Viime aikoina on eri blogeissa pohdiskeltu tätä nykymaailman asetelmaa, mutsit himaan vai duuniin. Kuka maksaa ja kuinka paljon maksaa yhteiskunnalle tai äidille olla kotona. Ajattelin lisätä lusikkani tähän soppaan, eli miten meillä ja miksi.
(Niin, nyt on sitä aikaa kirjottaa. Mennään vähän eri tasoilla kuin 'käytiin puistossa ja oli märkää' -postaukset.)
Mähän olin äitiyslomilla siihen asti, että lapsi täytti vuoden. Sen jälkeen mies jäi isyyslomille (hoitovapaalle) kolmeksi kuukaudeksi. Sitten lapsi meni hoitoon. Mä aloin tehdä 80% viikkoa. Näin jatkettiin koko vuosi, kunnes jäin uudestaan äitiyslomille.
Nyt tällä kertaa miehellä on 4 viikkoa isävapaita, enkä usko sen voivan jäädä hoitovapaalle siellä Lontoossa. Itse en näe palaavani takasin töihin ainakaan ennen 2016 tammikuuta. Riippuen missä ollaan, mikä taloustilanne, minkälaisia hoitomahdollisuuksia meillä on, haluaisin ehkä olla vähän pidempäänkin.
Asiaa pohdiskellessani suurin osa (ellei kaikki?) meidän lapseen kohdistuneet päätökset on tullu multa, ihan alusta alkaen. Siinä vaiheessa, kun lapsi syntyi, mussa heräsi eloon osa, josta en ollut tiennytkään. Se oli sellanen primitiivinen osa, joka sai kiihkeästi haluamaan olla maailman paras vanhempi. Joka sai tyydytystä kun pääsi täyttämään lapsen tarpeita ja joka ei todellakaan halunnut tyytyä siihen, että 'kunhan sillä on kaikki suurin piirtein ok', vaan kaiken piti niin hyvin, kun mulla mitenkään olisi vaikutusmahdollisuuksia. Että jos johonkin kannattaa elämässä panostaa, niin se oli lapsen hyvinvointiin, vanhemmuuteen ja oikeisiin ratkaisuihin.
Miehelle (joka on vallan ihana ja rakastava isä) vanhemmuus ei kuitenkaan iskenyt ihan yhtä kovaa. Eli meidän rimat ja kriteerit oli ja on jossain määrin eri tasoilla mitä lapseen tulee.
Lapsen mennessä hoitoon koin, että se on liian pieni menemään tarhaan. Miehen mielestä tarha olis ollut varmasti ihan ok. Niinpä näin kaveriperheen äidin kanssa aika paljon vaivaa, että saatiin meille mahtava lastenhoitaja.
Lastenhoitajan ollessa kipeänä koin, etten halua (tai uskalla) jättää lasta yksin täysin ventovieraan ihmisen hoitoon (nukutuksineen, ruokailuineen jne.) koko päiväksi. Miehen mielestä se olis ollut ihan fine. Niinpä mä jäin kotiin tekemään etätöitä ja duuni joutui joustamaan (taisin kerran-pari kiristää kyllä miehen jäämään myös kotiin). Oon ikuisesti kiitollinen mahtavasta ja ymmärtävästä esimiehestä.
Mun mielestä oli parempi, että laps on lyhyttä päivää hoidossa. Mies olisi ollut ihan fine, vaikka laps olis ollut alusta alkaen täyttä päivää. Niinpä mä hyväksyin, että just nyt ei ole urakehitykselle otollisin aika ja jäin tekemään 80% viikkoa. Mies ei.
Mä halusin päästä vaikuttamaan ruokaan, jota laps hoidossa syö (ja toisaalta sovittiin, ettei lastenhoitajan tarvi kokata). Mies olisi ollut varmaan ihan tyytyväinen, vaikka joka päivä olis ollut tarjolla eineksiä. Siispä kokkailin viikonloppusin ruokaa, että viikolla oli mitä tarjota.
Tässä alkaa olla selkeä kuvio miksi äiti (ja äidin duuni) joustaa, kun miehen ei. Äiti laittaa duunin joustamaan, koska duuni on (tai olisi jos olisin vielä töissä) juuri tällä hetkellä huteralla kakkossijalla, (sori nyt vain) kun lapsen hyvinvointi kirkkaalla ykkösellä. Tulee aika, jollon lapset on isompia ja duuniin ehtii keskittyä taas paremmin.
Sanottakoon, että mä lähden tässä kuitenkin siitä, että nämä ovat mun valintoja. MÄ halusin lapselle lyhyttä päivää jne. joten en ole missään vaiheessa kokenut että miehen pitäisi haluta samoja asioita tai toimia vastoin omia fiiliksiään sen takia, että MINÄ haluan. Minunhan nämä päätökset ovat.
Tästä syntyi (Project Mama:n kommenteissa, jonne itekin kirjotin) pohdinta, että miksi meidän vaistot on erilaisia ja onko toisen vaistot sitten jotenkin 'oikeampia' kuin toisen? Ja kuinka paljon vaistoista on oikeasti VAISTOJA ja kuinka paljon esim. tutkimusten / kirjallisuuden synnyttämää syyllisyyttä.
Se on ihan hyvä kysymys. Vaistomaisesti (heh) vastaisin, että tietenkin mun vaistot on enemmän oikeassa ja paremmaksi lapselle ;) (tai ainakin niitä vaistoja on vaikea paeta). Lisäksi uskoisin, että mikäli motiivit toimia jotenkin tulee jostain ulkopuolelta (esim. luetusta tutkimuksesta tms), niin se tuntuisi erilaiselta. Että sitten mentäisiin enemmän linjoilla tiedän tämän olevan hyväksi lapselle vs. tunnen että tämä olisi parempi ratkaisu. Syyllisyys tuntuu erilaiselta kuin vaistoja vastaan toimiminen.
Ja onhan näitäkin muutama: yksi esimerkki tämmösestä ei-vaistonvaraisesta toiminnasta, jota halusin sitkeästi tehdä oli sormiruokinta. Toinen oli vessahätäviestintä (en olisi varmaan vaistonvarasesti tätä keksinyt, mutta luin aiheesta).
No mutta, tässä meidän tarina. Seurailemalla näitä vaistoja ja olemalla Se Äiti, jonka duuni sitten joutuu joustamaan ruokin varmaan ikävästi stereotypioita, vahvistan monien kammoksumaa äitimyyttiä ja ammun työssäkäyviä kanssa-äitejä jalkaan. Ja miehen duuni taas on ja voi hyvin.
Toki miehellekin lapsen hyvinvointi on ykkössijalla, mutta kriteerit hyvinvointiin ovat vaan matalammalla, eikä duuni joudu joustamaan. Ja ei, en olisi ollut valmis joustamaan kriteereistäni duunin takia. Ei, en tiedä mitä olisin tehnyt, jos vastaan olisi tullut liian monta omat kriteerit vs. duunin joustamattomuus -valintaa.
Sanottakoon vielä, että nautin kyllä työstäni ja haluan tehdä sen parhaalla mahdollisella tavalla ja hommaan paneutuen ja keskittyen. Pystyn siihen (paremmin), kun lapsen hyvinvoinnista ei tarvitse kantaa huolta (vaan vaistot ovat tyytyväisiä). Ja uskon vahvasti siihen, että just nyt on ok antaa lasten viedä. Tulee aika, jollon lapset on isompia ja duuniin pystyy keskittymään aivan eri tavalla. Monta monta vuotta. Eläkeiän noustessa vielä enemmän, hurraa!
Kuulostaako tämä kellekään muulle tutulta?
Hallelujah! Veit sanat suustani! Täällä meidän "keisarinna" ;) on ykkönen ja olen tytön syntymän myötä löytänyt itsestäni sellaisen leijonaemon, etten olisi arvannutkaan! Monet arkipäivän asiat on punnittu uusiksi ja esim. ruuan terveellisyys ja alkuperä on noussut arvoon mittaamattomaan. Sitä haluaa olla paras äiti just tuolle maailman rakkaimmalle ja puhtaimmalle olennolle kaikin mahdollisin tavoin! Mies pyörittää välillä päätään ja ihmettelee mun meininkejä, mutta ymmärtää lopulta aina pointtini. Eli siis täälläkin mä teen melkein kaikki lapseen liittyvät päätökset, vaikka toki miehellä on sanavaltaa. Miehelle ei vaan olisi ollut niin justiinsa nukkua perhepedissä, sormiruokailla jne.
ReplyDeleteVaan nyt väsypää ei taida tuottaa järkevää tekstiä, joten jätän kommentoinnin tähän :D paitsi toivotan sinne rauhallista loppuodotusta ja voimia tulevaan koitokseen!
Voi keisarinna! Ei arvannut anonyymi mihin tämä johtaisi ;)
DeleteMeillä on ollut sama homma - mies välillä kyseenalaistanut valintojani, mutta sitten toisaalta mä olen myös tutkinut asioita sen verran, että on dataa heittää tiskiin vaistojen vahvistukseksi. Ja kuten muissakin asioissa, niin tässäkin mennään sillä, että se joka tietää (ja jaksaa ottaa selvää) asiasta enemmän, sen saa päättää :-)
Mutta hyvä kuulla, että teilläkin tämä on tuttua!
Kuulostaa tutulta. Oon kyllä opetellut löysäämään, kun isä hoitaa vanhemmuuden välillä paremmin kuin minä, vaikkei stressaakaan samoista asioista. Kyselen jopa apua mieheltä, jos en oikein tiedä mitä tehdä tietyissä tilanteissa.
ReplyDeleteTöistä oon ajatellut, että ne odottaa, lapsuus ei. Ehtii tässä vielä hommia paiskia vielä moooonta vuotta, sitten kun on tarvis. Just nyt ei ole ja hyvä niin.
Teillä on tosiaan se hyvä tilanne, että sun synnyttämien lasten isä olikin jo 'valmis' isä ja semmosella onkin ihan eri ote vanhemmuuteen. Ja sitähän kasvatus parhaimmillaan on: toinen toiselta oppimista.
DeleteSama fiilis töistä. Onkohan muuten kukaan koskaan tehnyt ihan oikeeta, validia tutkimusta siitä, mikä on tämän hetken tilanne ja jakauma naisten keskuudessa.
Siis jos raha ei olisi mikään issue ja voisi valita TÄYSIN vapaasti, ilman että se vaikuttaa mitenkään myöhempään työnsaantiin, eläkkeeseen jne. niin mikä olisi ihannetilanne äitien mielestä. Kuinka moni haluaisi olla pidempään ja kuinka moni lyhyempään kotona - tämä kun on niin yksilöllistä. Olis kuitenkin hauskaa nähdä minkälainen hajonta tässä on.
Kuulostaa tosi tutulta.
ReplyDeleteMutta kokonaisuutena mun mielestä koko keskustelu on vähän höhlä. En tarkoita sinun pohdintaasi, tämä oli hyvä ja asiallinen, vaan sitä, että joku tuolla jossain haluaa määritellä, miten äitien/naisten pitäisi toimia, jotta se olisi parasta muille äideille/naisille.
Mun mielestä jokaisen pitää toimia niin, miten omat vaistot ohjaavat. Jos ne ohjaavat nopeasti töihin, niin sinne sitten. Jos ne ohjaavat perhepetiin ja kotihoitoon, niin sitä pitää kuunnella.
Mä en koe, että mun työmarkkina-asemani naisena jotenkin horjuisi tai vahvistuisi sen perusteella, minkälaisia valintoja maan muut naiset tekevät. Siksi en ihan tajua sitä, että joku on niin kamalan kiinnostunut mun valinnoista. Tai sitten olen vain ihan kamalan itsekäs, kun en halua henkilökohtaisen olevan poliittista, ainakaan tässä asiassa.
Tietysti aina välillä on kiva kuulla muiden perusteluita omille valinnoilleen, ihan mielenkiinnosta sitä kohtaan, miten eri tavoin voi tehdä ja asioita miettiä. Mutta sellaisesta "miksi äidit sahaatte omaa oksaanne" -keskusteluista en oikein syty.
Oon kyllä ihan samaa mieltä, että jokaisen pitäisi toimia miten omat vaistot ohjaavat, siinä on tavallaan kyse myös omasta elämänlaadusta.
DeleteEi ole itsekästä haluta henkilökohtaisten päätösten olevan poliittisia tai vaikuttavan muihin - kun eihän niiden pitäisi :) Asian todellista laitaa on sitten vaikea sanoa, kuinka paljon monella yksittäisen ihmisen valinnalla on vaikutusta esimerkiksi jonkun täysin toisen työmarkkina-asemaan.
Paljastit mainiosti tämän aiheen arkista näkökulmaa.
ReplyDeleteTunnistan tuon asetelman todella hyvin sekä omasta lapsuudesta että omien lasten kanssa. Se on sitä, että äiti on minun oman kokemuksen mukaan yleensä se, joka
-reagoi nopeammin lapsen huhuiluun
-haluaa nopeammin lohduttamaan lasta
-huolestuu aikaisemmin jostain lasta kohdanneesta asiasta
-miettii aikaisemmin esim. seuraavan talven vaatteita.
Ja lapsen kannalta, se näkyy omalla kohdallani niin että
-surun kohdatessa ensin soitto äidille, sitten isälle
-epätoivoisena ensin soitto äidille, sitten isälle
-jostain puolihuolestuttavasta asiasta ensin keskustelu isän kanssa, jottei äiti huolestu turhaan liian aikaisin (esim. epäily kodin homeongelmasta, jolle ei ole vielä varmuutta)
Listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Eli isä on useammin mielestäni se vähän pidempään tuumaileva ja hitaammin reagoiva. Äiti on iholla.
Tästä päästään sitten siihen taloudelliseen puoleen. Kuten kerroit, tällainen asetelma on teillä johtanut siihen että tienaat vähemmän/teet palkkatyötä vähemmän kuin miehesi. Näin oli omassa lapsuudenkodissanikin. Olen monta kertaa kertonut keskusteluissa oman näkemykseni tästä. Eli, mielestäni se ei ole ollut ongelma että äitini on rahallisesti köyhempi kuin isäni. Äidilleni se on ollut samanlailla harkittu päätös kuin Sinäkin kerroit. Isälleni taas stressiä olisi tuottanut enemmän kotiin jääminen ja tunne "kontrollin menettämisestä kun toimeentuloa ei ole". Äiti kertoo nauttineensa meidän kanssa olemisesta. Pipin puhaltamiset ja lapsen eteen uhrautuminen tuovat tyydytystä, näin meidän äidin ja itsenikin tapauksessa. Siis, kun hankin lapselleni uudet hansikkaat ja näen kuinka hän touhuaa ulkona tyytyväisenä niissä, se palkitsee minua. Se palkitsee enemmän kuin palkka.
Tällaisessa asetelmassa ei tienaa yhtä hyvin kuin mies. Mutta jos ei haluakaan, niin silloin yhteiskunnan ajatus lapsen kanssa vietetyn ajan puolittamisesta tuntuu siltä kuin joku sanoisi että en itse saa päättää.
Kerrottakoon että itse olen lähtenyt työelämään hyvin varhain ja vastaan kokonaan perheen elättämisestä. Tämän takaa se että työpäiväni ovat vain 6-7 tuntia pitkiä. Jos jään ylitöihin, vaistot iskevät heti mukaan ja huomaan mielialani laskevan selvästi.
-terveydenhuoltoalalla työskentelevä kahden lapsen äiti
Joo, meillä juuri noin: minä reagoin nopeammin kaikkeen. Toivoisin kyllä toisaalta, ettei musta tuu sellasta äitiä, jonka lapset miettii, että 'se kuitenkin huolestuu ihan turhasta'.
DeleteMun täytyy sanoa, että mun omassa kodissa se oli kuitenkin niin, että kaikista kerrottavista asioista kerrottiin äidille. Suurimmista saatettiin mainita isällekin - isä oli vähän etäinen.
Mun täytyy sanoa että noin rahallisesti saisin normaalisti lähes saman palkan kuin mies, eli onneksi meidän tuloerot eivät ole valtavat vaikka jäin tekemään 80% päivää. Mutta onhan ne silti jossain määrin merkitykselliset - erityisesti sitten eläkeaikaa miettien, vaikka tällä hetkellä mies sitten taas kompensoikin yhteisiä menoja.
Ja ihan totta sekin - tein (lähes) 100% työmäärän, mutta 80% ajassa duunissa (omalta arvioilta) ja se ei haitannut. Olin valmis maksamaan vapaa-ajasta ja siitä, että saan olla lapsen kanssa enemmän ja sillä on lyhyempi hoitopäivä.
Terveydenhuoltoala on kuulemma tyypillisesti aika raskas ala. Paljon tsemppiä teille siis!
Aiemmat kommentit ja oma pohdintasi kattaa hyvin myös meidän tilanteen.
ReplyDeleteMeillä kumpikin haluaa lasten olevan kotihoidossa 2,5v asti ainakin. Sen jälkeen kun päivähoito on aloitettu reilut pari vuotta sitten on oma työviikkoni ollut 30-34 tuntia jotta hoitoaika ei ylitä 28h/viikossa. Koska haluan,koska mies haluaa ja koska on mahdollisuus. En millään saa samalle viivalle suht merkityksetöntä työtäni verrattuna lasten lapsuuteen ja ahdistuisin jo ajatuksesta,että lasten pitäisi olla aamusta pitkälle iltapäivään hoidossa vaikka ovatkin jo pian 5v ja 6.5v.
Minä ehdin kyllä töitä tekemään vielä enemmän kuin tarpeeksi, lasteni lapsuus on tässä ja nyt.
Haluan olla läsnä paljon. Mies haluaa käydä töissä. Sopii mainiosti kummallekin ^_^ Olisi ihan älytöntä ettei saataisi itse päättää mikä meille sopii parhaiten.
Joo, samaa mieltä, että ahdistaisi jos ei saisi päättää mikä kellekin sopii parhaiten. Ymmärrän sen, että tulee helposti se kierre, jossa parempi tuloinen (mies) pysyy töissä ja matalampituloinen (äiti) jää kotiin ja heikentää ennestään omaa (ja mahdollisesti muiden äitien) markkina-asemaa ja tästä kierteestä on tosi vaikea päästä eroon. Kuten Saarallekin tuolla aiemmassa kommentissa sanoin: oman valinnan ei pitäisi vaikuttaa muiden naisten elämään mitenkään.
DeleteIhanaa kuulla, etten oo ainoa, jonka vaistot ajaa toimimaan näin :) Se on jännä miten vahvana ne puskee.
Btw, MITÄS SINNE KUULUU?! :)
Ei se mies ole aina se parempituloinen ja äiti matalampituloinen. :-)
DeleteMä luulen, että nuo lapsen tarpeisiin vastaamiset yms. "vaistoasiat" ovat myös yksilökysymyksiä eikä vain sukupuolesta riippuvia.
Ei toki. Tarkotin (vaikka huonosti muotoilin :) että JOS ollaan siinä asetelmassa, että mies on parempituloinen ja pysyy töissä (mahdollisesti koska se on taloudellisesti järkevämpää tai koska äiti haluaa olla kotona) ja äiti on huonotuloisempi ja jää kotiin, niin se ruokkii sitä noidankehää.
DeleteMeillä esimerkiksi ei ollut taloudellisesti väliä kumpi jää kotiin, tulot about samat. Mutta meillä mentiin näin, koska mä halusin.
Vaistoasiat ovat ihan totta toki myös täysin yksilöllisiä (ja juuri siksikin pitäisi olla kyllä perheillä täysi vapaus valita) - ihan hyvin koko asetelma voisi olla täysin päinvastoin. Meillä se meni näin päin :)
Muistelen kyllä miettineeni joskus äitiyslomille jäätyäni ekaa kertaa, että miehillä pitäis olla joku pakollinen, vaikka just puolenvuoden isyysloma, koska se tasaisi työmarkkinaeroja. En tosin sillon miettinyt sitä, että se saattaisikin olla sitten poissa multa toisella tavalla.
Pieni hiirulainen nukkuu sylissä ja yksikätisenä tuhlailen aikaa koneella kun muu perhe on synttäreillä :) synnytyksestä annoin arvosanan 10 (8 tuli jo siitä että ehdittiin sairaalaan :D ) ja huomenna tulee ikää 2vk <3 On niin hassua kun on pieni vauva! Ihmetyttää että miten hän voikin olla niin söpö :')
ReplyDeleteKohta on teilläkin, joka päivä käyn katsomassa onko uutisia ^_^ (ja muistan vielä odotuksen tuskan..)
Ihanaa!! <3 Paljon paljon onnea koko perheelle!
DeleteKohta on täälläkin. Koitan lohduttautua, että joka päivä ollaan lähempänä ja joskus sen on vain tultava ulos... :D