Pahimpia on aa-aamut / jotain jotain loppumista ei näy / jotain jotain et ne saa-aa mut / ja niin lopulta käy.
Ollaan ajeltu ympäriinsä ja katseltu potentiaalisia asuinalueita. Paahduttu puistoissa ja vierailtu Lontoostakin tutun kolleegaperheen luona. Oon käynyt pyytämässä itelleni sosiaaliturvatunnusta ja samalla reissulla vitsaillut poliisin kanssa, saanut kasan loistavia linkkejä paikalliselta äidiltä ja vastannut 'we should do a play date some time' heittoon, että 'we totally should!'.
Käytiin myös tsekkaamassa kirjaston story time, jota isompi jaksoi kuunnella minuutin, kunnes halusi pois (vetäjätäti oli kyllä munkin mielestä vähän pelottava ja luki lempeää tarinaa lampaasta vähän turhan kireellä ja kovalla äänellä). Tehtiin sitten muuta ja juttelin siinä toisen äidin kanssa, joka kysyi multa 'oh, are you an exchange student..?'. Samainen äiti kertoi home schoolaavansa lapsiaan.
Tultiin kotiin, syötiin lounasta, etsittiin mun puhelinta, kunnes sydän tykyttäen ajelin lasten kanssa takasin kirjastoon. Siellä se oli, olivat ottaneet sen talteen lojumasta. Jatkettiin sisäleikkipuistoon, jossa aloin kaivella laukustani avaimia ja meinas siinä pinna jos toinenkin katketa ennen kuin löytyivät laukun taskusta, jota oon tätä ennen käyttänyt ehkä kerran. Ah tätä äitiysdementiaa.
Sisäleikkipuistossa isompi viihtyi leikkikeittiöiden ja -ostoskärryjen luona (myyrä pääsi tietty istumaan ostoskärryjän lastenpenkille) ja ehdotteli mulle: leikitään sellasta, että sinä teet ruokaa ja minä väritän sillaikaa kuvaa. Heh, todellinen fantasia-roolileikki. Mutta josta puheenollen, isomman väritystaidot on selkeesti parantunu ja värit on alkanu pysyä rajojen sisällä.
Tänään yritettiin puistoon. En ees vilkassut lähtiessä ulos. Vasta autossa kadulla tajusin: sataa. Siis täällä?? Ja toisin kuin lontoopostauksissa, niin tässä ei ollut sarkasmia, vaan aitoa täydellistä hämmennystä. Vähän niinkuin joku tulisi sanomaan, että tässä viitonen palkaksi, kun sun koira ajoi meidän nurmikon viime viikolla. Eh, siis mitä?
Oh well, hyväähän se tänne vaan tekee. Käänsin auton nokan (ja myös koko auton siinä samalla) ja mentiin uudestaan sisäleikkipuistoon. Auton pyyhkijätkin sain toimimaan heti vilkutettuani oikeelle ja vasemmalle ja mahdollisesti myös muihin suuntiin. Mmm. Syys on tullut tännekin. Tänään ilma oli paikallisittain jopa hiukan kolea.
Noin muuten painin samojen juttujen kanssa kuin aina. Elämän kaoottisuuden ja kontrolloimattomuuden hyväksymistä ja mitähän tänään syötäisiin. Lienen kuitenkin vähemmän huolestunut kuin jokaisesti huoneesta meidän elämää katsovat tyypit:
Ollaan ajeltu ympäriinsä ja katseltu potentiaalisia asuinalueita. Paahduttu puistoissa ja vierailtu Lontoostakin tutun kolleegaperheen luona. Oon käynyt pyytämässä itelleni sosiaaliturvatunnusta ja samalla reissulla vitsaillut poliisin kanssa, saanut kasan loistavia linkkejä paikalliselta äidiltä ja vastannut 'we should do a play date some time' heittoon, että 'we totally should!'.
Käytiin myös tsekkaamassa kirjaston story time, jota isompi jaksoi kuunnella minuutin, kunnes halusi pois (vetäjätäti oli kyllä munkin mielestä vähän pelottava ja luki lempeää tarinaa lampaasta vähän turhan kireellä ja kovalla äänellä). Tehtiin sitten muuta ja juttelin siinä toisen äidin kanssa, joka kysyi multa 'oh, are you an exchange student..?'. Samainen äiti kertoi home schoolaavansa lapsiaan.
Tultiin kotiin, syötiin lounasta, etsittiin mun puhelinta, kunnes sydän tykyttäen ajelin lasten kanssa takasin kirjastoon. Siellä se oli, olivat ottaneet sen talteen lojumasta. Jatkettiin sisäleikkipuistoon, jossa aloin kaivella laukustani avaimia ja meinas siinä pinna jos toinenkin katketa ennen kuin löytyivät laukun taskusta, jota oon tätä ennen käyttänyt ehkä kerran. Ah tätä äitiysdementiaa.
Sisäleikkipuistossa isompi viihtyi leikkikeittiöiden ja -ostoskärryjen luona (myyrä pääsi tietty istumaan ostoskärryjän lastenpenkille) ja ehdotteli mulle: leikitään sellasta, että sinä teet ruokaa ja minä väritän sillaikaa kuvaa. Heh, todellinen fantasia-roolileikki. Mutta josta puheenollen, isomman väritystaidot on selkeesti parantunu ja värit on alkanu pysyä rajojen sisällä.
Tänään yritettiin puistoon. En ees vilkassut lähtiessä ulos. Vasta autossa kadulla tajusin: sataa. Siis täällä?? Ja toisin kuin lontoopostauksissa, niin tässä ei ollut sarkasmia, vaan aitoa täydellistä hämmennystä. Vähän niinkuin joku tulisi sanomaan, että tässä viitonen palkaksi, kun sun koira ajoi meidän nurmikon viime viikolla. Eh, siis mitä?
Oh well, hyväähän se tänne vaan tekee. Käänsin auton nokan (ja myös koko auton siinä samalla) ja mentiin uudestaan sisäleikkipuistoon. Auton pyyhkijätkin sain toimimaan heti vilkutettuani oikeelle ja vasemmalle ja mahdollisesti myös muihin suuntiin. Mmm. Syys on tullut tännekin. Tänään ilma oli paikallisittain jopa hiukan kolea.
Noin muuten painin samojen juttujen kanssa kuin aina. Elämän kaoottisuuden ja kontrolloimattomuuden hyväksymistä ja mitähän tänään syötäisiin. Lienen kuitenkin vähemmän huolestunut kuin jokaisesti huoneesta meidän elämää katsovat tyypit:
 |
| OMG! Shocking! |
No comments:
Post a Comment