2v-5kk-7pv & 6vko

Dynamiikka on selkeästi muuttunut. Isompi haluaisi olla kiinni mussa Ihan. Koko. Ajan. Nyt niitä riittämättömyyden tunteita alkaa kuplia. 

Yritän, yritän ihan tosissani järkätä meille paljon syliaikaa kun pienempi nukkuu. Istua alas ilman kiirettä leikkimään myyrien jätskikiskaleikkejä. Sulkea silmät tiskeiltä, pahvilaatikkovuorilta ja ympäriinsä lojuvilta tavaroilta lukeakseni myyräkirjaa tai kootakseni palapeliä isomman kanssa. Jätän pois joitain aktiviteetteja, jotta meillä olisi ihan oikeeta, rauhaisaa one to one aikaa kotona isomman kanssa.

Mutta se ei riitä. Yhdessäolon (eli yhdessä leikkimisen) katkeaminen ruoanlaitonkin ajaksi on vaikeaa (vaikka isompi osallistuisi jotenkin). Pienempi kaipaa tietenkin myös syliä. Enkä ole varma kumpi on parempi, yrittää täyttää sitä pohjattomalta tuntuvaa kuppia koti-yhdessäololla vai järjestää vähän enemmän harhauttavaa aktiviteettia.

Kaikki on vaihetta, I know. Tämäkin. Vietän mielelläni aikaa isomman kanssa, mutta ei haittaisi vaikka päiväsaikaan saisin vähän siivottua ja laitettua sitä ruokaa. Varsinkin, kun täällä ihan oikeasti on kaikki ihan levällään edelleen ja epäjärjestys turhauttaa.

---
EDIT: Ja siis pienempikin tietenkin tarvitsee, ansaitsee ja saa syliaikaa, tässä vaiheessa erityisen paljon. Ja aktiivista seurustelua hereillä ollessaan. Ajan jakaminen vaikeaa.

Ja kuten isomman luonteen tuntien arvelinkin, pikkusiskon tuoma huomiontarve ei esiinny lisääntyneenä kiukkuna, vaan eniten kaipauksena. Äiti, kerro se tarina, jossa on äitipanda ja pikkupanda, mutta pikkusiskopanda ei ole äidin sylissä. Välillä kysyn haluaisitko isompi syliin (kun katselee vähän kaipaavasti) ja aika usein tulee hiljainen nyökkäys. Ja sitä seuraa kysymys: mihin pikkusisko sitten menee? 

Kerran tuli pissavahinko, joka ei ollut vahinko, vaan sitä seurasi sanallinen ilmoitus, että huomiota tarvitaan. Nyt. Yöllä nukkuessa isompi usein unissaankin pitää toista kättään miehessä kiinni, toista mussa.

Isommalla ei ole koskaan ollut isi-vaihetta (jollon siis vain isi kelpaa, äiti ei). Sen sijaan se on aina ollut tosi kiinni mussa ja osaan samaistua siihen hirveän hyvin. Mä olin todella kiinni omassa äidissäni, eikä mullakaan varmaan koskaan ollut isi-vaihetta. Ja sitä paremmin tiedän miltä se sen kaipaus tuntuu (vaikkakin mähän olen siis kuopus, en esikoinen).

Kun vaan osaisin olla just oikein sille nyt. Ja ihan yhtälailla pienemmällekin.
---

No anyway.  Käytiin perjantaina laulamassa vähän Christmas carrolseja kirkossa. Suomalaisia usein moititaan liiasta hiljaisuudesta, mutta on siinä puolensakin. Täällä aikuisetkaan ihmiset ei osaa olla hiljaa. Edes kirkossa.

Konsertti oli suunnattu lapsille. Lapsista lähtee ääniä, se on ihan ok. Mutta vähän ihmetytti ne äidit, jotka olivat paikalla parikuisten vauvojen kanssa (joista osa vielä nukkui koko konsertin läpi) lähinnä juoruamaan kavereittensa kanssa. Pitikö tulla nyt kirkkoon konsertin päälle puhumaan, eikö joku kahvila olisi ajanut asian paremmin? Varsinkin, kun esiintyjät erikseen pyysivät, etteivät aikuiset puhuisi musiikin päälle. Kismitti tällasella suomalaisella kukkahattu-penseydellä ja erityisesti esiintyjien puolesta. 

Tätä samaa todistin yhdessä muskarissa. Äidit / nannyt tuuppasivat lapsensa lattialle juoksentelemaan ja ryhmittyivät itse reunoilla jauhamaan. Needless to say, kukaan ei (pyynnöistä huolimatta) keskittynyt kuuntelemaan muskarivetäjää, joka sitten soitteli itsekseen ilman minkäänlaista kontaktia paikalla oleviin. Äh.

Muita uutisia: ollaan saatu yläkerran naapurista kavereita. Siellä asuu kolmihenkinen perhe, jossa isompaa hiukan vanhempi poikanen. Käytiin siellä leikkideitillä ja mukavia olivat. Upea asunto ja paljon leluja. Pienempi nukkui ja isompi tyhjensi lelulaatikot ja lastenkirjat lattialle. Osasi sanoa helou, kun mentiin ja baibai kun lähdettiin. 

Tänään on ollut vähän hiljasempi, täysin rytmitön päivä. Isompi oksensi viime yönä sängyn täydeltä ja on ollut vähän veto veks tänään (onneksi kuitenkin syönyt jotenkuten eikä kehittänyt kuumetta). Pienempi heräsi sängyn siivoamiseen ja jatkoi uniaan vartin pätkissä aina jonnekin viiteen asti. Aamulla väsytti joo, mutta toisaalta olin yöllä saanut pienemmältä maailman leveimpiä hymyjä. Priceless <3

Käytiin bussilla puolen tunnin päässä ostarissa katsomassa rattaita. Isompi intoili, että jee bussiin, otan siellä nokoset. Ja otti. Päikkärit on jääny pois, mutta näemmä bussissa on mukava nukkua. Näin puolikuntoisena se sallittakoon. Varsinkin kun oli mies mukana nostamassa nukahtaneen viistoistakilosen ulos.

ps. Päikkäreiden pois jättäminen on muuttanut radikaalisti iltanukutusta. Nykyään nukutus on nopea ja melko kivuton tapahtuma, joka tapahtuu kahdeksan ja (puoli) yhdeksän välillä ja jonka jälkeen vanhemmille jää keskinäistä aikaa (kuusviikkosen kanssa) useampi tunti! Näin asiat välillä ratkee.