa, että ton yhden röörit ehtis vähän kasvaa ennen kuin ne täyttyy limalla. Toisaalta, se on ihan sama minkäkokoset röörit on. Jos on tukossa, niin on tukossa.

Oon muutenkin huomannut, että mulla on usein sellanen olo kuin olisin jännärileffan pääosassa. Yleisö katsoo henkeään pidättäen, että KOSKA mä tiputan lapsen. KOSKA sille sattuu jotain. Ja mä koen tarpeelliseksi jatkuvasti rauhotella yleisöä näyttämällä miten erityisen varovainen oon (laitan tarkasti tyynyt niin, ettei laps VARMASTI pääse lähelle reunaa sen sekunnin aikana kun vilkasen vaatekaappiin jne.). Kuulen kuitenkin korvissani katsomosta kuiskattuja kommentteja 'joo, vähän alkoi muakin kylmätä, kun se kantoi lasta yhdellä kädellä roikottaen kylppäriin..'. 

Tää on sitten toinen aikapommi. Koska laps saa ekan kunnon vekkinsä.

Kuten sairastumisesta, niin siitäkin selvitään. Mutta tää tuntuu vähän peliltä - 'kokeile sinäkin kuinka pitkään saat pidettyä lapsen terveenä ja vammatta!'

No, anyway. Menin Hietsuun kahville, mutten saanut kahvia, mut sain sitten aurinkoa. Ulkona on ollut tänään aika lämmin ja nätti, mutta kuitenki vähän syksyinen ilma.


Hietsu ja heinät.





10 comments:

  1. Mun olalla nauroi pikkupiru, kun kolautin lapsen otsan pyllypesun yhteydessä lavuaarin reunaan. Laps ei ollut millänsäkään, äidillä pääsi itku :')

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, näitä sattuu! Oon just lukenut kun yhdessä äiti-ryhmässä tässä parikin lasta on onnistunu putoomaan sängyltä ja äitiparat on ihan syyllisyystuskissaan.

      Mä onnistuin joskus ekoilla viikoilla pudottamaan sängyssä maatessa kännykän kädestäni niin, että se kolahti lapsen päähän. Ei jäänyt jälkeä, mutta laps tietenkin heräsi ja parkasi vähän, minä kanssa itku silmässä 'nyt mä rikoin sen!' (lapsen siis)

      Fysioterapeutti sanoi nähneensä miten sen (ensimmäinen) lapsi kaatui suorilta kaakelilattiaan. Lapsi sai aivotärähdyksen ja lääkäri sanoi hymyillen, että pään kolahdusten määrä on vakio kaikilla ja niistä selvitään :) Mitä nuorempana niitä sattuu, sen nopeammin oppii myös varomaan.

      Delete
  2. Musta tuntuu että kaikkia enskertaa äitinä olevia katsotaan vähän sillä silmällä että mitenkäs sitä nyt lasta kannetaan ym. Aina saa kuulla että "aiaiaiaiaiaiai varoppa nyt vähän, ja ota tuostakin kiinni ja tuosta ettei laps vaan tipu" jos kantaakin vaan yhdella kädellä. Onneks on itellä sen verran varma ote että tietää ettei se siitä tipu :) Tähän pitää varmaan vaan tottua. Eiköhän ne jotka nyt kattoo vähän jännäten tätä hommaa, pikkuhiljaa ala luottamaan siihen että kyllä, ensikertalainenkin voi tietää mitä tekee. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ja onneks tää yleisö on fiktiivistä ja vain mun päässä :) Sen sijaan tietenkin katselen kauhuissani miten muut käsittelee mun lasta... (vaikka se olis ihan samalla tavalla kuin mä itse)

      Delete
  3. Hauskaa, että jonkun muunkin arkea kommentoi fiktiivinen yleisö. Nykyään kuvittelen aika usein, että supernanny Jo Frost katselee meidän arkea nauhalta ja kommentoi sitten televisiolle, mitä kaikkea me tehdään väärin. En ole kyllä vielä kauheasti jaksanut yrittää tätä fiktiivistä supernannya miellyttää..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa, mahtavaa, että muillakin on tosiaan kommentaattorit elämässään :) Onkohan tää tällasta kotiäitien pikkuhiljaista järjen menetystä..

      Delete
  4. Täällä taas päivän erolla samanikäisen lapsen äiti.
    Mulla toi sama fiilis lapsen kanssa olemisesta. Siis, että kyseessä ois jonkin sortin peli tai leffa.
    Mullakin kävi toi kännykkätemppu, tosin jo synnärillä kun laps oli parin päivän ikäinen. Niissä hormonihuuruissa olin ihan varma, että aiheutin toiselle jonkin sortin aivovamman ja vasta seuraavana päivänä kun vauva oli ihan niin kuin ennenkin uskaltauduin uskomaan, että ehkä mitään lopullista ei ollut käynytkään. Sen verran todellisuuden tajua mulla kuitenkin oli, että en hoitajille mitään sanonu ku tajusin, että ne pitäis mua ihan pöpinä. =D
    Esikoisen pään kolautin kerran vauvana vahingossa oven karmiin ja onpa tuo useamman kerran vetäny suihkussa lipat liukkaalla kaakelilattialla ja lyöny takaraivonsa. Mutta ihan terve ja normaali 3,5-vuotias meillä kuitenkin löytyy edelleen.
    Vanhemmuus tuo inhottavia turhiakin huolia mukanaan. =(

    Eikä sen painon mun käsittääkseni tartte enää nousta sitä n. 200 g/vko vaan jotain 140 g tms. Varmaan voit huoletta antaa lapsen nukkua niin pitkät unet kun nukkuu. Yleensä ne ottaa sen takasin sitten jossain vaiheessa, joko yöllä tai sitten nukkumalla seuraavana päivänä vähemmän. Kyllähän nyt saa antaa jo lapsen nukkua yötkin kokonaan jos nukkuu. Ja kyllä tiiän monia tän ikäsiä jotka nukkuu 9-11 h unia öisinkin. =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, tosiaan joka päivälle löytyy aina uusi (turha) huoli :) Karmin suhteen ollut todella monta läheltä piti -tilannetta. Pahinta siinä on se huolen mukana tullut syyllisyys.

      Ja joo, painon ei tarvi nousta kun kuulemma about 100g viikossa, niin ollaan vielä suhteellisen tyytyväisiä. Toi laps vaan kiskoi tossa aikasemmin sellasta 200g viikossa.

      Ja unen suhteen, pari päivää meni enemmällä, nyt ollaan menty tää päivä taas vähemmällä. Näin nää vaihtelee :)

      Delete
  5. Sängystä pelkään minäkin vauvan tippuvan. Yöllä heräsin siihen, että lapsi nukkui kainalossa sängyn reunan puolella. Olin kuvitellut imettäväni ja laittavani lapsen sen jälkeen omaan sänkyynsä. Syyllisyys vaivaa jo nukahtamisesta, sehän olis voinut jo tippua. :O

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huh joo, noi läheltä piti -tilanteet jää helposti vaivaamaan nekin. Onneks ei käyny mitään, varmaan jatkossa aivot ei anna noin käydä :)

      Delete