Thursday, June 26, 2014

1v-11kk-26pv & rv23+3

Siis kyllähän sitä olis vaikka mitä kaikkea tehtävää. Pitäisi suunnitella. Ja tehdä. Koti kaipaa siivousta, vähän kaikki on levällään ja suunnitellakin pitäisi. Meidän aikataulutkin kaiken suhteen ihan auki vielä - hämmästyttää oikein miten mahdollista, kun mies nyt kuitenkin jo reilun viikon päästä lähdössä sinne Atlantin tuolle puolelle. Kuudeksi viikoksi. Ei niin, että varmaa lähtöpäivää olis, mutta kyllä lähtö on varmaa.
 
Vähän innostuin tekemään lapsen vauvakirjaa, sekin jo pari vuotta myöhässä. Siis sen sijaan, että siivosin tai suunnittelin. Huomenna on viimenen työpäivä ennen parin viikon lomaa, jonka jälkeen palaan vielä viikoksi, mutta ei siellä sillon enää ketään ole. Ajattelin, että leivon jonkun mutakakun. Sitten menin kauppaan ja ostin pakastemutakakun. Ja kuusi paistovalmista isoa keksiä. Syötiin niistä kaksi - en tiedä kehtaako neljää viedä töihin.
 
Lapsen jalka paranemaan päin. Luultavasti johtuu antibiooteista. Hyvä että saatiin antibiootti. Elän uskossa ja toivossa, että siinä oli joku muu bakteeri kuin borrelioosi. Iso helpotus tämä oikea suunta nyt kuitenkin.
 
Sen sijaan lapsen ensimmäisiä: vietiin laps lähestyvän synttärijuhlan kunniaksi ensimmäistä kertaa kampaajalle. Meni tosi mainiosti, ei yrittänyt karata tuolista (sai vähän katsoa puhelimesta jotain videota välillä) ja oli suurimman osan ajasta lähinnä epäluuloisen näkönen. Väläytti sentään parit hymyt kun vähän hassuteltiin. Antoi jopa föönata kutrinsa ja nyt on kyllä siisti harjas, kelpaa juhlia.
 
Laittaisin kuvan, jos se ei olisi tabletilla hirveän raskas ja vaivalloinen homma.
 
Hassuttelusta puheenollen, laps on alkanut hattutella. Sanoo tahallaan asioita väärillä nimillä (osottaa kirjasta lammasta ja väittää possuksi) ja kikattaa riemuissaan perään. Tähän tietysti kuuluu asianmukainen järkyttynyt huudahdus mutta sehän on lammas! MÄÄÄ! Selkästi oikein näkee vaivaa, että minkä dissosiaation keksisi. Krokotiiliä sanoi mummuksi ja pupu palloksi.
 
Marion Billetin kirjat on muuten mainioita. Meillä uusimpana hittinä Pentula, jota luetaan monta kertaa päivässä. Vähän kyllä epäilyttää, ne eläinlapset siellä asuu ihan keskenään omassa talossa, käy kaupassa ja ylittää katuja, että missäköhän niiden vanhemmat on?! Lasta ei tunnu mietityttävän, ehkä me aikuisetkin selvitään.

4 comments:

  1. Esikoisen vauvakirja on yhdenkäsn vuotta myöhässä. ;) Joka vuosi vähän vähemmän syyllinen olo asiasta. :)

    Pakastemutakakku on hyvää, meidän tyttöjen lempparia.

    Siivoamis- ja pitämisfilosofiaksi suosittelen sellaista, että jos sekä tehdessä että valmiiksi saatua tulee hyvä fiilis, niin sitten kandee tehdä, muuten ei. On hyvä olla itselleen kiltti. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, mä tykkään kanssa pakastemutakakusta (Frödingerin parempi kuin se Pirkka, jonka ostin), mutta joku mun sisäinen emäntä vähän painaa häpeästä päätään, kun en vie itseleivottua duuniin ;)

      Tosi hyvä ohjenuora siivoamiseen! Toisinaan ei huvita ja jos pakottaa, niin jää silti harmittamaan :D

      Delete
  2. Hassuttelu on ihanaa. Meillä poika myös innolla hassuilee ja saa vanhemmat nauramaan. Kun muistaiskin kaikki hassuttelut vielä vuosienkin päästä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä niitä pitää videoida välillä :)

      Delete