Tuesday, June 10, 2014

1v-11kk-10pv & rv21+1

Aihe, josta on pitänyt kirjottaa jo pitkään - ja tan-tan-taa vieläpä kasvatusperiaatteita. Hihat kääritty, kaikki valmiina provosoitumaan?

Meille on ländännyt vaihe, jossa laps on alkanut miettiä mikä on omaa ja osottaa halua välillä ottaa jotain, millä joku muu leikkii juuri sillä hetkellä. Aika miedosti edelleen, mutta pohti tuossa serkkutytön tullessa kylään, että 'tuoli on lapsen, ei vie <serkku> sitä'. Ja 'pullo on lapsen, ei vie <serkku> sitä'. Juontanee juurensa siitä, kun saaressa laps ja serkku jakavat saman syöttötuolin ja lelut jne.

No, siispä piti alkaa miettiä, että miten ja mitä lapselle opetetaan jakamisesta. Päädyttiin (tai siis mä päädyin) ehkä vähän vähemmän yleisesti käytössä olevan käytäntöön: lapsen ei tarvitse jakaa, ainakaan perinteisessä mielessä.

GASP.

Haluisin opettaa, että jakaminen on ilonen asia. Sen sijaan, että joku vanhempi omalla vallallaan päättää, että 'saat leikkiä sillä vielä viisi minuuttia, sitten on muiden vuoro', tuntui fiksummalta opettaa 'sitten kun et enää leiki sillä, anna se lelu X:lle, joka haluaisi myös leikkiä sillä'. Ja tietenkin myös vastavuoroisesti: 'nyt X leikkii sillä, et voi saada sitä juuri nyt. Sitten kun X on leikkinyt leikkinsä loppuun, niin sitten voit saada sen'.

Pohdin asiaa, ja totesin tän opettavan lapselle paljon enemmän jakamisesta. Tietenkin aina voi myös tarjota, että saako X tulla leikkimään kanssasi sillä. Kuitenkin uskoisin sen, että jos lelu viedään väkisin kesken leikkien pois, koska 'sun täytyy oppia jakamaan ja on muiden vuoro', ei oikeastaan opeta jakamisesta mitään. Paitsi että se on jotain tosi ikävää ja kannattaa pitää niistä omista leluista entistä tiukemmin kiinni ja yhtä hyvin itse voi mennä ottamaan lelun joltain toiselta kädestä, koska 'nyt on mun vuoro'.

Puhuin tästä meidän hoitotypyn kanssa, joka oli sitten oma-alotteisesti alkanut noudattaa tätä hoidossaan. Kertoi saaneensa mahtavia tuloksia erityisesti sen toisen lapsen kanssa, joka on ollut aina paljon hanakampi ottamaan (väkisin) kädestä (ja suuttumaan julmetusti, jos ei saa). Että leikit ovat alkaneet sujua ihan erilailla ja lasten on helppo odottaa vuoroaan, kun tietävät sen tulevan sitten kun toinen lopettaa. Ja aina se toinen lopettaa jossain vaiheessa kuitenkin.

Mainittakoon vielä, että oleellista tässä on myös pitää huolta, että leikin päättyessä laps muistaa antaa halutun lelun X:lle. Että voi ilosesti sanoa tai osottaa, että 'en enää tarvi tätä, sä voit ottaa tämän'. Aika erilainen perspektiivi jakamiseen, sanoisin.

No sitten. Mä olen hyvin päättäväinen suhteen, että meillä päästään tänä kesänä eroon vaipoista. So far so bad. Vaipattomuus tarkottaa lähinnä sitä, että jos on pitkä hiljaisuus, taisi tulla kakka. Jos alkaa kuulua jostain 'laps pyyhkii, laps pyyhkii' on tullut pissa. Mennäänkö vessaan? EI! Eieieieieieii!! (no fine, kyllä sen saa yleensä sinne sopusasti, kunhan on jotain hauskaa tekemistä mukana).

Tää vaatisi lomaa. Täyden huomion. Hauskaa tekemistä vessaan, jotta vessaan olis hauska mennä. Ja lapsen, joka ei pissaa alle vartin välein (kyllä ainakin se on hyvin nesteytetty). Muutaman laatikon täydeltä pikkareita. Matottoman kodin. Ainakin.

Vaikka on suunnitelma, on vähän epätoivoinen olo. Hassua, kuvittelin aina tän menevän sitten ihan itsekseen omalla painollaan, kun se on kuitenkin aina tehnyt tarpeensa ihan tyytyväisenä vessaankin. Oh well.

In other news: kävinpä vähän tanssimassa ja nyt tuntuu nivusissa. Ei onneksi pahasti, mutta tuntuu. Maha kasvaa. Mahatyyppi potkiskelee. Istukka on takaseinässä, minkä takia potkut tuntuu erityisen vahvoina - odotan jännityksellä loppuraskautta! Noin muuten nyt on menossa aika hyvä vaihe. Ei enää juurikaan päänsärkyjä, ei muitakaan jomotuksia ja hetkittäin suhteellisen energinen olo.

Tai no, niin energinen kun tässä piinassa voi olla. Meillä eletään ihan superjännittäviä hetkiä meidän tulevaisuuden kannalta, odotetaan vaan että päästäisiin viikon loppuun ja edes jotain olisi vähän selvennyt. Tylsää olla näin salamyhkänen, mutta meinaan samaan aikaan haljeta kertomisen halusta, mutta silti tuntuu ettei nyt voi alkaa paljastella mitään ennen kuin on edes JOTAIN selvyttä jostain. Gaah.

11 comments:

  1. Kaikki selviää vielä! Jännitetään yhdessä :)
    Vaipattomuudesta: kyllä sun kuvitelma on musta edelleen ihan oikea. Se menee omalla painollaan! Ei tosin vaan sun päättämällä tahdilla, vaan lapsen. How about that? ;)
    Toi jaksamisjuttu oli aika hyvä. Kokeilen kyllä. Tosin meillä 3,5-vuotias karttaa joinakin päivinä jakamista niin maanisesti, että kieltää siskoa leikkimästä millään, piilottelee omia tavaroitaan ettei se saa niitä vaikka olisivat vapaina ja niin edelleen. Että kyllä harjoitusta tarvii, heh.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jaksamisjuttu, jakamisjuttu, mitänäitänytoli..

      Delete
    2. Siis hetkinen, että niinkuin lapsentahtisesti?? Eihän se käy!! Siis kyllähän minä täällä tahdin määrään ja päätän koska lapsi on valmis vaipattomuuteen! ;)

      Jakamisen jaksaminen, you know :) Ja sepä se, on vaikeita juttuja varmaan kaikille lapsille ja eikä toikaan varmasti ole mikään takuuvarma keino, mutta ainahan kaikkea voi kokeilla!

      Delete
    3. Joo mä ajattelin vinkata sulle tästä lapsentahtisuudesta, kun se on sulle niin vieras juttu. ;)

      Delete
    4. Ikinä kuullutkaan, eikä kiinnosta! Kyllä se on kato aikuisen tehtävä päättää!

      :)

      Delete
  2. Johonkin aikaisempaan postaukseesi kommentoinkin sulle tuosta kuivaksi oppimisesta.meillä siis noi päivävaipat jäi pois kun lapsi oli 1v 10kk ja yövaipat just ennen 2 vee synttäreitä.Enkä mitenkään laske ansiokseni tuota suht nopeaa kuivaksi oppimista! Jotenkin taapero vain alkoi kokea ikäväksi nuo märät vaipat ja alkoi ensin riisua niitä itse pois.Sitten alkoi ilmoittaa 'pissa' ja yhä useammin ehti vessaan potalle.Sitten alkoi vaan olla kuiva aamuun asti ja ehdittiin potalle.Alkuun niin että lapsi alkoi kuuden seitsemän maissa aamulla pyöriä levottomasti sängyssään vaikka oli vielä puoli unessa - rakko alkoi täyttyä.Silloin kun vaivautui nousemaan itse ylös ja viemään lapsen potalle niin unet saattoivat vielä jatkua hyvinkin pari tuntia. Pidätyskyky alkoi selvästi olla jo hyvä.Ja tämän jälkeen ei menny kauaa kun huuteli jo sängyssään itse 'pissaa' herättyään pissahätään aamulla.Meillä siis meni tuo aika vaivattomasti ja lasta ei ihmeemmin treenattu.Päin vastoin,koen että olin ollut aika laiska viemään aiemmin lasta potalle.Uskon siis että kun lapsi saavuttaa 'kypsyyden' hallita rakkoaan niin homma sujuu sen jälkeen nopeasti.En usko tuohon päiväkotien tapaan laittaa kaikki lapset samaan aikaan potalle.Kyllähän se pissa pottaan voi tulla,mutta ei lapsi siinä paljon mitään itse oivalla.Mutta ymmärrän tuota rutiinia toki toiminnan sujuvuuden kannalta.ystävän poika taas on jo 3.5 vee ja tarvitsee yövaipat kun nukkuu eikä herää mihinkään pissahätään ja sänky uisi joka yö ( ovat kokeilleet ). Sitten on niitä kuivaksioppimishousuja myös jotka pitävät pienen lorauksen sisällään jos lapsi ' ei ihan aina ehdi potalle ajoissa'. Vois olla teille ainakin päivisin kiva vaihtoehto kesäaikaan vallankin.Mutta kaikki aikanaan! Jos pissaa vielä tosi usein niin voi olla että virtsarakon tilavuuskaan ei vielä riitä yön yli pidättämiseen. - Maiju-








    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kyllä se taitaa olla niin, että lapsentahtisesti se on vaan mentävä. Lapsi on valmis kun on valmis :-) Meillä lapsen vaippa on TODELLA muhkea aamuisin, ei ole koskaan ollut vielä kuiva. Tässä matkan varrella on ollut muutamia päiviä, jollon oon onnistunut pissattamaan lasta riittävän usein, että vaippa on pysynys kuivana koko päivän, mutta ne on ollu kanssa päiviä, jollon laps on juonut ehkä vähän liian vähän. Noita kuivaksioppimishousuja voisi kyllä tässä katsella, kiitos vinkistä! :)

      Delete
  3. Meillä ois kesän missiona saada kuopus pois päivävaipoista (en edes unelmoi yövaipattomuudesta, kun 4-vuotias isovelikin tarvitsee öisin vaipat - vaikka hartaasti joka ilta tahtoisikin mennä vaan kalsareissa nukkumaan). Ongelma on kuitenkin itsepäinen 2-vuotias, joka ei suostu pitämään vaippaa (me pakotetaan, vastoin tätä suunnitelmaa) mutta ei suostu myöskään käymään pöntöllä tai potalla pissalla. Ulkona saa sitten juoksennella nakuna tai kalsareissa tai uikkareissa mutta kotona pitäisi raivata matot pois, päällystää sohvat ja löytää jostain zen-asenne. Asiaa toki auttaisi jos lapsi puhuisi edes pari sanaa, mutta ei. (No osaa se kertoa kun aikoo kakata, mutta ei tietenkään silloinkaan suostu vessaan. Tästä tulee pitkä kesä).
    Tsemppiä siihen ja raskauskin on jo hullun pitkällä - sulla(kin) siis! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vertaistukea, vertaistukea! Meilläkin laps saattaa sanoa 'ei tule pissa' samaan aikaan, kun lorottaa pönttöön. Ihan kuin aika ei olisi vielä ihan oikea ;)

      Tsemppiä kanssa sinne raskauteen, mahaan ja kesään ja vaipattomuuteen! Kyllä se sieltä vielä!

      Delete
  4. Vaippa-asiaan auttanee aika. Me oltiin 1v10kk kanssa jo hyvin pääsemässä eroon vaipoista, kotona oltiin pikkareissa ja kun muistutettiin tarpeeksi usein, vessareissut sujui (omaa ilmoitusta pissahädästä ei tullut). Sit tuli takapakkia pitkän sairastelukierteen takia, sitten iski totaalinen "en mene vessaan, ei vaihdeta vaippaa". No, ei painostettu vessaan mitenkään, todettiin vaan että jossei mene vessaan, niin silloin käyttää vaippoja. Kevään kuluessa alkoi pikkuhiljaa tulla "äiti, pissahätä" (ensin silloin kun pissat oli jo vaipassa ja vähän myöhemmin ehdittiin vessaankin). Pönttö osoittautui myös hitiksi, tällä hetkellä lapsi saa valita potan tai pöntön (pöntön käyttöä onkin mahtis juttu kun niitä löytyy reissusta ja myöskin säästyy potan pesemiseltä). Jossain vaiheessa tajusin, että lapsi saattaa tulla päiväkodissa samalla vaipalla jolla sen sinne vein (ja kuivana), tällä viikolla jätettiinkin vaipat päiväkodista kokonaan pois. Tällä hetkellä ikää on 2v2kk ja lapsi on päiväkuiva (ja itseasiassa hyvin lähelle yökuivakin, kun 5/7 yövaipoista on kuivia aamulla).

    Jos vertaan meidän tytön valmiutta kuivaksi alle 2v. iässä ja nyt vähän päälle 2v. iässä, niin nyt valmiudet on paljon paremmat, kun lapsi tunnistaa itse vessahädän ja pystyy hyvin pidättelemään vessaan asti. Onneksi en vetänyt stressiä alkuvuodesta tämän vaippojen käytön kanssa, sillä nyt kuivaksi oppiminen näyttäisi sujuvan kuin itsestään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aika taitaa kyllä joo olla se ratkaiseva tekijä :-) Ei meilläkään tässä stressiä, lapsentahtisesti, vaikkakin jotenkin ajattelin kovasti että tässä loman aikana se mukavasti puoli itsestään. Katsellaan nyt miten menee :)

      Ei ne kuitenkaan vaippoja enää kouluikäisenä! .. eihän?

      Delete