Monday, September 3, 2012

kuukausi 2, päivä 3

Mä alan olla todella kypsä näihin äitiysvaistoihin. Nää saa mut välillä toivomaan, että voisin vaan jättää itseni kotiin vaikka lukemaan kirjaa ja lähteä liikkelle ilman mua.

Mainitsin jo aiemmin, etten oikein pysty käsittelemään vaikeita aiheita, kuten Facebookissa mainintaa city-ketusta jahtaamassa city-rusakkoa, puhumattakaan lööpeissä retostellusta 8-vuotiaan tytön raa'asta murhasta. Tämän lisäksi olotila-listaan on voinut lisätä viime päiviltä huolestuneisuutta ilman varsinaista aihetta ja pienien asioiden tuntumista kohtuuttoman suurilta.

Voi kyllä, tässä tilassa sitten kiikutin lapsen rokotetutkimukseen piikitettäväksi. Hermostuneena tutisten, vatsaa kouristellen, valmiiksi jo itkua pidätellen.

Päästiin ovelle, kun jostain uumenista kuului lapsen itkua ja totesin miehelle, että nyt nopeasti sisälle ennenkuin käännyn kannoillani laps kainalossa, enkä koskaan palaa. Päästiin siis sisälle, otin lapselle puudutuslaastarin (kun kysyttiin haluttiinko) ja jäätiin odotushuoneeseen pelkäämään pahinta.

Niin, no sen enempää kuvailematta sanotaan, että ei se varsinaisesti kivaa ollut. Rokotetutkimukseenhan kuuluu verinäyte lapselta. Siinä on kuulkaa kaikki äidinvaistot on ihan paniikkimoodissa ja sekasin, kun laps itkee pöydällä sydäntä särkevästi kyyneleet poskille virraten (päästiin nyt ekaa kertaa näkemään tämäkin) ja käsivarteen työnnetään neulaa (hoitaja totesi silmämääräsesti katsellen, ettei tule löytämään suonta puudutetusta käsivarresta, otettiin puuduttamattomasta). Varsinkin kun sen verinäytteen ottaminen kesti aika kauan - meidän laps kun ei ole sitä liikkumattominta sorttia (tää on kuin kissanpentu...).

Tämän päällehän tuli sitten vielä ne piikit reisiin ja rota-liuos suuhun.

No, kuten äitini lohdutti - laps ei tule muistamaan näistä mitään ja vanhemmilla menee luultavammin kauemmin toipua tästä.

Onneks ilta on mennyt tosi hyvin. Pelkäsin istuvani sormi valmiina vihreellä luurilla, 112 valmiiksi näpyteltynä, tuijottaen sivuvaikutuksista kärsivää lasta. Siihen ei onneks oo kuitenkaan ollut tarvetta.

Lapsella on noussut hiukan kuumetta (38,4), jota en olisi edes huomannut ellei oltaisi mitattu (mittaaminen meni täällä kotona thankgod ihan hyvin, harhautin lasta imettämällä samalla kun mies ujutti mittarin peppuun - laps ilmeestä päätellen vähän yllättyi, mutta jatkoi imemistä protestoimatta). Ja laps on ollut korkeintaan hiukan vaisumpi kuin normaalisti. Ja nukahti tähän sängylle mun viereen lopulta ilman imemistä (vaikka koitin rintaa tarjota).

Eli nyt toivotaan, että yö menee kanssa hyvin ja aamulla kaikki onkin jo takanapäin.

Superjännä päivä on ollut muutenkin. Tehtiin nyt sitten tarjous yhdestä asunnosta! Huomenna iltaan mennessä kuullaan miten käy. Luultavasti sieltä tulee jonkinlainen vastatarjous. Jaiks. Se on hassua, miten tottakai toivon, että saadaan se kämppä, mutta samaan aikaan pienenpieni osa musta jännittää tätä isoa muutosta niin paljon, että se toivoo ettei saataiskaan tota. Ihan vaan, ettei tarttisi mennä sitä kaikkea muutosta läpi. Alan vanhentua ja konservoitua sata kilsaa tunnissa.

Ei kyllä ihme, että on ollut vähän hermostunut päivä, kun tällasia juttuja pyörii ilmassa.

8 comments:

  1. Äh, kurja juttu tuo verikoe :( Me saatiin puudutelaastarit molempiin käsiin varmuuden vuoksi, että varmasti löytyy suoni puudutetusta paikasta. Toinen ei pysynyt kovin hyvin kiinni, joten verikoe otettiin siitä kädestä, jossa lastari oli pysynyt paremmin. Myös toista verikoetta varten saatiin kotiin mukaan kaksi laastaria. Toisen verikokeen jälkeen hoitaja totesi, että vasemmasta kädestä löytyy suonet hyvin, joten saatiin 1-v käyntiä varten vain yksi laastari ja ohje laittaa se vasempaan käteen. Se onkin sitten edessä jo viikon päästä.

    Onnea asuntotarjouksen kanssa!

    ReplyDelete
  2. Joo meille sanoivat et näille pienille ei voi kuin toiseen käteen laastarin. Hassua jos te saitte ekasta kerrasta lähtien molempiin.

    Kohta siitä asunnosta kuullaan!

    ReplyDelete
  3. Hei, et oo ihan yksin. Mä oon käynyt itkemässä työpaikan vessassa aina, kun olen erehtynyt lukemaan jotain siihen 8-vuotiaaseen liittyen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, siis mä en pystynyt lukemaan koko uutisesta kuin ekan lauseen , jonka jälkeen oli pakko sulkea webi-selain ja pakottaa muita ajatuksia. Ja valitettavasti en oo pystynyt suodattumaan ihan kokonaan, kun aina jossain facebookissa tms lööpeissä tulee vastaan. Uh. En aidosti kykene.

      Delete
  4. Äidinvaistot tuntuvat olevan aika herkässä kaikilla äideillä noiden rokotusten kanssa. En taida tietää montaakaan äitiä, joka olisi itse pidellyt vauvaansa rokotettaessa. Lähipiirissä isät ovat hoidelleet sen homman ja äidit pyörineet paniikissa ympyrää vieressä. Onhan se nyt surkeaa antaa oma lapsi vähän kuin tarkoituksella satutettavaksi. Saapa nähdä, miten itselle käy, kun tuo neuvolan rokotusohjelma alkaa.

    Mut niin. Onnea asunnonmetsästyksen kanssa! Muistin sua muuten pienellä kiertävällä tunnustuksella blogissani.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, kiitos tunnustuksesta ja right back at you! On ollut todella kiva seurailla teidän elämää Jiin ja Matemaatikon parissa! :)

      Meillä laps oli rokotuksen aikaan hoitopöydällä, en edes olis saanu pidellä häntä. Sen sijaan verikokeen aikana olin siinä lähellä ja hellästi koitin tyynnytellä jalkoja ja jutella jotain (mistä ei ollu kyllä mitään hyötyä) - toinen silmä ummessa, etten olis nähny sitä neulaa.

      Ja joo, se on vaikeeta, kun tekis mieli vaan ottaa laps syliin ja lyödä kaikkia hoitajia, jotka tätä kipua aiheuttaa.

      Asuntoasia ratkesi, hurraa!

      Delete
    2. Mä pidin kyllä lasta itse, koska muksu rokotettiin neuvolassa, eikä varapitelijöitä ollut paikalla. Olihan se tosi kurjaa, mutta samalla se oli myös mun sylissä ja pääsin heti lohduttelemaan kun homma oli ohi.

      Mutta kuten eräs toverini sanoi, kun pohdin, kuinka reilua on antaa lapselle synttärilahjaksi rokotukset: rokotuksista on iloa vuosiksi eteenpäin :D

      Delete
    3. Okei, no varmasti neuvoloissa terkkaritkit tykkää jokainen toimia tavallaan :) Meidän laps rokotettiin siis paikallisella hoitopöydällä maatessaan, enkä usko sen hoitajan halunneen ketään siihen pitelemään.

      Ja siis se itse rokotushan oli ihan tosi pikkujuttu, sekunti ikävää molempiin reisiin ja that's it. Se verikoe saa mun oman veren vieläkin vähän hyytymään.

      Ja kaverisi sanoi ihan oikein! Rokotukset on ehkä yksi parhaista lahjoista mitä lapselle voi antaa :) Ja kato ei opi liian hemmotelluksi. 'Ei kato joka kerta voi saada synttärilahjaa, joka ei satu.'

      Delete