2v-3kk-28pv & 2pv

Täällä ollaan, kotona jo pikkuisen kanssa. Kaikin puolin edelleen aika epätodellinen olo.

Sunnuntaina supisteli pitkin päivää. Makoilin sohvalla, koska se tuntui edesauttavan supistuksien säännöllisyyttä. Mutta make no mistake - kuten muinakin päivinä, sitten ne vaan pehmeni, hälveni ja katosi kohti iltaa. Käytiin reippaalla kävelyllä (ei tehnyt edes pahaa, kun ahteriinkaan ei enää ota niin), käytiin saunassa, pompin jumppapallolla,  whatnot.

Kymmenen aikaan lasta nukuttaessa tuli yhtäkkiä muutama tosi tiukka supistus. Neljän minuutin välillä. Kulmakarvat kohonneina jäin odottamaan ja tulihan sieltä seuraavakin. Riittävän tiukka, että olis tehnyt mieli oksentaa. Soitettiin Jorviin, sanoivat että tulkaa vaan kun haluatte. Herätettiin mummu ja pappa ja kerättiin kamat lähtöä varten. Supistuksiin tuli pieni, vähän pidempi tauko (6min?) ja aloin jo vähän epäröidä ('no ei meillä varmaan mikään kauhean kiire'). Anoppi totesi, että menkää ny, jos kerran luvan saitte.

Mentiin. Viittä vaille 11 oltiin paikalla. Naureskeltiin, että ei taida ihan sunnuntailapseksi kuitenkaan ehtiä. Kätilö tsekkasi ja kertoi - viis senttiä auki. En meinannu uskoa korviani. Pyysin, että saisin jotain puudutusta, kun arvelin etten ilmankaan selviä ja kätilö totesi, että epiduraalia ei enää kerkee, jotain muuta voisi harkita. Ilokaasumaski taas käteen vaikka ihan vaan rekvisiitaksi ja kävin hetkeksi makaamaan, että kätilö sai tutkittua uudestaan. Kaheksan senttiä auki.

Puudutusaikeet unohtui ja pyytämäni synnytysjakkara samoin (ei niiden supistusten kanssa olis ollu mitään mahkuja liikahtaa enää mihinkään). Varottamatta olikin jo pakko ponnistaa (ponnistus alkoi ennen kuin ehdin edes sanoa) ja kätilö totesi, että hyvähyvä. Jonkun aikaa ponnistelin ja lopulta lysähdin sängylle helpotuksesta, kun mahalaps oli ulkona. Kätilö kirjasi ponnistusajaksi neljä (!!) minuuttia, mutta väitän (ja mies kuorossa), että kyllä siinä nyt VÄHÄN pidempään meni. Kello oli nyt 20 vaille puoliyö. 

Siinä missä ehdin synnytyksen aikana päivitellä, että mikä ihme tyhmyyskohtaus oli saanut mut lähtemään tähän uudestaan, synnytyksen jälkeen about eka ajatus oli, että näinkö helpolla se menikin. Ja self-high-five, selvisin ilman puudutuksia! Kipu oli yhtä kova kuin ekalla kierroksella mutta aika todella paljon lyhyempi. 

Mahalaps punnittiin painamaan komeat 3785g ja pituutta 51cm, eli isompi kuin eka (3390g/49cm). Ja tyttö tuli, kuten olivat veikanneet. Jäätiin huoneeseen silittelemään lasta ja huomasin vasta taustalla soineen suomi-iskelmä-radion ("itkisitkö onnesta jos panisin sua kunnolla" - todellista herkistelyä vastasyntynyt sylissä).

Perhehuonetta ei uudelleensynnyttäjät saa, joten mies lähti kotiin, mä pääsin yksin kolmen hengen huoneeseen. Pyynnöstä mahalaps tsekattiin ja mut tsekattiin ja päästiin jo seuraavana iltapäivänä lähtemään kotiin. Kaikki siis ok.

Paitsi. Tällä typyllä on pieni nirhauma huulessa ja siinä missä lääkäri tai kätilö ei kumpikaan löytäny suulaesta halkeamaa, niin lääkäri oli kuitenkin konsultoinut HUSUKEa (huuli-suu-keskus tms). Sieltä sanottiin, että jäljen takana saattaa olla jotain vaurioita ylähuulen lihaksissa ja olisi hyvä tuoda näytille.

Voitte varmaan kuvitella miltä tämä kuulostaa vastasynnyttäneelle, hormoonihuuruiselle äidille? Yhyyyy! Onneks käytiin raskausaikana 3D ultrassa, jossa ultraaja oli todennut, että on normaalirakenteiset kasvot (suulakihalkiot yleensä bongataan tämmösissä). Eli toivottavasti ei mitään yllätyksiä varsinaisissa suun rakenteissa.. Myöskin kuulotesti meni läpi onnistuneesti jo Jorvissa (joskus saattaisi olla yhteyttä kuuloon). Ja kyllä noi huulen lihakset NÄYTTÄÄ toimivan ihan normaalisti.

Olo on topilas. Aivan loputtoman onnellinen kauniista ihanasta pienestä tulokkaasta. Huolestunut huulesta. Täysin avuton miten me hoidetaan lasten nukutus illalla (eilinen oli yhtä hulabaloota). Väsynyt. Mietityttää miten saan isommalle annettua riittävästi huomiota - tosin tällä hetkellä se on onneksi kohtuullisen helppoa, kun pienempi nukkuu vielä aika ison osan päivästä. Mietityttää saankohan ens yönä nukuttua ollenkaan (viime yö meni jotenkuten), pienempi näyttäisi tykkäävän syödä / valvoa sitten taas yöllä. Välttelen lukemasta uutisia äideistä, lapsista ja kuolemista.

Haaveilen siitä, kun kaikki on taas jo ihan tavallista, tasasta, tuttua ja rutiinia (muistan tän tunteen hyvin viime synnytyksestä). Ei tunnemyllerryksiä, ei stressiä, ei huolestumista. Että kaikki olis boring as hell - koska lastensaamisen jälkeen sekin on aika vaihtelevaa.

Varmaankin aika perussettiä synnytyksen jälkeisenä vuorokautena nro 2.