Että näin meillä joulua! Tää blogi on kyllä muuttunu sitten synkeäksi paikaksi. Joka päivä uusi murhe, eikä niistä jaksa enää oikein repiä huumoriakaan.
Ehdin jo tehdä tässä vuositilinpäätöstä, mutta liian aikasin. Isompi alkoi oksentaa viime yönä. Pienemmän kanssa käytiin jo vinkuvan, raskaan hengityksen (ja pahan yskän jne.) takia lekurissa (IHME puhelinhärdelli täällä!) ja siellä todettiin pikkusella bronchitis. Sain kolme erilaista lääkettä - yksi nieltävä, kaksi hengitettävää - joista se nieltävä on ainakin 'Ei alle 12-kuisille!'. Kahden muun annostus on epäselvää ja sekavaa ja odottelen tässä farmaseutin soittoa, jos joku osaisi nyt kertoa mulle ihan oikeasti mitä ja miten on käytettävä.
Isompi näytti jo voivan paremmin öisen oksentelun jälkeen ja jaksoi syödä pikkasen banaania ja maissinaksuja, katsoi Pipsa Possu -maratonin ja kävi kylvyssä. Sitten oksensi pitkin poikin ja nukahti sohvalle.
Tätä sydänkipua, kun pienet sairastaa.
----
Ihan vain päivitys: täällä näkyy pilkahdus valoa tunnelin (ja keuhkoputken) päässä.
Isompi heräsi nälkäisenä ja ei ollut enää masu pipi. Söi ja joi ja suunta oikea. Pienemmälle annettiin varovaisesti lääkettä ja hengitys vinkui vähän vähemmän. Pääsin myös puhumaan tyypin kanssa, joka osasi kertoa mitä varten mikäkin lääke on ja miten niitä kuuluu käyttää. Alkaapi omakin hengitys taas kulkea vähän vapaammin.
Täytyy sanoa, että sekavuudesta huolimatta, tämä näiden julkinen systeemi tuntuu kuitenkin toimivan aika hyvin. On numero, johon soittaa ei-hätä-tilanteessa. Siellä ne kyselee onko Ebola ja päättelee hoidon kiireellisyyden tarpeen. Tässä meidän tapauksessa totesivat, että ok, lääkäri soittaa pian. Ja soittikin. Saatiin aika parin tunnin päähän. Tosin sitten soittivat vähän ajan päästä, että täällä on tilaa, tulkaa jo nyt. Hyppäsin pienemmän kanssa taksiin ja menin.
Hoidon (joka ei btw maksanut mitään) jälkeen sain käteeni lapun, johon oli listattu tälleen Tapaninpäivänä auki olevat apteekit. Ajelin small talkia harjottavan taksikuskin kanssa (apua!) takasin kotiin ja lähetin miehen hakemaan lääkettä. Kyllä tämä tästä!
Ainiin! Meidän takapihalla oli KETTU! Täähän on kuin avara luonto! Keskellä Lontoota bongattu enemmän faunaa kuin Espoon rämeisillä virkistysalueilla.
----
Ihan vain päivitys: täällä näkyy pilkahdus valoa tunnelin (ja keuhkoputken) päässä.
Isompi heräsi nälkäisenä ja ei ollut enää masu pipi. Söi ja joi ja suunta oikea. Pienemmälle annettiin varovaisesti lääkettä ja hengitys vinkui vähän vähemmän. Pääsin myös puhumaan tyypin kanssa, joka osasi kertoa mitä varten mikäkin lääke on ja miten niitä kuuluu käyttää. Alkaapi omakin hengitys taas kulkea vähän vapaammin.
Täytyy sanoa, että sekavuudesta huolimatta, tämä näiden julkinen systeemi tuntuu kuitenkin toimivan aika hyvin. On numero, johon soittaa ei-hätä-tilanteessa. Siellä ne kyselee onko Ebola ja päättelee hoidon kiireellisyyden tarpeen. Tässä meidän tapauksessa totesivat, että ok, lääkäri soittaa pian. Ja soittikin. Saatiin aika parin tunnin päähän. Tosin sitten soittivat vähän ajan päästä, että täällä on tilaa, tulkaa jo nyt. Hyppäsin pienemmän kanssa taksiin ja menin.
Hoidon (joka ei btw maksanut mitään) jälkeen sain käteeni lapun, johon oli listattu tälleen Tapaninpäivänä auki olevat apteekit. Ajelin small talkia harjottavan taksikuskin kanssa (apua!) takasin kotiin ja lähetin miehen hakemaan lääkettä. Kyllä tämä tästä!
Ainiin! Meidän takapihalla oli KETTU! Täähän on kuin avara luonto! Keskellä Lontoota bongattu enemmän faunaa kuin Espoon rämeisillä virkistysalueilla.
No hyvä että jo vähän paremmin! Koska oikeesti, voi muna.. Lasten sairastaminen on tosiaan ihan kamalaa. Terveempiä päiviä sinne! <3
ReplyDeleteJoo, lasten sairastaminen on kamalaa, mutta näin se immuniteetti rakentuu. Onneksi täällä ollaan menossa jo parempaan!
Delete