kuukausi 9, päivä 9

Matkasta
Ollaan Sveitsissä. Luganossa, ihan Italian rajalla to be exact. Huolimatta siitä, että sunnuntaiaamuna viiden aikaan vannoin, ettei enää ikinäikinäikinäikinä aamulentoja, niin kaikki meni itseasiassa ihan hyvin, enkä missään vaiheessa esim. sammunut jaloilleni. Lapskin sai aamupuuronsa lentokentän kahvilassa ja lento sujui (aamukoomassa?) suhteellisen rauhallisissa merkeissä (aamupuuroa lentokentän kahvilassa? Voi kyllä, alan olla ihan pro!).

Lentokentältä junalle, josta Zurichin päärautatieasemalle, josta odottelemaan uutta junaa. Tässä vaiheessa alkoi kyllä mietityttää, että siis miksi mä otinkaan ne matkarattaat mukaan. Loppujen lopuksi matkalaukun, matkarattaiden, käsimatkatavaran ja lapsen roudaaminen oikeastaan kävi jo ihan jumpasta. Ja olin kuulevinani jonkun henkäsevän takanani 'ja vielä kolmen laukun kanssa!'

Asemalla ostin kiskalta leivän ja myyjä kysyi: 'Breakfast at zoo?'. En oikein tiennyt mitä vastata, joten sanoin 'no'. Myöhemmin aivot parsi kysymykseen sanat 'etwas' (jotain) ja 'zu' (sinä) ja tilanne alkoi vaikuttaa huomattavasti vähemmän absurdilta. Ranskalainen mies tuli kertomaan katselleensa mun menoa ja todenneensa, että tuohon kykenee vain nainen (kolme laukkua + lapsi). Sitten puhui pitkästi ranskaa (jota en ymmärtänyt) ja nipisti lapsen poskea. Perus.

Junassa italialainen (kaljamahainen, keski-ikäinen, hetkittäin torkahteleva ja kovaan ääneen kuorsaava) joutui lapsen flirtin kohteeksi (pitäiskö olla huolissaan ton miesmausta?) ja yritettiin sitten vähän jutella. Ei onnistunut. Hän ei puhunut englantia, enkä minä italiaa. Sitten vaan oltiin hiljaa ja jossain vaiheessa mies tarjosi kauppakassistaan purkkiespresson. Kiittelin (espanjaksi..) ja yritin ymmärtää mitä miehen huitominen tarkotti. Että piti ravistaa ennen juomista. Selvä.

Uusia kokemuksia lapselle: hienosti teki tarpeensa (peräti kahdesti) junan vessaan.

Luganossa (jäätiin samassa paikassa pois) mies tarjoutui kantamaan matkarataskassin. Yhteisen kielen puutteessa käveltiin sitten hiljaisina peräkanaa pitkin asemaa ja mulla oli vähän nöyrä olo. Täällä kaikki niin erilaista kuin Suomessa.

Luganossa hyviä appelsiineja (miksi Suomessa se season on jo ohi?) ja vähän sumusta. Ruokakaupassa lasta kehuttiin söpöksi kuin pieni papu (näin ystäväni ainakin asian tulkitsi, kuka näistä italialaisista idiomeista tietää?), enkä osannut vastata kun kassa kysyi onko paikallista plussakorttia. Ollaan kuitenkin lapsen kanssa oltu täällä ihanien ystävien ihanassa täyshoidossa, syöty hyviä salaatteja ja pizzaakin (vain viisi kilometriä Italian rajalta!), avauduttu elämästä ja otettu rennosti. Matkarattaat ovat saaneet oikeutuksen olemassaoloonsa, samoin ennen reissua ostamani välikausihaalari (lapselle). Eli ihan luksusta!

(Btw - välikausihaalarin ostaminen, aargh. Sarjassamme 'no mistä sitä nyt tietää mikä näistä on lopulta paras?'. Tähän päädyttiin, koska a) vetskari ylettyi polveen asti; b) sisävuori on tosi liukasta --> helpottaa pukemista; c) värit on raikkaat ja sopinee lapsen vihreiden kumisaappaiden kanssa. So far ei ole pahaa sanottavaa.)

Välikausihaalareissaan

Juoksusta
Kävin täällä sitten lenkilläkin. Täällä onneksi kulkee joki tossa varsin lähellä, joten näin suunnistustaidoton tyyppi selvisi eksymättä. Joen vartta tonne ja takas. Ja vitsi, siis kauden paras lenkki (so far)! Olkoonkin, että lenkki jäi lyhyeen (puoleen tuntiin - laps heräsi päikkäreiltä ennenaikaisesti ja kaipaili äitiään), mutta siis täällä on jotkut juoksutähdet just oikeassa rivissä. Ei kylmä, ei kuuma, just sopivan kostea ja raikas ilma, helppo hengittää ja kerrankin sain hölkätä koko matkan ja sykkeet pysyi aivan kurissa!

Matka oli kyllä melko lyhyt (3-4km, roaming datan puutteessa sports tracker ei logannut mun roamaamista) ja vauhti siis tosi rauhallinen. Mutta kuitenkin, olin ihan fiiliksissäni! Ja oon vähän vieläkin! Ja suunnittelen tässä, että mihin kohti päivää sijotan lenkin tänään. Onneks otin ne lenkkarit ja juoksukamppeet mukaan.

Matkan varrelta.

kuukausi 9, päivä 4

Nää on näitä päiviä, kun muistaa miksi näitä päiviä pitää olla. 

Ollaan oltu lapsen kanssa koko päivä kotona (fine, käytiin kaupassa nyt illalla ja lapsen ostoskärryssäkin istuskellessa vipattavia jalkoja kehuttiin tuntemattomalta taholta) ja laiskoteltu. Mä olen vetänyt anopin tekemää makaroonilaatikkoa, jädeä, suklaata ja lukuisia muita herkkuja ja tankannut hyvällä mielellä. Laps on saanut olla kotona ja leikkiä. Meillä on ollu kivaa koko päivän. Maitotuotantokin taas normalisoitumassa.

Lenkilläkään ei käyty, tänään oli lepopäivä kaikesta. Olo on turpea, pullea ja ylensyönyt.

Sitä helposti täyttää kalenteriaan ja tajuu vasta itse tilanteessa, että hitsi. Liikaa ohjelmaa. Sitten tarvii rauhottua, tyhjentää päiviä ja ottaa niitä kotipäiviä.

Anekdootteja keittiörempasta: mies sanoi, että uusi uuni tulee maanantaina. Hyvähyvä, vastasin, me lähdetään sunnuntaina Sveitsiin ja siihen astihan meillä on siis liesi ja uuni. Juujuu, nyökyteltiin. Menin kauppaan, ostin helppoja pakasteruokia, tulin kotiin. Kului hetki. Mies tuli ilmoittamaan, että oli irrottanut lieden, eikä osannut enää kytkeä sitä takasin.

Jippii.

Btw, laps on keksinyt uuden, hurmaavan tavan rauhotella itseään uneen: kurottaa pienillä kätösillään kohti mun tukkaa, nappaa pienen tukon ja kiskoo. Hius kerrallaan irti. Tunnen, kuinka hiusraja pakenee jo silkasta kauhusta. 

Tää on ihan uus juttu ja yritän pohtia miten kitkeä tämä heti alkuunsa. Muistelen, että muidenkin lapset tekee tätä? Onko kukaan keksiny hyvää ratkasua, vai koitanko hämätä peruukilla? Siinä on tietty se hyvä puoli, että jos peruukki ei kelpaa, voin käyttää sitä piilottamaan kaljuuntuvan kuontaloni.

kuukausi 9, päivä 3

Laps yms.

Oon tässä viime päivinä miettinyt, että johtuukohan eroahdistuksesta lapsen yllättävän tiheä imetyksen kaipuu. Tänään aloin sitten veikkailla, että maitotuotanto voipi olla vähän hiljasemmalla. Huomasin myös, että tiukan istuvat jumppahousut ei pysyny enää päällä. Kirjaimellisesti.

No ei tässä mitään, ajattelin, tankkaan ruokaa muutamia päiviä, eiköhän se maitotuotanto taas lähde kiihtymään. Ja hei, voinhan mä syödä FIKSUA ruokaa, ei tankkaaminen välttämättä tarkota mässäilyherkuttelua. Sitten menin kauppaan ja ostin putelin Ben&Jerry Half Bakediä. Ja pussin Pollyja (onko kukaan muu huomannut miten pelottavan addiktiivisia ne on?). Fiksua ruokaa parhaimmillaan.

Viime päivinä on ollu aivan uskomattoman upeita kelejä. Ja meidän piha, voih. Suurin osa pihasta on edelleen ainakin metrisen lumikasan alla. Lumettomana on kuitenkin riittävän iso (laudotettu) alue, että siihen mahtuu hyvin vaunut sekä parikin auringonpalvojaa. Ja kyllä, shortsit ja toppi riittää, tänään tuli jopa vähän hiki (pihalle paistaa aurinko about koko päivän, eikä sinne jotenkin tuule ollenkaan)! 

Päästin sitten lapsenkin vähän kokeilemaan ulkoilua vaunujen ja sylin ulkopuolelle. Huomasin tosin olevani vähän huolissani 'mitä jos se karkaa, eikä koskaan tule takasin?', vähän niinkuin koiranpentu ilman hihnaa. Onneks toi ei (vielä) ole niin nopea, että pääsis karkaamaan. Valjaat on jo ostettu - kilpikonnareppu, jossa on myös huppu, jos haluaa leikkiä ihan oikeesti kilpparia. Ja kaverin suosituksesta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sen näkee sitten myöhemmin tarvitaanko niitä oikeesti. Btw, onko kukaan muu käyttänyt / käyttämässä moisia?

Niin joo, käytiin kanssa keinumassa lapsen kaa. Tai siis laps keinui, semmosessa vauvakeinussa, ekaa kertaa! Hämmästytti, nauratti ja aurinko paistoi vähän silmiin. Otin videon.

Juoksusta

Oon käynyt tässä tasasesti about päivittäin tunnin reippaalla kävelylenkillä kohottamassa sitä PERUSKUNTOA. Rehellisesti sanottuna tuntuu hyödyttömältä, kun ei tule tuskanhikeä ja kurkun kuristusta ja väsymysahdistus-enjaksaenää-tunnetta. Joka paikassa kuitenkin (tsekkasin internetinkin) sanotaan, että se on sitä parasta pitkän matkan treenausta (jos 10km nyt lasketaan pitkäksi matkaksi kaikenmaailman maratonien ohella). Se hyvä puoli tässä on, että äänikirjat on just omiaan näille kevyille lenkeille. Suorastaan tekee mieli lähteä lenkille, että pääsee kirjan äärelle.

Siirryin pois juoksuohjelmasta sen meidän juoksutreenin myötä ja aloin nyt tehdä vaan päivittäin näitä pk-lenkkejä ja joku vähän kireempi intervallilenkki sitten johonki väliin. Eiköhän tää tästä.

Keinussa jee!

Laps vähän ehkä, köh, ylipuettu. Oli kuitenkin
varjossa päiväunilla. Paljon viileämpää.

kuukausi 9, päivä 1

Keittiörempasta opittua:

- Ruoanlaitto on muuttunut urheiluksi (liesi (joka SENTÄÄN vielä on seinässä), jääkaappi ja vesipiste kaikki eri huoneissa)

- Pakko sietää sotkua ja kaaosta. Ei voi mitään.

- Kyyyllä tätä lautasta voi vielä käyttää. Jos se klöntti ei lähde irti nopeasti rapsuttamalla, ei se varmaankaan tartu ruokaankaan

- Etsi pannulaput esille ENNEN kuin laitat jotain uuniin kypsymään

- Pohdi tarkkaan mitä kaikkea kannattaa pakata niihin laatikoihin, joista tulee uusi pöytä mikrolle

Eli hyvin menee. Päätin, ettemme nyt varmaankaan sittenkään lähde tällä viikolla vielä pois, vaan kitkuttelemme kotona, kun kerran näin leppoisasti tää sujuu (right). Lapsella vatsa kuralla, minkä tosin (onneksi) huomaa vain vaipanvaihdon ja vessakäyntien yhteydessä. Seurailemme tilannetta. 

Käytiin mun siskolla pummimassa lammasta (nam!) ja tänään oli tarkotus mennä miehen siskolle samoissa aikeissa. Siellä kuitenkin lapsi sairasti ja päätin olla ottamatta riskiä. Tässä on kuitenkin reissua tulossa ja matkustaminen kipeän lapsen kanssa on jotain, jota en koe olevani valmis kokemaan (jos mitenkään voi välttää). Enkä mäkään nauti kipeänä reissaamisesta. Ei siis menty, vaan otin päivän cardio-treeniksi ruoanlaiton (olisi ollut mielenkiintosta tietää montako kilometriä tossa juoksin).

Ruoasta tuli hyvää, jopa niin, että päätin jakaa reseptin. Tämä kun oli mun rogue hazardikokkausta vailla valmista reseptiä, mutta lopputuloksesta tulikin (against all odds) hyvää.

Lämmin, perunainen salaattilisuke lihalle (meillä syötiin lammasta) (2 annosta)

Paistinpannulle, paista kunnes sipuli on pehmentynyt ja kasvikset saanu vähän väriä
öljyä
omena pienehköinä kuutioina
1-2 keitettyä perunaa lohkoina / kuutioina
10cm purjoa
punasipuli puolirenkaina
siemenensekotusta (kurpitsan, auringonkukan jne. siemeniä)
2 kpl aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
muutamia latva-artisokkia paloteltuna pienemmiksi
muutamia kukkakaalin kukintoja (keitettyjä) paloiteltuna vähän pienemmiksi

Lautaselle kylmänä, määrät maun mukaan:

tomaattia

avokadoa

pinaatinlehtiä / vuonankaalia (tai jotain muuta vihreetä, jos maistuu paremmin)

Kastike salaatille (ainekset kuppiin ja sekasin ja lautaselle salaatin kaveriksi. Tekee hyvää antaa makujen tasottua hetki ennen syömistä):

1,5dl turkkilaista jugurttia

1,5tl Dijon (hunaja)sinappia

0,5 - 1dl keitettyä, muussattua maa-artisokkaa

1tl kapriksia

0,5tl suolaa

roiskaus sitruunamehua

Oli ihan yllättävän hyvää. Ja niin, siinäpä pääsiäinen. Kahdesti lammasta, yhdesti pääsiäiskoristeita (lasken narsissit siihen). Yksi suklaamuna, muutama juoksulenkki.

In other news, oon alkanut pohtia myös sattuman mahdollisuutta siihen, että melko usein lapsen protestoidessa jotain (väsyneenä pyjaman poskien rasvaamista tms.) huutaapi hän 'eeiiii!'. Coincidence? Ehkä. 

Btw, laps on 9kk!

Lohduton päivällinen.

kuukausi 8, päivä 29

Lyhyestä virsi kaunis.

Lapsesta

Kyllä se nyt on vaan niin, että laps on oppinut seisomaan tuetta - tai ainakin sitä nyt harjotellaan jatkuvasti ja monta kertaa tänäänkin nousi keskellä huonetta seisomaan, ihan itse. Hassua miten usein nää isot askeleet tapahtuu just kuun vaihteessa. Valitettavasti kuvaa ei ole antaa todistusaineistoksi, mutta tehdään tähän pikaisesti muutos.

Juoksusta

Kävin nytsit reippahalla tunnin kävelylenkillä, jolla oli tosi vaikea löytää sopiva kävely/hölkkävauhti, jossa syke pysyisi just kohdillaan (niin, ostin Sports Trackerin kanssa skulaavan sykevyön. Tuntui hyvältä idealta, mutta vaunuillessa yllättävän hankalaa vilkuilla puhelinta jatkuvasti). Reipaskin kävely laski liian alas, kevytkin hölkkä taas liian ylös. Loppuvaiheessa lopulta rytmi alkoi kuitenkin löytyä. Äänikirja toimi loistavana viihdykkeenä koko lenkin ajan. Laps viihdytti itseään sammuttamalla itsensä ja katselemalla unia.

Tajusin muuten, että huomenna kymppiin on tasan kaheksan viikkoa aikaa..!

Muut - follow up

Sain lisätietoa Hylätyt Lapset Ry:n Anasta. Narsissit pääsi ruukuissaan ja naruissaan pihalle odottamaan lumien sulamista.

kuukausi 8, päivä 28

Tänään on paljon asiaa, so brace yourself.

Ihan ensinnäkin, eilen oli ekat juoksutreenit! Mies kysyi jälkikäteen miten meni ja mitäpä tuohon sanoa. Oon ihan liekeissä! 

Tavallaan se on ihan parasta kuulla tehneensä kaiken päin mäntyä, honkaa ja muita jalopuita ja sitten voida korjata virheet. Eli hyvistä yrityksistä huolimatta oon juossut liian kovaa ja totuttanut kehon liian kovaan sykkeeseen (kärsivällinen, nuori valmentajamies mua valisti) ja siksi urheillessa sykkeet nousee samantien liian korkealle, vaikkei tunnu pahalta. 

Mitä sitten opin? No ainakin etten osaa arvioida fiilispohjalta omia sykkeitäni lainkaan (kunhan lounas on syöty lähdetään lapsen kaa sykemittariostoksille). Ja että oikeasti 3/4 treenistä pitäisi nyt olla ns. pk-treeniä (tällä kertaa kyse ei ole parkourista, vaan peruskestävyydestä), eli mennään siellä 140-sykkeen tienoilla. Tähän riittää hyyyyyyviiiiin kevyt hölkkä tai reipas kävely (varsinkin jos on oma punnus pyörillä mukana). Ja että 4-6 viikon peruskestävyysharjottelulla pitäis saada jo tuloksia.

Miksi oi miksi en oo aiemmin ollut missään juoksukoulussa! Pitäis olla pakollinen jokaiselle, joka ostaa ekaa kertaa juoksulenkkareita. Vähän niinku ajokortti autoilijoille.

Opin myös, että meillä on ihan paras porukka, huikean upeita ja hauskoja naisia. Ja että lenkkarit pitää uusia kahden-kolmen vuoden välein (urheilukauppaan siis). Ja että treenaamiseen tulee menemään ihan sikana aikaa, jos meinaa oikeasti treenata. 4-5h peruskestävyystreeniä viikossa ja sen LISÄKSI lihastreeniä, sitä tiukempaa treeniä ja venyttelyä ja joogaa. Morjens! Jos vaikka huomenna käytän lapsen päikkärit joogaan, enkä bloggaa.

Harmillisesti mulla ei ollut kameraa mukana treeneissä ja unohdin ottaa  puhelimella kuvan 'Älä sylje juoksuradalle' -kyltistä. 

Ehkä tärkeintä, että nyt on (vähän enemmän) tietoa, (jonkunverran) työkaluja ja (RUTKASTI) intoa ja motivaatiota! Sanoinko, oon ihan liekeissäni!

Ja ainiin, muita aiheesta bloggaavia, kannattaa lukea!

Toisekseen, tein kirpparilöydön! Tämä on huomionarvoista, koska en yleensä koskaan tee kirpparilöytöjä ja oikeasti kadehdin niitä, joilla on The Kirpparisilmä. Mulla ei ole. Kävästiin matkaratasostosten yhteydessä Nella&Nutussa ja löysin kassakoneen! Semmonen samanlainen, joka mullakin oli lapsena! Ja vielä ihan uudenverosena! 

Voi olla, että näitä myydään edelleenkin ihan oikeissa kaupoissakin, mutta jotenkin sykähdytti löytää näin nostalginen juttu kirpparilta. Tottakai ostin lapselle. Muovikolikoita on kolme: 5, 10 ja 25 rähmylän (universaali rahayksikkö) kolikot, jotka sujahtaa joko kassalippaaseen tai tulee liukumäkeä alas. Huikea laite!

Tästä riittänee iloa vielä pitkään. Tällä hetkellä parasta on läpsyttely ja
kolikoiden imeskely.

Kolmanneksi: siinä missä mulla ei ole kirpparisilmää, niin en oo oikein myöskään kauhean innostunut kirpparimyymisestä. Niinpä nytkin, kun pohdin mitä teen isolle muovikassilliselle vanhoja vauvavaatteita, päätin etsiä tavan lahjottaa ne jonnekin missä niitä oikeasti tarvitaan.

Etsin ja löysin Hylätyt Lapset Ry:n ja totesin sen olevan just oikea lahjoituskohde. Viikkailin ja kävin läpi vaatteita (ettei joukkoon oo eksynyt kauhean reikäsiä yksilöitä) ja kyyneleet silmissä mietin hylättyjä lapsia. Sanayhdistelmäkin on jo niin surullinen. Lähetin sitten meiliä kysyäkseni miten voisin toimittaa lahjoituksen.

Sain vastauksen parin päivän kuluttua:

Kiitos viestistäsi. Ana ottaa vastaan Tapanilassa. Hän on paljon reissussa, mutta tietääkseni nyt Suomessa, ole yhteydessä suoraan häneen toimituksesta.

Kiitos avusta!

Vastasin häkeltyneen huvittuneena: Kuka on Ana ja miten häneen ollaan yhteydessä?

Lienee hyvä esimerkki kiireessä kirjoitetusta meilistä. Vastausta odotellessa. Jos tiedät kuka on Ana ja millä savumerkillä häneen saa yhteyden, kerro.

Neljänneksi: pääsiäinen on tulossa. Ostin lammasta pakkaseen ja mies osti narsisseja pöydälle. Kuului muutama päivä ja ne hullaantuivat ja alkoivat sylkeä kukkia joka suuntaan (narsissit siis. Lammas pysyi kiltisti pakkasessa eikä sylkenyt mitään). Hädissäni sidoin ne joululahjanarulla (talon ainoa naru) kasaan. 

Päivän todo-listalla on googlettaa mitä noille seuraavaksi kuuluu tehdä. Mielessä kävi, että olisi ollut hauska istuttaa ne johonkin pihan nurkkaan (my first gardening!), mutta meidän pihaa peittää edelleen (paikotellen n. 1,5m korkuinen) lumikerros. Halp. Pelkään, että jos nyt alan kastella niitä, mikään joulunaru ei pidättele ja ne tulee joku päivä eteisessä vastaan.

Joulu ja pääsiäinen samassa paketissa.

Viidenneksi: Hyvien öiden päätteeksi helposta nukahtamisesta huolimatta viime yö ei ollut rauhallinen yö. Laps heräsi joku neljä-viis kertaa yön aikana (heh, yhtäkkiä toi lukema tuntuu suurelta). Syötin kahdesti ja loput kerroista heräsin, sylittelin, hyssyttelin, silittelin. Mies mutisi peiton uumenista 'hampaita?'. Ai dount nou. Muistelin jostain lukeneeni, että unikoulun viides yö on usein riehakas. Pistetään sen piikkiin.

Ehkäpä tän levottomuuden takia näin unta, jossa mies jätti lapsen hoitopöydälle vahtimatta toistuvasti. Olin vihainen, tosi vihainen. Suorastaan niin vihainen, että aamulla kun kerroin unesta, mies pyysi anteeksi hiukan kauhua silmissään. Krhm.

Kuudenneksi: ostin lapselle uuden nokkamukin (Lansinoh mOmma). Se on kivannäkönen, kätevä, laps osasi heti käyttää sitä kahvoilla ja ilman ja se on ihan supertiivis, ei vuoda lainkaan vaikka kuinka ravistelee. Ja lisäksi siihen saa nokan sijasta myös tuttipullosuun tai pillin (joka ei myöskään vuoda). Laps on superihastunut tähän ja en sitten meinannu saada siitä hyvää kuvaa kun pienet kätöset ehti aina väliin.

Kuukausi 8, päivä 26

Lapsesta

Ostin matkarattaat. Viidakkoveitsi sohien kahlasin internet-keskustelujen halki, poimin muutaman mielenkiintosen merkin muistiin ja kinusin naton (miehensisko) tuomariksi (hänkin pohtii samaa hankintaa) ja käytiin tsekkailemassa. Itsehän olin käynyt Vaunuaitassa etukäteen vaklaamassa, ja nyt sitten kierrettiin Baby Style ja Lastentarvike.

Kuten aina tämmösissä, nytkin alkoi jossain vaiheessa sumu iskeä päälle ja aaaghh, nää on kaikki varmaan ihan yhtä hyviä, miten tässä nyt voi tehdä mitään järkevää valintaa. Kunnes lopulta tuli vastaan vaunut, joissa oli se ratkaseva erottava tekijä: vaunut saa kasaan kumartelematta ja yhdellä kädellä. Lisäksi ne jää pystyyn seisomaan ja on kevyet. Vaunut ovat Peg Perego Pliko Mini (videolla kohdassa 1:05 nainen näyttää miten vaunut kasataan. 1:24 ne puretaan.). Ja nyt please älkää kertoko jos jollain on jotain huonoja kokemuksia noista, ellei kyseessä ole aito vaara.

Siis niin, matkarattaat ajankohtainen aihe: meille tuli uusi keittiö. Tällä hetkellä se täyttää puolet olkkarista ja on pahvilaatikoissa. Koti muuttuu kokoajan elinkelvottomammaksi, erityisesti kun vanhaa keittiötä aletaan purkaa. Siispä lähdetään lapsen kanssa Sveitsiin evakkoon (keittiöremppa, mikä ihana tekosyy!) pääsiäisen jälkeen. 

Ja sitten jälleen mun lempiaihe: unet. Siis kuulkaa ihan sama vaikka universumi sekottais kaiken taas, mutta pakko hehkuttaa! Laps heräsi viime yönä YHDEN KERRAN! Tätä ei ole kuulkaa tapahtunut kuin kerran aikasemmin joskus 4kk kohdalla, enkä nytkään odota toistuvaksi. Mutta siis nukkui 08:30 - 04:00 ihan yhtäjaksoisesti! Ihan sama vaikka aamuherätys olikin sitten klo 06:00, noiden yöunien jälkeen ei tuntunu missään.

Vaikuttaa siltä, että lapsen tosiaan nyt tarvii saada nukahtaa ja nukkua äidin vieressä, päästä painautumaan kylkeen ja voida ottaa poskista kiinni ja pussata ja tulla pussatuksi nukahtamisprosessin aikana (toivottavasti oppii ennen ensisuudelmaansa pussaamaan vähän vähemmän hampaisesti). Joo, mun unet on vähän kevyemmät laps vierellä, mutta ei haittaa. Jonain päivänä se ei suostu enää mistään hinnasta nukkumaan äidin vieressä.

Juoksusta

Sen verran oon jännissäni huomisesta juoksutapaamisesta, että kävin sitten tyhjentämässä H&M:n juoksu(urheilu)vaateosaston. Toki sokeakin näkee otsallaan, että vaatetuksen sijasta mun kannattaisi enemmän olla huolissani häpeästä selviytymisestä sen jälkeen, kun muu ryhmä viilettää kierroksen-kaks edellä. Mut nyt mulla ainakin on toinen ja kolmaskin treenivaatekerta, eikä tarvi kierrättää vain yhtä (on mulla enemmänkin treenivaatteita, ne on vaan kaikki tanssitreenivaatteita).

Lisäksi järkeilin, että ostan nyt halpoja treenivaatteita ja itse kymppiin ostan sitten kannustukseksi jotkut oikean urheiluvaatevalmistajan juoksukamppeet. Sellaset, joissa kehtaa juostakin siellä.

Ja niin, juoksuohjelmaa, päivä päivältä. Vähän ootan, että pääsen juoksemaan Sveitsin aurinkoon.