Monday, June 2, 2014

1v-11kk-2pv & rv20+0

Mulla on hyviä uutisia! Se tuntuu merkitykselliseltä, kun jotenkin sitä on alistunut viime aikoina saamaan niin paljon huonoja uutisia, ja hyvät uutiset ovat olleet lähinnä niitä 'no edes näin' -puolia niissä huonoissa uutisissa.

Esimerkiksi: mun isä oli soittanut mulle kahdesti. Soitin vartin kuluttua takasin, ei vastannut. Toisellakaan kerralla. Ihan normaalia, right? Kaiken varalta tsekkasin Hesarin, ettei ollut uutisia lentoturmista (sisko matkalla Kanarialta kotiin) ja mietin pitäiskö soittaa isoäidille ja tsekata onko se hengissä. Seuraavana päivänä kävi ilmi, että oli ajanut ohi ja olisi kysässyt oltiinko kotona (ei oltu).

Ja sitten esimerkiksi: huomasin tänään töissä saaneeni soiton neuvolan keskusajanvarausneuvontapalvelusta. Vähän nousi hiki otsalle. Olin jättänyt pissanäytteen perjantaina labraan ja pohdin minkä ihmeen hirviön ne oli sieltä löytäny, kun maanantaiaamuna heti soittelevat takasin. Yritin soittaa takas ja pääsin jonossa 27. sijalle. Jätin soittopyynnön puolentoista tunnin päähän (!?) ja yritin kuitenkin hetken päästä soittaa uudelleen. Lyhyen 45min jonottamisen jälkeen pääsin lopulta läpi. Olivat soitelleet tuloksista, jotka olivat kaikki kunnossa ja priimat. Hei en mä ole tottunut tällaseen palveluun!

Esimerkiksi myös. Kuulin laajennettuun lähipiiriin kuuluvasta henkilöstä, jolla on laskettu aika viikko mun jälkeen ja joka joutuu lapsivesipunktioon, koska sikiöstä oli löytynyt kaksi kystaa. Tämä kahta päivää ennen omaa raskausultraa. Ei niin, että mitään odottamatonta oli odotettavissa, mutta kuitenkin. Kakkosraskaudessa oon alkanut jotenkin tiedostaa syvemmin, että kaikki ei aina ole täydellisesti.

Anyway, kaikki oli kunnossa! Pikkunen vastasi viikkoja melkein päivälleen (19+6, kun meneillään on 20+0) ja oli osannut kasvattaa itselleen kaikki raajat, kaikki tässä pisteessä vaaditut elimet ja heristeli vähän nyrkkiään ultralaitteelle. Sukupuoltaan ei halunnut kuitenkaan vilauttaa, eikä se nyt olekaan merkityksellistä (vaikka ollaan tietty uteliaita). Eli siis hyviä uutisia! Ja siis BAM oon raskauden puolivälissä - koska me tähän pisteeseen päästiin??

Voi että kun pääsisi kertomaan mutsille.

Joo-o, oon tässä pohdiskellut kovasti millasta elämä tulee olemaan kahden lapsen kanssa. Pelottaa vähän, kuten pelotti yhden lapsen kanssa. Tosin nyt pelottaa ihan eri asiat. Suurin murhe lienee se, että miten saan annettua huomiota ja rakkautta molemmille lapsille niin paljon kuin ansaitsevat? Että en haluaisi ottaa mitään pois isomman huomiosta pienemmän tullessa kuvioihin, mutta sehän on ihan silkka mahdoton yhtälö. Mietiskelen tuon tuostakin lapsen kanssa puuhaillessa, että voisinko tehdä tän kaiken saman pieni vauva sylissä. 

I know, I know. Pitää olla armollinen. Parhaasi on riittävästi. Lasten täytyy oppia jakamaan myös vanhemmat. Kyllä ne selviää.

Se on jännä miten toisaalta laps on yksi suurin syy toisen hankkimiseen. Että sillä on joku, kun meitä ei enää ole (varsinkin nyt tuntuu erityisen ajankohtaiselta). Että sillä on ylipäätään joku, kyllä sisarusten kanssa aina jää plussan puolelle. 

Ja sitten toisaalta tuntuu pahalta tehdä sille näin katala temppu. Että noin ihana, jatkuvasti hyväntuulinen, rakastava ja iloinen pieni lapsi, joka nauttii täysin siemauksin elämästään joutuukin yhtäkkiä kurjan esikoistumisprosessin keskelle. Mikä temppu meiltä vanhemmilta. Että miten tän saisi nyt mahdollisimman pehmeäksi sille. 

Joo, kaikenlaista. Pitäis alkaa varmaan miettiä lapsen 2v-synttäreitä. Mä oon näissä niiiiin mukavuusalueeni ulkopuolella. Eikai niissä mitään teemaa pidä olla? Apua.

Pitkästä aikaa kuva. Ei niin, että tässä mitään erityistä, mutta kunhan on kuva. Käytiin viikonloppuna saaressa. Ei tullut punkkeja. Lapsella päällä pari numeroa liian isot kuravaatteet (ostin ne, että menis ens talveks ostetun talvihaalarin päälle). Oli aurinkoakin.


10 comments:

  1. Hanki kantoliina? Sillä voi teipata vauvan vaikka rinnalle ja edelleen rakennella palapelejä esikoisen kanssa.

    Tulin tosi iloiseksi hyvistä uutisista. Hienoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla itseasiassa ON kantoliina, jota käytin lapsen kanssa paljonkin ja suunnittelin käyttäväni tän pienemmänkin kanssa (osittain sun suosittelemana hankin :) ). Mun romanttisissa mielikuvissa elämä jatkuu juuri kuten ennenkin, paitsi että muhun on liimattu yksi uloke lisää.

      Ja voi että Liina oot ihana! Mä haluaisin antaa sulle vuoden myötäeläjä tunnustuksen ja saat sen lisäksi paketillisen siemeniä, joita voi kylvää apocalypsen jälkeen ja kasvattaa omat ruoat:
      http://www.thisiswhyimbroke.com/apocalypse-survival-seeds

      :)

      *halaus

      Delete
  2. Samoja mietteitä kakkosen kanssa. Tosin eihän tää ykkönen yksin nytkään ole, kun toisella laskutavalla lapsi on jo kuudes, tai seitsemäs... :D Silti kauhistuttaa välillä mut minkäs teet, ei tässä enää ole montaa viikkoa jäljellä. 8, tai 6 tai neuvolan mukaan kolme, jos hosun liikoja. Jalat ristiin siis ja sohvalle makoilemaan.

    Kiva kuulla, että olet selvinnyt reissusta ja kaikesta siihen liittyvästä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, luinkin sun blogin, ota nyt ihmeessä rauhassa! :D Ja sitten raportoithan, että miten se huomion jakaminen onnistuu. Teillä on toisaalta valmiiksi sellanen lauma, että ainakin sun esikoisella riittää seuraa, vaikka äiti olisi vähän kiinni vauvan kanssa :)

      Delete
  3. Mukava kuulla positiivisia juttuja. Onnea puolivälin saavutuksesta <3

    Teidän laps vaikuttaa kyllä niin fiksulta ja empaattiselta että varmasti te pärjäätte .. Sellainen vaikutelma tulee ainakin kirjoitusten perusteella :) Toki se oma riittämättömyyden tunne on varmaan moninkertainen esikoisen vauva-aikaan verrattuna, mutta niillä mennään mihin on mahdollisuus. Vauvalla on kuitenkin kolme rakasta perheenjäsentä vastaanottamassa, ehkä sen voi järkeillä niin, et vaikka äidin huomiosta saakin vain 50 % niin sisaruksen huomio on bonus siihen päälle. Eh. Ehkä ei kannattaisi olla näin nokkela heti aamusta. Isomman sisaruksen kanssa tärkeää on minusta se, että hänenkin kanssaan vietetään kahden keskistä aikaa. Vauvan syntymän aikoihin myös hänellä voisi olla joku oma spesiaalijuttu, johon saa mennä isin tai äidin kanssa kahdestaan, uimakoulua, temppukerhoa, metsäretkiä tms.

    Mut niihin synttäreihin vielä, muistelen että sulla oli viime vuonna vaikka mitä huippuja juttuja kuten muottihedelmiä. Eiköhän ne samat mee läpi tälläkin kertaa. Mä haaveilen puutarhakemuista missä ois grilliruokaa ja jäätelöbaari, jälkimmäinen vois sopia lastenkutsuillekin. Ja surutta vaan kertakäyttökupit ja lautaset käyttöön, helpottaa raivaamisvaihetta ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan täysin puolueettomasti meidän lapsi on kyllä fiksu ja empaattinen ;) ja siis oikeasti, se on kyllä tosi sopeutuva ja joustava, ja siinä mielessä ei välttämättä olisi ODOTETTAVISSA mitään kauheuksia, mutta toisaalta tilanne on sitten niin uusi, että tuntuu, että kaikki voi muuttua - tai sitten ei juuri mikään :)

      Hyvänä puolena tietenkin se, että laps saa jäädä pääosin kotiin meidän kanssa ja ajattelin just, että toi kahdenkeskinen tekeminen on tärkeetä. Ja tietty varsinkin aluksi se varmaan sujuu suhteellisen hyvin, jos vauva lähinnä nukkuu sylissä kantoliinassa. Mutta sitten joku harrastus tai joku, ihan totta. :)

      Meillä oli viimeks synttäreillä kyllä joo kaikenlaista. Sun jädebaari-idea kuulostaa mahtavalta grilleineen! Kertsit ja silleen, kyllä vain :) Hmmm.... täytyy vähän ehkä surffata Pinterestiä!

      Delete
    2. Tähän pikku kakkoseen vielä, et kuulin jossain vertauksen että sisaruksen syntymä voi tuntua esikoisesta samalta kuin se että puoliso toisi toisen naisen kotiin. "Täs on nyt tää Sirkku, se on 35 v sairaanhoitaja, opetteles ny elämään ja jakamaan miehesi ja sänkysi sen kanssa. Mähän kerroin et se on tulossa meille, mikä täs nyt on ongelma?" ;D

      Delete
    3. :D Loistavasti kuvailtu!

      Oon kuullut saman ja osittain siksi lapsella onkin jo kaikki mun empatiat, niisk!

      Delete
  4. "Suurin murhe lienee se, että miten saan annettua huomiota ja rakkautta molemmille lapsille niin paljon kuin ansaitsevat? Että en haluaisi ottaa mitään pois isomman huomiosta pienemmän tullessa kuvioihin, mutta sehän on ihan silkka mahdoton yhtälö. Mietiskelen tuon tuostakin lapsen kanssa puuhaillessa, että voisinko tehdä tän kaiken saman pieni vauva sylissä. "

    Kuulostaa hyvin tutulta jonkun ajan takaa. Olen miettinyt että mistähän syystä tuo tuntui silloin oman perheeni kasvuvaiheessa ja vieläkin ajoittain eniten murhetta aiheuttavalta asialta, kun kuitenkin olen ITSE saanut elää lapsuuden, jossa sisarukset saivat yhtä paljon huomiota. Sitähän luulisi että jos on itsellä hyvä kokemus sisaruudesta (check), ei pelkäisi tätä ko. asiaa.

    Olisiko niin että kun on saanut nimenomaan hyvän lapsuuden mallin tasapuolisuudesta, sitä pitää myös tärkeänä, eikä ole "kovettunut" tässä asiassa? Kunhan pohdiskelen. Tsemppiä! Kyllä niitä tuntosarvia on varmasti hyvä ollakin, kunhan saavat välillä levätäkin tässä asiassa.

    -Nupsu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä koen myöskin saaneeni ihan riittävästi huomiota lapsensa, mutta mä luulen, että kuopukselle se onkin vähän helpompaa, kun ei joudu luopumaan saavutetuista eduista. Rehellisyyden nimissä oon enemmän huolissani siitä kriisistä, jonka esikoinen tulee käymään läpi - ja miten en haluaisi sille tämmösiä kriisejä aiheuttaa, vaikka sisaruksen hälle haluankin. Vaikeita nämä :)

      Kiitoksia tsempistä ja ilmeisesti siellä on löytynyt hyvä tasapaino? Tsemppiä myös takaisin, mikä onkaan teidän tilanne :)

      Delete