1 vuotta, 6 kuukautta, 11 päivää

Musiikista:

Taisin ehkä onnistua ostamaan lapselle tän joulun kiinnostavimman lahjan: Soiva laulukirja, eli lapsen oma jukeboksi, joka saa välillä vanhemmatkin avaamaan ääntään. Kirja on käytössä aamusta iltaan, toisinaan siitä vaan selaillaan niitä kivoja kuvia, toisinaan laps vaatii jotain tiettyä biisiä soimaan. 

Harmillisesti siinä ei oo Ihhahhaata, mutta uudeksi suosikiksi on noussut ankkalaulu (viisi pientä ankkaa lähti leikkimään jne. - Jos olisin kukkahattutäti, voisin todeta, että onpa muuten sukupuolirooleja vääristävä biisi: kukaan ei palaa, kun äitiankka sanoo kvaak kvaak kvaak, mutta sitten omia juttujaan mindannu ISÄankka yhtäkkiä havahtuu (luultavasti äitiankan nalkutuksesta 'tee nyt jotain!'), karjasee kerran ja johan pikkuankoilla on taas tuli pyrstön alla. Koska kuitenkin suhtaudun näihin chillin rauhallisesti, saatan vahingossa vähän laulaa laulua väärillä sanoilla.).

Ankkalaulun lisäksi Hämä-hämähäkki on usein toivottu biisi (jota osaa myös vähän leikkiä) ja nykyään laps jo aina välillä hyräilee 'hiiala-hiiala-hei'. Ihhahhaan puuttumisesta kirjassa huolimatta lapsen hyräilyyn on tullut yksi sana lisää, 'hepo'. Eli vielä kun löytyy 'hirnahtaa' (tai hintahtaa, kuten miehen siskontyttö aikoinaan oli kuulemma kailottanut uimahallin pukkarissa), niin ollaan jo pitkällä. Nyt lopun kuitenkin seivaa oikeaoppisella aa-AA:lla. 

Aivan yllättäen myös 'pupulaulu' (eli Jänis istui maassa) on alkanut kiinnostaa kovasti. Yllättäen siksi, että pupulaulu ei tässä kirjassa oo mikään iloinen rallatus, vaan vähän hidastempoisempi (kuten melko useatkin biisit, tuntuu) ja aika surumielinen. Ja onhan se surumielinen! Tiesittekö, että biisissä on monta säkeistöä ja  niissä kerrotaan miten tohtori tuo lääkettä ja todetaan, että jos jänis ei loiki, niin metsäkoira (vai mikä se oli) on iloinen?

Anyway. Sävelkorvaa lapsella on, tunnistaa biisit heti alkumelodioistaan, vaikka kukaan ei laulaisi.

Itse sen sijaan yllätyin. Mähän osaan (nykyään) yli viiskymmentä lastenlaulua! Joskus lapsen syntymän aikoihin olin huolissani, kun en muistanut montaakaan ja ajattelin raskaasti, että pitää ottaa joskus aikaa ja alkaa taas opetella. Kiitos soiva laulukirja - varsinkin kun meillä ei edelleenkään ole paikkaa, jossa pianon voisi laittaa tulille.

Mahataudista:

Torstainvastainen yö oli kauhea. Vatsa ihan kuralla ja nukuin tosi huonosti. Toisaalta, keskellä yötä, aivan keskeltä kirkasta taivasta mulle tuli yhtäkkiä NÄLKÄ. Söin pari suolakeksiä ja ajattelin sen olevan ohimenevä häiriö, mutta ei! Ruoka alkoi aivan yhtäkkiä maistua ja oon lillunut luvatussa post-pahaolo euforiassa. Fantastista.

Nukutuksista:

Vuoden tavotteena (tai toiveena) oli saada laps nukahtamaan tavalla, jolla vanhempien ei tarvi kuluttaa kaloreita. Mahataudin aikana päätettiin pistää laps pinnikseen, käydä ite viereen sängylle ja katsoa mitä käy. Long story short, nyt ollaan pisteessä, jossa laps ei juurikaan protestoi, mutta sitä täytyy vähän ohjata, jotta se pysyisi reitillään kohti höyhensaaria. Aina välillä siis joutuu kipatuksi takaisin makuuasentoon (aina välillä saa kuitenkin hillua pystyssä). Erityisesti loppulähestyminen vaikuttaa tuottavan hankaluuksia: vaikka olisi jo porteilla, silti meinaa harhautua kiipeämään pystyyn.

Matka on linnuntietä kohtuullisen lyhyt, mutta reitti on käytännössä melko pitkä. Uskoisin, että oikoteitä kuitenkin tullaan vielä löytämään ja matka-aika tulee lyhenemään tulevaisuudessa. Ajattelin tämän olevan tuhoontuomittu yritys, mutta näin siinä vaan kävi. Ehkä tänä vuonna tapahtuu jotain muutakin hyvää vielä!