2v-5kk-29pv & 2kk-3pv

No onhan tässä nyt ollut korvatulehdus, laryngiitti, bronkiitti, masupipiitti sekä mulla vähän stressiitti. Ei nyt ehkä paras joulu, mutta onneksi kaikki tämä aikana, jolloin mieskin on saanut olla kotona kantamassa puklurättinsä kekoon. Joo, niitä hetkiä, kun isompi oksentaa mahan täydeltä lattialle ja matolle ja itkee syliin ja pienempi itkee jo valmiiksi sylissä. No, hauskempaa kaksin!

Onneks isompi on ollut vomit-free since Saturday-ee ja pienempi taas hengittelee, no vähän räkäsesti, mutta ilman vinkunaa. Mulla pientä euforiaa ilmassa - selvittiin hengissä tästäkin! Kaikki on taas riittävän hyvin, että käytiin (miehen palattua tänään töihin) lasten kanssa upeassa aurinkosäässä vähän ulkoilemassakin. 

Ja sananen tästä. Täällä oli tänään taas aivan järjettömän upea seittemän astetta ja aurinkoa, ja siis enhän mä lasta osaa pukea ollenkaan! Sen lisäksi, että se on puistoissa aina se paikallisen nelivuotiaan pituinen skandi-jätti, joka on puettu erikoisesti jännäkuosiseen haalariin / soft-shelleihin / muihin kunnon ulkoilukamppeisiin + pipoon ja hanskoihin, sillä on aina liian kylmä tai kuuma. Kuten myös mulla.

Jälleen kerran: on ihan huuhaata, että 'suomalaiset on karaistunu kylmään'. Pah. Suomalaiset heittää taljat päälle ja ei palele (niin paljoa). Ja laittaa koteihin kolminkertaset ikkunat. Täkäläiset lapset taas vetelee hepenissä ilman rotsia, hanskoja ja pipoa! Sillävälin tää mun (verrattaen lämminverinen) skandiamatsoni on just sopivasti siellä haalarin ja useamman kerroksen + fleecevuorellisen pipon ja toppahanskojen kaa. No okei, vähän jäätyy näpit (huonot hanskat).

Anyway. Ajattelin, että tässä vaiheessa, pienemmän ollessa nyt pikkasen 2kk, on hyvä tehdä pieni välivaihekatsaus.

Aloitetaan visuaalisesta puolesta. Pienempi on kokenut selkeän vauvoitumisen tässä viimesten viikkojen aikana. On jämäkkä, topakka, jäntevä ja joka suuntaan kasvanut. Iho on saanut rasvakerrosta ja silennyt vauvaisen täydelliseksi. Osa tukasta putosi pois joskus syntymän jälkeen ja osa jäi. Nyt pudonneen tukan tilalle on alkanut hyvää vauhtia kasvaa uutta, tummahkoa kerrosta. Takaraivolle on tullut tuttu kalju läiskä pään pyörittelystä. Silmät suuret, kauniit, viisaat. Suu leveä ja usein hymyilevä (ainakin ollessaan terve). Nenä söpösti vähän vino. 

Kääntyilee kyljelleen ja nelirajaahuitoo reippaasti. On tarkkaavainen ja seuraa katsellaan tiukasti. Kertoo tarinat pitkän kaavan kautta ja itkee kyyneleitä kun harmittaa tai kipristää. Preferoi tasasta alustaa selällään hengaamiselle sylin sijasta. Jaksaa hengailla tasasella pitkiäkin aikoja jumppaamassa tyytyväisenä.

Yöt meillä menee aika mainiosti. Nukkuu sivuvaunussa ja nukkuu hyvin. Tai jos ei nuku, höpöttelee itselleen, kunnes nukahtaa. Ja tää on nyt kuulkaa aika ihmeellinen juttu. Ensinnäkin yöt saattaa mennä ihan yhdellä-kahdella syötöllä. Toisekseen, tää ei välttämättä nukahda siihen syöttöön, vaan jää hereille. Silitän, pussaan otsalle ja käännän kylkeä. Nukahdan. Ja saatan jossain vaiheessa havahtua huomaamaan, että pienempikin on nukahtanut. Ihan omia aikojaan. Ihan omiin höpötyksiinsä. Ihan ilman mitään ulkopuolista apua. Tätä ei kyllä isompi tehny koskaan. Eikä vieläkään. On ne lapset erilaisia.

---
EDIT: Tää on ihan uncanny. Ei niin, ettenkö olis oppinut, en vain suostu uskomaan, että blogiin kirjoitetuilla jutuilla voisi olla oikeasti vaikutusta lapsen yöuniin. Yet here I am, hyssyttelemässä pienempää jumppapallolla puoli kahdelta. Puolikaskin myönteinen sana lapsen unista ja näin siinä käy. Joka kerta. Uskomatonta.

Onneksi toimii kahteen suuntaan.
---

Se on kyllä näissä samaa, että tämäkin on yhtä ilonen, tyytyväinen, vähäitkuinen, aurinkoinen ja helppo vauva. Ollaan onnekkaita!

Pari kuvaa.

Isompi halusi ottaa kuvan äidistä.
Kännykkäkamerat vähän vaikeita pienille kätösille.

Tapanin Pipsa Possu -maratoni on going.

Oho. Mitähän EU sanoisi..

Joulukuusemme. Ihan ite (isomman kanssa) tein!

Another sunny day in London. Kuulemma Suomessa pakkasta.

Lastenhuone. Perus.