Saturday, March 1, 2014

1 vuotta, 8 kuukautta, 1 päivää

Ootteko miettineet kehumista? On hassua miten sellasessakin asiassa voi mokata. Tässä vaiheessa on  ehkä vähän sellanen huhuu, maalaisjärkiii? -olo ja ehkä ihan syystäkin. Mutta kun.

No, ensinnäkin Toimiva Perhe -ideologian mukaisesti kehuminen on vanhempien tapa manipuloida ja käyttää valtaa lastensa yli. Tässä vaiheessa munkin on pakko vähän pyöritellä silmiäni (huolimatta siitä, että ideologiassa on kyllä paljon muuta sellasta mikä mun mielestä kuulostaa ihan hyvältä). Yritin kyllä päästä sen jujun ytimeen, mutta en mä oikein päässyt. Ja mä sitäpaitsi uskon, että jos laps on tehnyt jotain (onnistunut vihdoin jossain, piirtänyt jotain mielestään hienoa jne.) niin se kyllä ansaitsee kehut.

Brain rules for baby sanoi, että tutkimusten mukaan ne lapset, joita kehuttiin panostuksestaan tuloksen sijasta (hyvä numero kokeesta --> 'vau, luit varmaan tosi ahkerasti tähän' vs. 'kylläpäs oot fiksu!') oppi arvostamaan vaivannäkemistä ja olivat innokkaampia harjottelemaan ja opettelemaan. No, tämä kävi järkeen.

Sitten tuli vastaan tämä artikkeli (In Praise of Better Praise - Maria Konnikova), jossa myös pohdiskellaan tätä kehumista. Tai no, oikeastaan siinä esitellään yksi tutkimus. Tutkimuksessa tutkittiin kehumista ja ylikehumista ('incredibly beautiful' vs. 'beautiful', 'excellent' vs. 'good') ja siihen kuului mm. osio, jossa lapsi koittaa ratkoa matikkatehtäviä vanhemman merkkaillessa oikeita ja vääriä vastauksia. Osiosta paljastui muutamia juttuja: vanhemmille oli tyypillisempää ylikehua epävarmempaa lasta (koska loogisestihan ajateltuna epävarmempi lapsi tarvii enemmän kannustusta, right?), mutta ylikehuja sateli kyllä myös hyvä-itsetuntoisille lapsille.

Ja sitten se ehkä vähän yllättävä pätkä: ylikehutut itsevarmat lapset tosiaan saivat kehuista pontta ja rohkeutta tarttua entistä haastavampiin tehtäviin. Epävarmat, ylikehutut lapset sen sijaan tyytyivät kehuihinsa ja pyrkivät ottamaan jatkossakin itselleen 'liian helppoja' haasteita, epäonnistumisen välttämiseksi. Miksi riskeerata kehutuksi tuleminen (varsinkin jos 'palkinto' on vähän ylimitotettu tehtävään nähden)?

Tässä tullaan vähän siihen samaan mitä se Brain rules -kirja puhui: tuloksen / ominaisuuden kehuminen vs. toiminnan kehuminen. Olisi kauhean kiva kutsua lasta taitavaksi, fiksuksi ja muutenkin kaikin puolin erinomaiseksi, mutta sillä saattaa tehdä aikamoisen karhunpalveluksen lapselle. Lapsi saattaa helposti alkaa kuvitella esim. fiksuutta sisäsyntyiseksi asiaksi, jolloin eteenpäin pyrkimisen sijasta päätyykin ottamaan vain varmoja haasteita vastaan. Ja toisaalta ei halua / kiinnosta opiskella, jos jotain asiaa ei osaakaan.

Entäs tää kiltiksi tai tuhmaksi kutsuminen? Mä muistan ainakin kuulleeni joskus, että lasta ei saisi sanoa tuhmaksi, vaan toiminta on tuhmaa. Sen sijaan kiltiksi saa ja pitääkin sanoa, jotta lapsi ajattelisi itsestään kilttinä ja toimisi sen mukaisesti. Tavallaan ihan nätti ajatus, mutta entä jos siitä kiltteydestä tuleekin lapsen elämään jarru?

Noh, tämmösiä mietin. Haluisin kehua lasta niin, että siitä on sille jotain merkitystä ja hyötyä. Harjoittelen harjottelun kehumista.

Anyway, ihan toiseen aiheeseen ja siis kaikista jinxeistä huolimatta pakko mainostaa: mainitsin tänään illalla lapselle varotuksena, että kohta aletaan laittaa leluja pois ja mennään nukkumaan. Tää alkoikin sitten ihan omatoimisesti kerätä legoja niiden laatikkoon! Tulin loppuvaiheessa mukaan ja laps siivosi kaikki lelut pois täysin yhteistyökykyisesti, ikäänkuin olis HALUNNUT mennä nukkumaan. Häh!

Merkittävää tämä on siksi, että huolimatta meidän helpottuneista nukkumaanmenoista ja illoista, tää siivous on ollut edelleen vähän vaivalloista. Ja nyt yhtäkkiä se meni ihan täydellisesti. Merkillistä, mutta hienoa. Kehuin kyllä vähän lasta tästä.

9 comments:

  1. Mielenkiintonen teksti. Mä yleensä sekä kehun että torun tekemisen kautta. Eli lapsi ei ole tuhma vaan "toi oli tuhmasti tehty" ja lapsi ei ole kiltti/fiksu/taitava jne vaan "toi oli kiltisti/fiksusti/taitavasti tehty". Mä järkeilin tän jotenkin niin, että jos kerran lasta ei ole hyvä sanoa tuhmaksi ettei siitä tule itseään toteuttavaa ennustusta, en myöskään halua kasata paineita olla aina kiltti/fiksu/taitava. Meillä taitaa molemmilla vanhemmilla kehut melko luonnostaan tulla tossa em. muodossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, toi on kyllä varmasti se paras reitti kehumiseen. Tietynlaisten ominaisuuksien leimaaminen lapseen - aikuisen näkökantilta hyvienkin - voi todella jättää harmilliset jäljet siihen millaiseksi lapsi itsensä mieltää vielä aikuisenakin.

      Delete
  2. Hei mäkin kirjoittelin kehumisesta taannoin! Sieltä en nyt toistele tähän, mutta nyt muutama ajatus: mä inhoan sanaa kiltti. Mä en koskaan kehu meidän kumpaakaan lasta kiltiksi. Musta siinä sanassa on kamala odotus ja ikävä sävy. Sanon kyllä, että kiltisti/ kivasti/ kauniisti tehty.

    Ihanaksi, rakkaaksi ja tärkeiksi kehun estoitta ja paljon, mutta kaikesta tekemisestä en. Tai siis, yritän just suhteuttaa. Kehun yrittämisestä ja harjoittelemisesta ihan erityisesti ja sit saatan huomioida vaikka niin, että 'Onpa sun piirustuksessa tosi monta keltaista ympyrää'. Heh. Mutta siis huomioin ja annan palautetta aina, oo, onpa korkea torni ja niin edelleen. Aina en sano, että onpa upea torni. Tai hieno piirustus. Usein kyllä sitäkin. Tää siis vaan tulee luonnostaan, en sen enempää mieti.

    Tämmöisiä ajatuksia tänään! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kirjoitin ton edellisen vähän huonossa paikassa, tsorppa! Jäi kokonaan _kehumatta_ että hyvä sun teksti ja mielenkiintoiset linkit. En yhtään tajunnu kyllä tota älä kehu-ajatusta, mitä perusteita sille oli? Muistaakseni tolla tyypillä on kyllä hyviäkin mietteitä tai sit sotken nimet.

      No mutta, palaamisiin taas hetkenä parempana ;)

      Delete
    2. Haha, kiitos :) Ja tää kehuminen on pyöriny mulla mielessä jo pitkään, niin että peräti unohdin sun kirjottaneen aiheesta. Nyt kun mainitsit niin taisin ite jättää kirjottamatta sillon, koska olit jo niin hyvin paketoinu aiheen kasaan :D

      Mä kanssa inhoan sanaa kiltti. Erityisesti kun sitä käytetään vauvoista, joilla ei esimerkiksi ole koliikkia ja siksi ne on aika vähäitkuisia tapauksia. Ja meidän laps on tempperamentiltaan aika helppo ja muutenkin ilonen ja suhteellisen tottelevainen ja sitä helposti kutsutaan kiltiksi, mikä aiheuttaa mulla todellisen allergisen reaktion. No, kotona se ei sitä kuule, vaan just kuten teillä, se on ihana ja rakas, mutta toimii kiltisti / kivasti.

      Kyseessä oli Thomas Gordonin Toimiva perhe ja en nyt millään löydä sitä linkkiä, josta tosta luin. Idea oli kai jotenkin sellanen, että aikuinen 'määrittelee' lapselle miltä kuuluu tuntua kertomalla, että esim. piirrustus on hyvä ja että se on jotenkin vallankäyttöä.

      Rehellisesti en yrityksestä huolimatta ihan täysin sisäistänyt sitä, mutta sen verran kuitenkin, että mäkin aloin kiinnittää muihin asioihin huomiota lapsen suorituksessa (tosi monta väriä! taitaa olla maailman korkein torni! osasit laittaa ihan oikeaan järjestykseen!) ja joskus sanoa sitten 'onnistuit!' siihen, kun laps onnistuu jossain asiassa (suoranaisen kehumisen sijasta, vaikka kyllä toikin mun mielestä on tavallaan kehumista - ja siis siinä kirjassa nimenomaan ehdotettiin, että kehu korvattaisiin esim. 'you did it!' huudahduksella).

      Mun mielestä tossa Toimivassa Perheessä on paljon hyviä ideoita, kuten tunteiden nimeäminen ja sanottaminen ja vuorovaikutus ja motiivien taakse näkeminen jne. mutta tää kyseinen ei ihan saavuttanut mun ymmärrystä täysin. Ajattelin, että ehkä tässä kanssa halutaan saada aikuinen oikeasti kiinnostumaan lapsen tekemisestä sen sijaan, että dismissaavasti toteaa (tyyliin katsomatta) 'joo, todella hieno'.

      Mutta mun mielestä kuitenkin edelleen kehuilla on myös paikkansa ja aikansa. Jos lapsi tekee jotain mistä on erityisen ylpeä, niin kyllä sitä mun mielestä voi siitä kehua. Ja sitten sellasessa kannustusmielessä kannattaa kaiketi pitää mielessä lapsen itsetunto ja ylikehumisen vaarat :) ainakin tuon tutkimuksen mukaan yhdellä sanalla huomattiin jo selkeä ero (eli oliko piirrustus incredibly beautiful vai vaan beautiful).

      Niin, ja hyvä mulla, koska huomaan selkeesti että mulla on taipumuksia ylikehumiseen..

      Anyway, hyvällä tiellä ollaan ja onneksi muutkin miettii näitä juttuja :) Palataan!

      ps. sori tää oli todella tajunnanvirtainen kommentti, toivottavasti sieltä saa jonkun pointin kaivettua esille..

      Delete
    3. Joo kuule, yritin ylimpänä ekassa lauseessa sanoa, että kas, ollaan samasta asiasta kiinnostuneita, enkä mitään että jaa, kirjoitit näköjään samasta aiheesta :D Ihan vaan, ettei jää epäselväksi! Sulla oli sitäpaitsi monta näkökulmaa tässä, mulla vain yksi. Heh.

      En mäkään ymmärrä kehumattomuutta, eikä musta sille ole oikeasti mitään perusteluitakaan. Kaikki tykkää kehuista. Minäkin ja on kivaa, että vaikka mies kehuu niin tiedän, että se tykkää musta. Simple.

      Kannattaa käydä lukemassa se yks artikkeli, jonka Outi postasi siihen mun tekstin alle. Sori mä en nyt ehdi linkkaa sitä tähän. Mutta jos jaksat käydä onkimassa, niin kannattaa käydä, siinä oli paljon viisautta.

      Delete
    4. Haha joo, en mä sellasta ajatellutkaan :) Mut on kyllä helpottavaa, että muutkin on tästä aiheesta kiinnostuneita, kun eka vähän ajattelin olevani näitä liian pitkälle meneviä hifistelijöitä, joiden on parempi pitää ajatukset vaan sisällään kaikessa hiljaisuudessa ;)

      Mäpäs kaivan sen artikkelin sieltä sun archiveista, tänks!

      Delete
  3. päivänkakkara02 March, 2014 23:15

    Carol Dweck on muuten kirjoittanut kirjan tuosta growth/fixed mindsetistä, eli siitä, miten toiminnan/tuloksen kehuminen vaikuttaa lapseen: http://mindsetonline.com/whatisit/about/index.html Suosittelen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei hyvä linkki, tänks! Lisäks terkkui sinne perheeseen :)

      Delete