Monday, June 15, 2015

Koti myynnissä. Nyyhk!

Ollaan tultu siihen pisteeseen että meidän Espoon kämppä on menossa myyntiin. Nyyhk. Kuvat otettiin tänään ja niitä katsellessa tuli sellanen olo että nyyhk. Ostetaan toi kämppä! Eikun... siis MIKSI me ollaan myymässä sitä pois? No, koska se on järkevää. Nyyhk. Ihana asunto. Ihana koti. 

Ja pakkohan se on vähän nostalgisoida! Tossa kodissa kuitenkin isompi oppi seisomaan, kävelemään, puhumaan ja kaiken sen jälkeenkin. Tossa kodissa oon toteuttanut unelmia aamukahvista ulkona terassilla aamukasteessa, lasten pool partyista ihanien naapureiden kanssa, oman pihan picnicistä ja jopa grillailusta (miehen kiihkeästä vastustuksesta huolimatta). 

Toisaalta tossa kodissa oon myös itkenyt sohvalla ensin maamon diagnoosia, sitten elinodotetta, sitten kuolemaa. Mutta myös voinut tarjota maamolle kodin ja istunut maamon kainalossa viimestä kertaa, jutellut, nauranut, itkenyt, elänyt. Nukkunut, valvonut, nukuttanut ja valvottanut. Tohon kotiin syntyi pienempi, vaikka siellä ehtikin vaan kolme viikkoa olla. Ehkä tärkeimpänä: tohon kotiin mun on ollut aina hyvä tulla, on vieläkin. Ja nyt se koti lähtee jollekin toiselle. Nyyhk.

Ihana koti. Kattokaa nyt! Ja kattokaa nyt miten ylpeänä pandat edustaa kunniatehtävässään.











(Kaikki kuvat asuntoesille.fi Mikael Petterson)

8 comments:

  1. Kaunis koti! Ja hitsi, ymmärrän että on haikeeta. Mutta parempaa on edessä, uskon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, siihen on munkin uskottava. Toivottavasti joku hyvä perhe löytää ton!

      Delete
  2. Ihana koti ja pihakuva! Vaan ei kai se auta ku ajatella, että aikansa kutakin. Silti tunnehommat on mitä on, vaikka järkevyys välillä ajaakin ohi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No näinpä! Ja koti on kyllä ihana, vaikka vähän kuvat ehkä vielä korostaa hyviä juttuja :-)

      Delete
  3. On kyllä ihana koti. Nyyh, minunkin puolestani. :´)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyyhk! Hyvä koti myynnissä, ostakaa pois? :)

      Delete
  4. Onko teidän koti jo myyty, tai joko on myynnissä jossain? Näyttää ihanalta!
    -Tellu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koti on vielä myynnissä (ainakin hetken ;), tervetuloa katsomaan! :) http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/9497319

      Delete