rv27+4

Jos eilinen päivä oli alakuloinen ja -vireinen, niin tänään mennään näemmä perjantaihysterialla.

Päätin eilen leipoa mokkapaloja töihin yhden projektin päättymisen kunniaksi. Siis mokkapaloja, come on, how hard can it be? Taustalla vähän kummitteli yläasteaikojen muisto, kun yritettiin mutsin kanssa tehdä mokkapaloja kaverilta saadulla ohjeella. Ohjetta oli koneella muokattu ja sinne oli pahaksi onneksi jäänyt sanapari 'keitetty sokeri' (kun piti olla tietty keitetty kahvi) kuorrutteeseen ja ehdittiin siinä mutsin kanssa melko monta kertaa yrittää, ennen kuin viimein soitin kaverille kysyäkseni selvennystä.

Aaaanyway, tartuin rohkeasti hommiin 'parhaat mokkapalat mihin olet törmännyt' -reseptin avulla.

Kaikki meni suurinpiirtein sinne päin, kunnes aloin tehdä kuorrutetta. Ohjeen kuorrutteessa ei ollut lainkaan kahvia, jota halusin kuitenkin ehdottomasti mukaan. Niinpä päätin, and I quote, noo teen fiilispohjalla.


Jos kuulette ikinä mun sanovan noin ruoanlaiton yhteydessä, huutakaa nyt joku edes kovaan ääneen 'EI! NEIN! HALT! STOP! NEJ!'.

Kuorrute jäi sitten näppituntuman puutteessa (vaaleaksi ja) liian juoksevaksi. Kun tämän yhdistää mokkapalapellilliseen, joka paisui keskeltä kuin Samuli Edelman, lopputulos muistutti lähinnä afrikkalaisen miehen päälakea, josta on hiukset blondauksen takia lähteneet kaljuuntumaan.

Pics or didn't happen?

Kaveri kysyi kuvan nähtyään 'mikä ihme pannarivuori toi on?'. Tämän lisäksi facebookissa ei uskallettu juuri edes arvailla, vaan kysymykset olivat rehellisiä: 'mikä toi on?'

Meni just niinkuin Strömsössä!

Aamulla levittelin reunoille hyytyneen kuorrutteen takas keskelle ja afrikkalainen mies sai tukkansa takaisin. Makukin kuulemma oli ihan kohdallaan.

No, tää yöllinen fiasko unohtui nopeasti, kun heräsin aamulla sängyn jalkopäässä kuorsaavaan pupuun. Kumma eläin kiipee sitkeesti saamistaan vahinkopotkuista huolimatta sängylle aamuöisin nukkumaan (ennen kuin alkaa herätellä aamupalalle). 

Viime yönä huomasin pupun olevan sängyllä nukkumassa jo neljän aikaan. Puol seiskan aikaan alkoi aamupalaherättely, josta palasin kuitenkin takasin sänkyyn vielä nukkumaan. Ja niin palasi pupukin vedettyään pellettinsä ja palan omenaa.

Harmillisesti ei ole vieläkään videota kuorsaavasta pupusta, mutta tässä kuva (bonuksena ryppyiset lakanat).

Torkuttiin siinä yhdessä varmaan vielä puol tuntia ennen kuin jaksettiin nousta ylös ja siirtyä olkkarin puolelle.

Onneks on perjantai!

Uni

Ainiin! Tänään on kyllä näemmä paljon asiaa.

Näin viime yönä unta, että olin jo lähtenyt synnyttämään. Olin kuitenkin vähän epävarma, että onko tässä nyt synnytys oikeasti käynnissä vai ei. Sitten tuli sellaiset potku-muljahdukset, että totesin nyt todellakin tapahtuvan jotain. Supistuksiakin alkoi tulla. Seisoskeltiin (??) siinä sitten jonkun toisen raskaanaolevan naisen kanssa ja ihmeteltiin mitä nyt pitäis tehdä.

Itse synnytykseen asti en unessa kuitenkaan päässyt.

Pohdiskelin tossa, että onkohan yöllä tullut oikeastikin isoja potku-muljahduksia ja jopa harjotussupistuksia, jotka ei oo kuitenkaan saanu mua ihan hereille asti? En oo kertaakaan tuntenut (hereillä ollessa) supistuksia ja oon aika tyytyväinen siihen, että oon saanut nukuttua yöni heräilemättä mihinkään. Ehkä sitä yön aikana kuitenkin tapahtuu kaikenlaista!

Mistä vetoa, että synnytys alkaa sitten joskus yöllä ja siinä vaiheessa kun herään, puoli päätä on jo näkyvillä?

rv27+3

Eilen tavattu vertaistukiryhmä (eli muita raskaanaolevia naisia) sai mut huolestumaan. Kaikki muut oli ollu jossain synnytysvalmennuksessa jo - paitsi minä. Ja että mikäli mielii Haikaranpesään, sinne olisi itse pitänyt soittaa ja ilmottautua heti rakenneultran perään.

Noh, kävi sitten ilmi, että neuvolatypy oli näistä unohtanut mulle mainita ja olin a) missannut jo yhden perhevalmennuksen (joka oli helmikuussa); b) missannut ikkunani päästä Haikaranpesään.

Voi olla, että näistä ehkä mainittiin ekalla neuvolakerralla marraskuussa ja pääsivät vaan multa kaikessa siinä informaatiotulvassa unohtumaan. Uudestaan näihin asioihin ei kuitenkaan mitenkään palattu.

Voi neuvolatypy!

No, ei hätä ole tämännäköinen. Mahikset päästä Haikaranpesään olis ollu varsin pienet anyway ja eniten toivon kuitenkin perhehuonetta. Lisäksi ensimmäinen neuvolan valmennuskerta koski ilmeisesti mielikuvavauvaa ja imetystä, ja neuvolatypy tarjosi meille imetysvideota kotiin lainaksi. Eli ehkä tästä vielä selvitää, enkä ole menettänyt jotain korvaamattoman arvokasta tietoa (mulla on vähän sellainen olo, että KAIKKI tieto ja valmennus tervetullutta. Se on kuitenkin enemmän kuin vähemmän). Kahteen seuraavaan valmennukseen sain nyt ajan, eli päästään takaisin raskauskärryille.

Valitin tuossa miehelle jo taannoin, että haisen ihan oksennukselle. Vannon, etten oo oksentanut päälleni, eikä kukaan muukaan! Paiskasin sitten vaatteet pesuun, kävin suihkussa ja haju katosi. Tänään kuitenkin aloin töissä uudellen haistaa saman hajun ja vihdoin tunnistin sen.

Mun rinnat tuoksuu (hyla)maidolle! Siis mitään maitoa ei ole erittyny tai muuta, mutta vannon että rinnoista tulee semmosta .. lämpimän maidon hajua. Onneksi haju on varsin kevyttä, eikä sitä huomaa ellei tuu ihan lähelle haistelemaan. Mutta olo on kuin meijerillä.

Tuli myös vastaan postaus, jossa eräs raskaana oleva pohdiskeli miten äänet vaikuttaa sikiöön, joka kuitenkin tässä vaiheessa kuulee jo kaikenlaista. Aloin siinä samalla miettiä minkälaista äänimaailmaa mun elämässä on. Varmasti tietokoneen napunapuun lapsi on jo joutunut tottumaan (sikäli kun äänet kantautuu niin pitkälle?). Ja bänditreeneihin. 

Ja sitten, niin, tietokonepeleihin, joissa on kaikenlaista ampumista ja räiskimistä. Oletan, että koska nää pelit ei aiheuta mulle stressiä, vaan rentoutumista, myös lapsi assosioi peliräiskintä-äänet rentoutumiseen?

Apua, kuinka kieroon voi lapsi kasvaa ennen syntymäänsä?

Anyway, sain Mallalta ihanan tunnustuksen, kiitos!

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.

2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.

4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen! 

Malla lähetti mulle myös 10 lempiasiaani-haasteen.

Kerro kymmenen asiaa joista pidät ja haasta sitten viisi bloggaajaa tekemään sama.

1. Auringon kihelmöinti ja lämpö iholla, erityisesti vuoden ensimmäisinä kertoina

2. Kookosjäätelö

3. Puput. Ja pandat. Myös muut eläimet. Nämä liitettäköön yhteen

4. Sitcomit. Myös muut telkkariohjelmat, jotka saa nauramaan. Leffat kanssa ja stand-up. Asiat, joka saa mut naruamaan all in all.

5. Tempura-sushi

6. Keikkailu bändin kanssa

7. No, tietenkin myös mun ihana mies ja meidän pieni perhe

8. Suomen kesä, erityisesti kun se on kauneimmillaan

9. Tanssiminen

10. Se, kun kuuntelee kertakaikkiaan niin hyvää musiikkia, että tekis mieli lähteä lentoon

Haastan näihin molempiin haasteisiin seuraavat blogit:

Pudonneita omenoita

Odottavan aika on pitkä

Vauvalandia

Uuden Tulokkaan Päiväkirja

Takapihojen tarinoita

Last but not least: siinä missä missattiin ensimmäinen perhevalmennus, olen seuraillut kotka-camiä. Kyseessä siis webi-kamera, joka kuvaa livenä valkopääkotkan pesää, jossa on vastikään kuoriutunut pari poikasta. 


Tästä saa paljon hyvää esimerkkiä perhe-elämän alusta! Mies jatkuasti teillään, mitä nyt käy välillä moikkaamassa perhettä kuolleella hiirellä ja äitikotka pyrkii pitämään pennut kurissa istumalla niiden päällä. Tuulen tuiverrus saa ilmeen aika tuimaksi ja lasten ruokinassa ollaan siirrytty heti lihaan.


Oikeasti aika ihana kamera, noiden elämää on ollut tosi kiva seurata aina välillä duunin lomasta. Siellä sivuilla varmaan jossain sanotaan missä päin kotka majailee, mutta aikaerosta sanoisin, että jossain päin itä-kanadaa (aurinko nousee siinä meidän iltapäiväkolmen aikoihin). Suosittelen! (tosin kovin herkkänahkaiset varokoot, siellä saattaa tosiaan näkyä välillä joku hiiren raato, jolla emo poikasiaan ruokkii)

rv27+2

90 päivää to go.

Oon huomannut yllätyksekseni jopa hiukan innostuneeni tosta joogasta. Suorastaan harmittaa, ettei aikataulut menneet tällä viikolla putkeen ja näyttää siltä etten pääse yhdellekään joogatunnille. Ellen sitten masokistisesti revi itteäni ylös viikonloppuna aikasin ja mee aamutunnille. Minä ja aamu-urheilu, heh heh.

Sen sijaan meillä on vimmattu kodin uudelleen-sisustaminen käynnissä. Havahduttiin siihen todellisuuteen, että tänne meidän pieneen (n. 42m^2) asuntoon pitäisi mahduttaa vaunut, pinnasänky, hoitopöytä jne. ja todettiin, että re-organisointi ei ole vain työpaikkoja varten. Lisäksi meillä on jatkuva kodinkaunistusliike meneillään, tarkotus on kuitenkin myydä kämppä ensi syksynä.

Siinä hengessä siis melko spontaanisti pistettiin kaksi nojatuolia ja meidän sohva huuto.nettiin (hyyyyyvin epäuskoisina, että kukaan niitä oikeasti ostaisi) ja tadah - meni vain päivä-pari kun olivat jo löytäneet uudet omistajat. Viikonloppuna päästään siis Ikeaan hankkimaan sopivampia huonekaluja.

Lisäksi surffailu netissä tuotti tuloksia - samoin kuin out-of-the-box-ajattelu. Eiköhän me saada hoitopöydä ja pinnasänkykin ihan mukavasti mahtumaan, kun vähän järjestellään.

Täytyy sanoa, että tämmönen vanha, täysin epäsäännöllinen ja epäsuora asunto on aivan ihana persoonallisine ratkaisuineen ja korkeine kattoineen, mutta painajainen sisustaa. Meillä on esim. olkkarissa kaunis syvennys, johon olisi kiva laittaa vaikka mitä, mutta se on 175cm (huom. EI 180cm) leveä, ja suurin osa kalustevaihtoehdoista on juurikin 120cm / 180cm leveitä.

Niin, ja eteisessä on samanlainen - 117cm leveä syvennys. Ihmeen kaupalla siihen on löytynyt jostain kaksi laatikostoa, joista tulee yhteensä about 114cm. Niistä varmaan hankkiudutaan eroon ja syvennys dedikoidaan vaunuille (joskaan en löytänyt MISTÄÄN tietoa kuinka Bugaboo Cameleonin mitoista, kun vaunut on avattuna - ei taitettuna).

Vietin maanantaina varmaan kolme tuntia vain istuen sohvalla, miettien, pohtien, selaten Ikean kuvastoa, piirtäen kuvia paperille... Niin vaikeaa! Melkein tekis mieli palkata joku ammattilainen jo.

In other news. Mies on off-site-koodaamassa, joten vietin eilisen nauttien elämästä kuin pieni sika: mutakakkua ja jätskiä ja tuoretta kauraleipää. Ja unohdin autuaasti talon yhtiökokouksen, johon olin luvannut mennä edustamaan meidän perhettä.

Normaalisti tällaisiin iltoihin kuuluisi  myös siideriä ja youtube-videoita, mutta ajoi tämäkin asiansa. Lisäksi menin nukkumaan puoli kymmeneltä (siis 21:30!!) ja nukuin autuaat 9 (ja melkein puoli) tuntia yöunia. Näemmä tuli TODELLA tarpeeseen.

Tänään kuitenkin ryhdistäydyn, lupaan sen. Käyn tapaamassa raskaanaolevia äitejä, pesen vähän pyykkiä, siivoan jälkiäni ja valmistaudun siihen, että perjantaina kun mies tulee kotiin, on koti siisti ja pullantuoksuinen ja pupu odottaa kammattuna ovella.

rv27+0

Tuli vastaan tämmönen blogi-postaus: No katsotaan nyt ensin onko siellä mitään elossa. Kyseessä siis kertomuksia huonoista kokemuksista neuvolassa / raskausajan lääkäreillä. Ja nyt siis liittyen nimenomaan asiakaspalveluun.

Lueskelin ton postauksen ja sen jälkeen vielä pari sivullista ihmisten kommentteja - lähes vedet silmissä. Mulla on käynyt selkeästi todella hyvä tuuri niin neuvolatädissä kuin ultraajissa ja lääkäreissäkin. Neuvolatypy on ihana, vaikka ehkä pikkasen kokematon, lääkäri oli todella mukava ja ultraajatkin ovat olleet täysin asiallisia ja ystävällisiä. Pelkästään positiivisia kommentteja ja kannusta

Välillä hämmästyttää ihmisten sosiaalisen kyvyn ja empatian puute. Miten kellekään tulee edes mieleen paiskata ketään, raskaana tai ei, noin kylmillä ja välinpitämättömillä kommenteilla. Mistä noita ihmisiä tulee??

Tapasin joskus jossain jonkun kotibileissä pian valmistuvan lääkäriopiskelijan (naisen), jonka kanssa vaihdettiin muutamia sanoja siinä ja käytin jossain lauseessa tietoisesti sanaa 'asiakas' potilaan sijasta. Kyseinen lääkäriopiskelija sitten korjasi mut kuivasti 'me hoidetaan potilaita, ei asiakkaita'.

Niin.

Onhan se niin, että ensisijaisesti kyllä tarkoitus on saada ihmiselle asianmukaista hoitoa. Kun kyseessä on kuitenkin palveluammatti, niin mun mielestä ammattitaitoon lasketaan sosiaalinen älykkyys. Se ei tarkota sitä, että pitäisi mennä jotenkin överiksi miellyttämisen kanssa, mutta se tarkoittaa asiallisuutta, ystävällisyyttä ja parhaassa tapauksessa jopa vähän hienotunteisuutta. Asteikolla negatiivinen - positiivinen, jotain edes siinä neutraalin tienoolla. Sellasta normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä.

Vielä kerran: onneks mulla on ollut ainakin tähän asti niin ihania tyyppejä. Näiden juttujen lukeminen avasi silmät taas arvostamaan niitä entistä enemmän.

Ps. Nyt se sitten on tässä. Seitsemän kuukausi. Raskauden vika kolmannes.

rv26+6

Nyt ollaan siis tultu siihen pisteeseen, että ensi viikolla alkaa se raskauden viimeinen kolmannes. Iik.  Viikot menee viikkonloppuja odotellessa, viikonloput hujahtaa ohi silmänräpäyksessä ja sunnuntai-iltana havahtuu siihen, että GASP. Huomenna maanantai.

Jahas. Kesäajan kunniaksi ulkona on satanu uusi kerros lunta. Hurraa.

Meillä on nimiongelma. Luultiin jo, että oltiin löydetty suhteellisen sopiva ja hyvä nimi, mutta kävi ilmi, että se oli liian lähellä tämän hetken suosituimpia nimiä, joten vaihtoon meni. Nyt on taas takki tyhjä.

Muutamia edistysaskeleita ollaan kuitenkin otettu - käytiin tilaamassa vaunut, päätettiin mikä hoitopöytä hankitaan, samoin kuin mikä pinnasänky. Lapsen vaatteille tehtiin paikka, nyt ne vaatteet pitäisi enää pestä ja viikata kaappiin. Saatiin vimma käydä kamojamme läpi ja heittää turhia asioita pois. Meidän kämppä on kyllä vaan vähän ahdas, tarvitaan todellista luovuutta saada kaikki mahtumaan niin, että arjen askareet on helppoja.

No, tässä ollaan kuitenkin enää puoli vuotta lapsen syntymän jälkeen. Pitääkin taas vähän katsella millasia asuntoja olisi tarjolla...

Pari huomiota:
Tänään on päivälleen 3kk laskettuun aikaan (mutsini huomasi)
Puoliksi vatsallaan / kyljellään nukkuminen on muuttunut aika hankalaksi ja aiheuttaa mielenosoituksen masussa.

rv26+3

Euforiaa ilmassa. Äitiyslomaan on vielä aikaa kaks kuukautta, silti oon jo toinen jalka lomalla. Joka päivä on sellanen olo, että koska se alkaa, alkaako se jo huomenna? Ylihuomenna? Eikai viikonlopun jälkeen enää tarvi tulla töihin?

Se on varmaan tää kevät. Koulut on jättänyt mieleen sellasen koodauksen, että kevät vie kohti kouluvuoden päätöstä ja vapaata, ihanaa kesää. Tietenkään aikuisiällä kesä ei oo ollut (lyhyitä kesälomia lukuunottamatta) vapaa, mutta kuitenkin. Aurinko paistaa, on lämmin, elämä hymyilee, töiden jälkeen jaksaa lähteä ulos.

Uh, housut kiristää (varmaan viime päivien hyvin hiilihydraattinen ruokavalio turvottaa..), vatsa pingottaa ja tekis mieli mennä sohvalle verkkareissa makaamaan (ja vähän nukkumaan. Tunnustelemaan mahaotuksen potkasuja. Kattomaan Gilmore girlsiä).

Samaan aikaan just nyt olisi kauhea shoppausvimma - ajattelin nyt ottaa ison askeleen, ja ostaa ihan oman joogamaton. Ja lisäksi kyllä pitäisi ostaa treenivaatteita muutenkin, mulla alkaa olla kaikki aika hyvin puhkikulunutta. Ja sukkia.

Mistä tätä euforiaa puskee, kun aurinkokaan ei paista?

Täytyy sanoa, että yksinkertaisesti hyvien tulosten (normaalien tulosten) saaminen neuvolasta / neuvolalääkäriltä kyllä aiheuttaa aina tämmösen parin päivän liitelyn. Ihanaa, että kaikki menee hyvin, koska se ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Tähän vielä mainittakoon, että näin viime yönä unta, jossa joku teini-ikäinen oli hakkeroinut mun tietokoneen. Pitkällisen säätämisen jälkeen (unix-säätöä siis, piti korjata sen tekemät tuhot mun serverillä) pidin sille pitkän, äidillisen puheen, jossa kerroin että tämä ei ollut yhtään sopivaa ja että se ei saa enää pelata tietokonepelejä meidän kanssa, koska käyttäytyi näin sopimattomasti.

Ja vielä tähän päivän (no, eilisen) puheenaiheet:
Päivänkakkarankin linkkaama: Tutkimus: varhainen päivähoito hyväksi lapselle
Vs.
Millainen on hyvä hoitopaikka alle 3-vuotiaalle
ja
Alle 2-vuotias ei kypsä päiväkotiin

Mun  mielestä on hyvä, että näistä asioista keskustellaan ja on jotenkin suorastaan liikuttavaa miten yhteiskunnassa, jossa on kuitenkin periaatteessa mahdollista tarjota minimissäänkin lapselle varsin hyvä hoito (välinpitämättömyyden, heitteillejätön, miinanraivaamisen, maalitauluna käyttämisen ja orjuuden sijasta), käydään kiivaita, tunnepitoisia keskusteluja siitä, mistä löytyy se optimi - miten tätä voitaisiin VIELÄ parantaa.

On hyvä, että näistä asioista välitetään. Ja kaikenlaisia tutkimuksia lukiessa on tärkeää muistaa lähdekritiikki ja pureskella ennen kuin nielee. Kaikkia tutkijoiden/asiantuntijoiden vetämiä johtopäätöksiä ei tarvitse välttämättä hyväksyä sellaisenaan.

Oma päätelmäni näiden jälkeen on, että a) kaikki lapset ovat yksilöitä, eikä tässä voida vetää mitään yleispätevää sääntöä, että aina näin tai noin; b) pienemmät lapset pärjäävät (keskimäärin) paremmin pienemmissä ryhmissä, joten jos mitenkään mahdollista, voisi olla hyvä yrittää saada lapsi päivähoitoon (esim. perhepäivähoito) aluksi. Ja mielummin vähän lyhyempiä kuin superpitkiä päiviä hoidossa / tarhassa.

Ja tavallaan tuntuu vähän tyhmältä yrittää suunnitella hirveästi etukäteen sitä, miten juuri me tullaan toimimaan. Toki suunnitelma on jo olemassa, mutta oon laskenut sen varaan, että lapsen syntymän jälkeisestä ajasta ei voi sanoa yhtään mitään varmuudella etukäeen. Sen näkee sitten.

rv26+2

Neuvolalääkäri takana. Lääkäri oli nuori, alle nelikymppinen (hyvänen aika mun käsitys 'nuoresta' on muuttunut tässä iän myötä...), tosi mukava, hymyili ystävällisesti ja näytti aivan erehdyttävästi tältä:

Huomioi kapeat, kolmionmuotoiset kasvot, pyöreät silmälasit ja ystävällinen ilme.

Lääkäri tutki ja totesi kaiken olevan norm. sään. perusterv.

Verenpaine 120/71
Paino +2kg (tätä ei merkattu jostain syystä tähän äitiyskorttiin), eli n. 400g/vko
Lapsen syke 145
Pissa puhdas (täysin! Ei purtiloita Marian labraan!)
Liikkeet ++
Sf-mitta: 23,5cm
Kohdunkaula 3cm, kiinteä ja kiinni

Näiden tietojen perusteella ei syytä uuteen lääkärikäyntiin ennen kuin viikolla 36.

Toi Sf-mitta oli siis täysin keskikäyrällä, ehkä puoli milliä alapuolella. Tää oli mulle hiukan yllätys, kun jotenkin tässä on tuntunut, että vatsa olis jo kasvanut vaikka kuinka suureksi. Hyvissä lukemissa siis mennään, ei mitään hätää.

In other news, sain kahdelta bloggaajalta blogi-tunnustuksia! Nämä ihanaiset, odottavat bloggaajat ovat Jane from Odottavan aika on pitkä ja Meeri from Vauvalandia 

Säännöt (Pidän erityisesti tästä finglishistä näissä säännöissä :) :

- Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.

- Kirjoita seitsemän random-faktaa itsestäsi.

- Lahjoita tämä sama award max. 15 muulle bloggaajalle/blogille

Siispä seitsemän random faktaa minusta:

1) Mulla on naurava panda tatuoituna oikeaan pohkeeseen.

2) En tykkää englantilaisesti lakusta ollenkaan ja täytekakuistakin varsin harvoin.

3) Sen sijaan lakujätski (erityisesti se Ainon) on ihan älyttömän hyvää.

4) Laulan funk-henkisessä cover-bändissä, joiden kanssa me keikkaillaan aina välillä erilaisissa juhlissa. Olis hauskaa jos meidän pikkuinen - altistuttuaan tälle musalle jo kohdussa - perisi jotain musikaalisuutta (mieshän siis soittaa trumpettia kyseisessä bändissä).

5) En oo vieläkään päässyt eroon hyypiöharrastuksestani - tietokonepeleistä. Mulla on suurimman osan ajasta kesken joku peli (tosin WoWiin en ole koskenut) ja joudun tunnustamaan, että ihan aidosti odotan joitain pelejä - ja oon jopa merkannut muutamien pelien ilmestymispäiviä kalenteriini.

6) Rakastan listojen tekemistä. Mikään ei helpota ja mukavoita elämää kuten listat. Kauppalistat, todo-listat, muistilistat, elämänlistat jne.

7) Aloin oikeasti viihtyä hameissa vasta vuosi sitten. Huomasin jossain vaiheessa viime kesää, että olin valinnut housujen sijasta hameen päälleni töihin jo yli viikon verran putkeen, joten ratkaiseva hameiden vihaajassa oli tapahtunut.

Lydas kiittää ja jakaa palkintoa eteenpäin seuraaville blogeille (jatketaan more or less random -linjalla, hyviä blogeja niin paljon!):

Matka äitiyteen
Hupsistakeikkaa
Uuden tulokkaan päiväkirja
Tulevan mamman päiväkirja
Pudonneita omenoita

rv26+1

Takana vaikka mitä sekavia unia, joista yhdessä sain lapsen ja annoin sille nimeksi Victoria.

Lisäksi takana on 26 kokonaista viikkoa raskautta, mikä tarkoittaa että noin 13+6 viikkoa jäljellä. Työpäiviä on jäljellä 38 kappaletta, kun lasketaan pois mun kaksi yllättävää, pitämätöntä lomapäivää. (Mitä kaikkea ehtii 38:ssa päivässä tehdä?)

Edessä on huomenna ensimmäinen neuvolalääkärikäynti. Siellä tehdään myös SF-mittaus, ja katselin jo huolestuneena omaa vatsaani, että onko se nyt jotenkin ihan epänormaalin suuri näihin viikkoihin nähden?

Googlen tarjoamien kuvien perusteella luultavasti mennään aika normaalilla linjalla kuitenkin. Otin jo tuossa yhden masukuvankin, mutta vatsa näytti siinä ihan valtavalta, enkä sitten tohtinut sitä julkistaa. Seuraavana päivänä oltiin onneks palattu vähän normaalimman kokoseksi - ja tajusin, että se kuva otettiin melkein samantien ison illallisen jälkeen.

Ulkona paistava aurinko vetäisi puoleensa - sunnuntainakin käytiin Kaivarissa kävelemässä ja Uunisaaressa kaakaolla. Kevät on ihan oikeasti tulossa, ja kohta siirrytään kesäaikaankin. Monesti kyllä tässä oon jo ehtinyt päivitellä miten erilainen tästä kesästä taitaa tulla..

rv25+6

Tänään on satapäivää-päivä. Eli viimeinen kolminumeroinen päivä laskettuun aikaan. Hyvänen aika.

Käytiin lauantaina  vaunuostoksilla (siis lähinnä työntelemässä ja katselemassa vaunuja) Lauttasaaren Vaunuaitassa ja vaikka tultiin puoli tuntia ennen sulkemisaikaa (hitsi meneekö se kiinni jo nyt KAHDELTA??) siellä oli ihan täys vilinä ja vilske, joka ei ollut täysin loppunut vielä sillon varttia ylikään, kun me lähdettiin.

Taitaa se olla niin, että meille tosiaan semmoset Bugaboo -vaunut tulee. Ei kuitenkaan nyt tolla reissulla sellasia vielä tilattu, kun värivalinta jäi mietityttämään mua (todellisia First World Problems...). Jos oltais oltu vähän aikasemmin liikkeellä, oltaisiin saatu ihana vihreä värisetti:

http://www.vaunuaitta.fi

Nyt kuitenkin oli käynyt niin, että siinä päivän aikana viimenenkin oli myyty, eikä lisää ollut tulossa (tämä kuului johonkin Special Edition, Limited time -värivalikoimaan). Harmi. Nyt täytyy siis valita noista muista, paljon vahvemmista väreistä ja oon vielä jumiutunut pyörittelemään niitä Vaunuaitan sivuston värivalitsijassa. Tummanharmaa + musta olisi sopivan neutraali, mutta TODELLA tumma - ja pelkäänpä että kesällä kovin kuuma.

Onneks tässä on vielä aikaa tehdä päätös (oonko koskaan kertonu kuinka huono oon tekemään tämmösiä päätöksiä, jos ei samantien oo täysi varmuus jostain?).

Vastoin ennakko-odotuksia perjantai-ilta meni kuitenkin ihan siedettävästi. Tuntuu että oon tämän raskauden myötä saanut jonkunlaisen uuden arvon mun isän silmissä - ja siinä missä harmittaa, että 'vain tämäkö mut tekee arvokkaaksi?', on tietty mukavaa tulla kohdelluksi aikuisena.

Isoäidinkin luona - no, söin jotain vähän arveluttavaa pakastekakkua, mutta tiesin että siitä tulee ihan hirveä mielenpahottaminen ja älämölö, jos kieltäydyn (mikä on mun mielestä kyllä aivan loputtoman epäreilua) - meni suhteellisen ok. Keskustelu pysyi suhteellisen neutraalilla tasolla, ja siinä vaiheessa kun oltiin siirtymässä politiikkaan, olikin jo aika lähteä. Onneks.

Ja hei vielä! 3/2012 (eli nyt uusimmassa) Vauva-lehdessä on melko iso lastenvaunuvertailu! Suosittelen kyllä kaikkia, jotka vaunuja tässä pohdiskelee, vilkasemaan.

rv25+4

Onneks on perjantai.

Totesin tänään, että eikai se auta kun nyt vain hyväksyä, että tässä kuukauden sisään paino on noussut about kaks kiloa. Sinällään en ole huolissani, koska kuukausi sitten oltiin vielä lähtöpainossa, eli nää kaksi kiloa on nyt ensimmäiset 'uudet' kilot. Mutta kuukauden sisään tuntuu jotenkin paljolta (tässä vaiheessa).

Lisäksi  mulla aineenvaihdunta tuntuu pitävän kaikesta syömisestäni kynsin hampain kiinni (runsaasta veden juomisesta huolimatta), hitaalla mennään. Turvotusta ei onneks kuitenkaan ole juurikaan. Alkujaankin napakka sormus mahtuu vielä ihan ok sormeen.

(Mainittakoon tähän, että lähtöpaino on myönteinen sille, että paino ei tämän enempää ole noussut tässä....)

Toisaalta, vatsa on tuntunut kasvaneen yhtäkkiä kanssa melko paljon. Melkein pelottaa mimmonen pallo tosta vielä tulee...

Olin keskiviikkona kokeilemassa ekaa kertaa hotjoogaa (lempeää sellaista) ja täytyy sanoa, että vaikka lempeästi mentiin, niin en tuosta juuri raskaampaan olis pystynyt. Näin ensikertalaiselle se kuuma ilma oli tosi raskasta ja mulla oli vielä vähän aikaa sen puolentoista tunnin jälkeenkin jotenkin happivajeinen olo. Kuulemma siihen kuitenkin tottuu, ja kun ajatukset alkoi taas kulkea, ajattelin mennä kyllä uudestaankin.

Käytiin hakemassa miehen työkaverilta niiden vanha turvakaukalo, joka oltiin luvattu ostaa (halvalla) pois. Harmikseni sain todeta, että (kuten arvelinkin) se ei ole sopiva näiden mun himoitsemien Bugaboo-rattaiden kanssa, joten joudutaan varmaan anyway tavalla tai toisella hankkiutumaan siitä eroon. Anyone? 

Turvakaukalo on Graco Tri-Logic -merkkinen, vaikuttaa hyväkuntoiselta ja lähtee hyvin halvalla. Mukana toki siis autoon asennettava telakka.

Onneksi on perjantai, vaikka tässä on vielä illan koettelemukset jäljellä. Oon sopinut tapaavani isääni ruokailun merkeissä - ja siinä missä normaalisti tämä olis varmaan ihan neutraali asia, tänään tuntuu jotenkin vähän raskaalta. Erityisesti, kun diiliin yhtäkkiä liitettiin kahvittelu isänäidin luona. Tästä sukupuolipettymys-jutusta ollaan päästy jo yli, mutta jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä kärsivällisyys ja hermot ei oo ihan parhaimmillaan.

Ja miksi isoäidin tapaaminen vaatii kärsivällisyyttä ja hermoja? Kapea maailmankuva, jyrkät mielipiteet, tarve saada muut myöntymään omiin mielipiteisiin, asioiden päivittely, tilannetajun puuttumine, mitä näitä nyt on. Ja ottaen huomioon, että isässä on joskus vähän näitä samoja piirteitä, olisin voinut mielummin valita yhden näistä kahdesta, eikä molempia samaan iltaan. Toisaalta, sitten se on taas ohi tältä erää.

rv25+2

Noniin. Näin sukellettiin sitten vaunujen ihmeelliseen maailmaan. Surffailin netistä erilaisia vaunukauppoja / lastentarvikeliikkeitä ja tuli melkein ihan surku, kun on niin onnettoman tietämätön. No mutta jostain se on kai lähdettävä.

Miehen sisko paljasti vähän aikaa sitten katselleensa vähän sillä silmällä Bugaboo Cameleon vaunuja. Katso (pitkä) demo ja ihastu. Kyllähän noi aivan tosi näppäriltä vaikuttaa. Erityisesti kun on kuullut kommentteja eripuolilta, tyyliin 'toiset vaunut kaupassakäyntiin, toiset maastoon jne.'

Ja siis tässä on nyt juuri tulee tää mun .. tää puoli esille. En tunne paljoa vaihtoehtoja, näen yhdet hyvät, joita joku on suositellut (ja jollaiset on nähty useammalla Hollywood-starallakin) ja avot. Hankitaan noi.

Varasin meille siis oikein kalenterista nyt aikaa lauantaille sitä varten, että voidaan mennä vaunukaupoille käymään ja ihmettelemään vaunuja. Tuollaiset Bugaboot joutuu varmaan kuitenkin tilaamaan, ja mikäli haluaa jotain erityiskuosia, jota varastossa ei valmiina ole, mennee 8-12 viikkoa toimitukseen.

Ainoa huono puoli ja tähän mennessä tullut yllätys noissa - mukana ei tule (eikä ole) turvakaukaloa. On kuitenkin ilmeisesti useita malleja, jotka voi kiinnittää noihin (ja autoon), joten sellainen pitää ostaa vain erikseen.

Näitä vaunuja surffaillessa alkoi hiipiä pieni shoppailuinto. Mitä kaikkea kivaa (ja ihan oikeasti hyödyllistä ja tarpeellista) sille vekaralle voikaan hankkia! Peltorit nyt ainakin (veikkaan että tulee käymään joskus bänditreeneissä) ja aurinkolasit, kesälapsi kun on. Joo-o, kaikkea löytyy!

Katsotaan lauantaina sitten miten tässä käy :-)

rv25+1

Hitsi että päivät on taas sujahtanu nopeesti!

Ostettiin siis uus auto. Se on sininen ja turvallinen ja mukava ajaa ja saan puhelimeni bluetoothilla autoradioon kiinni ja voin soitella ja vastailla puheluihin sillä. Uskoisin, että sinne mahtuu myös rattaat ja se osui mukavasti käytännöllisyyden (mies halusi) ja sporttisuuden (mä halusin) väliin.

Lisäksi autonostomatkalla kävi ensimmäinen 'pakko ostaa lapselle' -niksahdus. Oltiin kävelemässä Lohjan Prisman kassoille (auto haettiin Lohjalta), kun silmiin osui lastentarvike -hylly, ja sieltä ihanat suloiset pehmot. Oli aivan pakko ottaa mukaan yksi pupu, erityisesti kun äkättiin sen nimi: Ainu ensipupu. Ensipupu! Niin sulosta!

Ainuhan on siis yksi varmaan suosituimmista vauvatarvikemerkeistä, mikä on sinällään kauhean harmillista, koska mun mielestä Ainu on aivan tosi nätti nimi ja ilman tätä yhteyttä olis täysin varteenotettava nimi lapselle.

Anyway, kuvassa koko pupukatras. Meille lähti vihreä ensipupu, joka nyt istuskelee mun näytön yläpuolella seinähyllyllä. Se on pehmeä ja suloinen ja hellyyttävä.

http://www.ainu.fi  - Ainu ensipupulauma

Other news: maha kasvaa ja potkii ja muljahtelee ja elää eloisaa elämäänsä. Kuulemma tällä viikolla pikkuselle kasvaa silmäripset. Silmäripset! Kaikkea se osaa kasvattaa! Kuulemma myös jos lapsi syntyisi nyt, se pysyisi (saataisiin pidettyä) jo melko hyvällä todennäköisyydellä hengissä. Ja se painaa tätä nykyä varmaan jo yli puolet meidän pupusta.

Vointi on ollut hyvä ja seesteinen, jos kohta koen pieniä paniikin hetkiä aina tajutessani, että tämä on (nähdäkseni) viimeinen viikko keskiraskautta ja ensi viikolla alkaa viimenen kolmannes. Gaaaah! Mihin tämä aika katoaa?

EDIT: Huh! Sain viikon lisäaikaa! Eli ensiviikko onkin vasta tokan kolmanneksen vika viikko ja SITTEN alkaa se vika kolmannes. 28. raskausviikko on siis (uuden ymmärryksen valossa) raskauden viimeisen kolmanneksen ensimmäinen viikko.

Lisäksi havahduin siihen, että ne vaunut olisi nyt hommattava - niissä kuulemma saattaa mennä parikin kuukautta ennen kuin saapuvat. Onneks mulla on kavereita, jotka osaa kertoa tällasia asioita.

EDIT: Ainiin, piti  myös mainita, että munakoisosta ei nyt tullutkaan tän viikon vihannesta, kun huomasin että sen ihanan reseptin vievän kokkaajalta tunteja aikaa. Tän viikon jokaiselle illalla on siunaantunut jotain menoa, joten jääköön odottamaan rauhallisempaa viikkoa.

Sen sijaan tein eilen mättöruokaa, eli Apetitin Hunajaiset muurikkakasviksia (kymmenen minuuttia paistinpannulla - tirsk, älä todellakaan usko tohon), possusuikaleita (paistetaan kunnes rapeita) ja Creme Bonjour Cuisine tatti-herkkusieni-kastike-mikälie sekaan, kun kaikki muutoin valmista. Annetaan kiehahtaa. Tulee hyvää.

rv24+4

Päivän status-update:

1) Sokerirasitus OK. Arvot heitteli vähän enemmän kun ekalla kerralla, mutta edelleen täysin puhtaasti viitearvojen sisällä (eka 4.6, toka 7.3, kolmas 5.6 tms.). Olin vähän yllättynyt siitä että arvot heitteli noinkin paljon, mutta pääasia, että kaikki meni hyvin.

2) Pissat puhtaita - tai ainakin riittävän. Ilmeisesti oli aamu-unessa jäänyt pesu vähän summittaiseksi, koska pissassa näkyi - ja tämä on siis ihan oikea termi - sekaflooraa. Mutta ei kuitenkaan mitenkään paljoa. Pyrskähdin tolle termille puhelimessa, ne mielikuvat, ne mielikuvat. No, parempi sekaflooraa, kuin sekafaunaa.

3) Mulla oli tänään hammaslääkäri, hammaskiven putsaus. Hammashygienisti oli tosi mukava ja oikein hellävarainen ja meen taatusti sinne vielä uudestaan. Voin suositella! Olin siis Oral Hammaslääkärit Lauttasaaressa. Oon normisti käynyt Ruoholahdessa yhdellä yksityisellä, mutta niiden hammashygienisti on aivan järkyttävän kovakouranen.

Kahdesti lähdettyäni mascarat poskilla sieltä ulos päätin, että ens kerralla on mentävä muualle. Ja tämän käynnin jälkeen voin sanoa, että kyllä kannatti. Koko putsaus oli verrattavissa aikasemman taltan ja vasaran kanssa tehdyn 'siistimiseen' jälkeen hienovaraiseen ja tarkkaan atomin pilkkomiseen.

4) Harva eläin on niin hellyyttävä kuin omaan kuorsaukseensa heräävä pupu.

5) Huomenna lähdetään katsomaan josko ostettaisiin vaikka uusi auto.

rv24+3

Jos jotain, niin voin kyllä ihan kirkkain silmin sanoa, että kasvisten määrä ruokavaliossani on taatusti lisääntynyt huomattavasti tässä raskauden aikana (sanoo vaaka mitä sanookaan).

Tämän viikon vihannes on parsakaali, ihan vain siksi että bongasin superhyvänkuulosen parsakaali-pähkinä-pekoni-reseptin, jota oli pakko kokeilla. TSEK. Paistoin vielä vierelle kalkkunapihvejä ja hyvää tuli. Ja sitäpaitsi mun mielestä tää 'viikon vihannes'-juttu (joka siis syntyi ihan itsestään ja päätin, että voisin joka viikko valita jonkun vihanneksen ja tehdä siitä ruokaa, tai ainakin pitää huolta että sitä tulee syötyä) on hauska ja hyvä ja menee suorastaan harrastuksesta.

Ens viikolle valitsin munakoison. Samaisesta blogista toinen superhyvänkuulonen resepti. TSEK.

Noin muuten voin raportoida, että appelsiinihimo jatkuu. Tänään on mennyt kaksi. Yritän säästää kolmannen huomiselle. En lupaa onnistua.

Aamulla oli tosiaan se sokerirasitus nro 2. Aika meni jotenkin hitaasti ja verikokeet oli edellistä ikävämmät - tai sitten aika on kullannut vaan muistot edellisestä kerrasta. Hengissä siitäkin kuitenkin selvittiin ja painelin Mariasta suoraan kotiin syömään aamupalaa ja tekemään etäpäivää.

Oon muuten paristakin lähteestä kuullut, että mahaotukset ovat innostuneet emon syödessä jotain makeeta, mutta mun täytyy sanoa, etten oo huomannu moista, enkä huomannut tuollakaan. Siinä makoillessa tuli ihan niitä normi-muksautteluja, joita tulee nykyään melko paljonkin. Toissayönä heräsin älyttömään nyrkkeily/potkusarjaan kylkeä vasten - liekö sitten vastalause nukkuma-asennolle (nukun mieluiten puolikyljelläni / vatsallani).

Noin muuten on tänään ollut jotenkin superherkkä päivä. Saattaa olla väsymystä tai sitä, että heti aamusta pakotetaan juomaan ällö-sokerilitkua, mutta tänään on (pitkästä aikaa, näin ei normaalisti siis ole enää nykyään) kaikki vähän herkistänyt.

Eikä yhtään vähiten uutinen, jonka joku oli linkittänyt Facebookkiin. Lyhyesti: 15-vuotias tyttö, jolla näytti olevan kaikki asiat oikein hyvin, teki yllättäen itsemurhan vuosi sitten helmikuussa. Syyksi paljastui myöhemmin (tytön päiväkirja löydettiin) väkivaltainen koulukiusaaminen.

Sitä on niin voimaton tuollaisen edessä. Vanhemilla ei ollut mitään aavistustakaan. Miten ne olis voineet tietää? Miten tähän ei puututtu? Miten tää on mahdollista? Ja vielä kaikkein surullista - tapaus ei liene lainkaan ainut laatuaan, tosin onneks kaikki eivät päädy riistämään itseltään henkeään.

Ja sitten vielä kun ajatukset menee tähän omaan mahaotukseen. Onko sitä mitään keinoa pitää huolta, että tällasta ei ikinä sille tapahdu? Vanhemmuuden varmaan raskaimpia asioita on se, että kaikkeen voi vaikuttaa, eikä kaikki ole omassa kontrollissa. Pitää vain tehdä parhaansa ja toivoa parasta. Karua.

rv24+2

Olo tänään: edelleen turpea, joskaan ei yhtä paljon kuin eilen.

Päällimäisenä tällä hetkellä on äitiyspakkaus, joka käytiin tuossa hetki sitten hakemassa (hurraa 24h posti), ja jonka kävin vaate vaatteelta läpi ja aloin olla aika overwhelmed. Vaatteet oli vieraita ja pieniä ja siellä oli neliskanttisia liinoja, joista en ihan tiennyt mitä ne on ja apua. Päätin, että one of these days pesen noi vaatteet, teen inventaarion, tutustun niihin huolellisesti ja järjestän ne kaappiin.

Tietyissä asioissa on ihan parasta olla alottelija ja onneton urpo, joka ei tiedä mitään, vaan saa mokailla sielunsa kyllyydestä. Lasten hankinnassa not so much - ainakaan mulle. Onneks tässä on vielä aikaa sopeutua, etsiä tietoa ja opetella. Overwhelmed.

Huomenna sokerirasitus nro 2. Oon ollut kuudesta asti syömättä (söin töiden jälkeen ja sitten alkoikin treenit) ja nyt on nälkä. Ehkä parempi mennä vaan nukkumaan.

rv24+1

Mulla on ollut erityisen paksu olo tänään. Syykin löytyy: pakotin itteni aamulla vaa'alle kauhistelemaan sen tarjoamaa lukemaa. Toisaalta, joskus näitä raatorehellisiä hetkiä tarvitaan, että voi taas ryhdistäytyä.

Ja ryhdistyinhän minä - eilenkin lepyyttelin syyllisyyttäni siitä, etten lähtenytkään käymään Aitokaupassa siivoamalla koko kodin (jotenkin se oli päässyt taas läävääntymään) ja söinkin oikein terveellisesti ja hyvin.

Tänään ryhdistin työtuolini selkänojan kaikkein ryhdikkäämpään asentoon ja söin palsternakkakeittoa lounaaksi.

Vaan kun aurinko näin paahtaa ikkunasta sisään ja lämmittää ihanasti joka puolelta, tekis mieli vaan kellahtaa selälleen ja nukahtaa. Juuri nyt teknisen dokumentaation sisäistäminen ei ole parhaimmillaan.

Btw, mulla on hyvin hatara mielikuva, että olisin herännyt yöllä lapsosen melskaamiseen. Vielä melkein neljä kuukautta laskettuun aikaan (no, kolme ja puol) - ei vielä yöheräämisiä!

rv24+0

Tänään on maanantai. Tänään laitan elämän taas kuntoon.

Tässä on menny tosi monta viikonloppua hirveässä kiireessä, ja nyt alkaa olla sellainen olo, että rauha maahan hyvä ihminen (minä). Kaiken huipentuma eilinen. Erehdyin (monen kieltäytymisen jälkeen) kuitenkin lähtemään miehen mukaan katsomaan aina niin hauskaa Hemma Beastia - jonka keikka alkoi siinä puoli kahdentoista aikaan On The Rocksissa. Puoli kahdeltatoista! Sunnuntai-iltana!

Kotona oltiin puoli kaksi, töissä oltiin leuat levällään haukotuksesta. Jep. Tosi hyvä idea.

Sen sijaan jotain jännittävää on tapahtunut: meidän kotiin on laskeutunut ihka ensimmäinen lastenvaate! Miehen sisko kävi Jenkeissä ja toi sieltä tuliaisiksi aivan hervottoman suloisen potkarin, joka 'had your name on it'.

Potkarissa on pieniä pupuja.

Potkarissa on myös näppärät käännettävät hihat, joilla saa kynnet piiloon, ettei tule naarmuja.

Nyt se on totta. Meidän lapsi ei jää vaatteitta. Tämän yhden vaatteen lisäksi meillä on myös joululahjaksi saatu kirja, joka oli tarkoitettu nimenomaan pikkuselle. Mitä tässä muuta nyt enää tarviikaan? (Ja miten ihmeessä noita lastenvaatteita on tarkotus viikata?)

Olin ajatellut tekeväni tänään kävelyretken Tehtaankadun Aitokauppaan tossa ihanassa auringonpaisteessa töiden jälkeen, mutta hyytävä totuus iski päin näköä: ulkona olikin kylmä. Tulin kotiin ja vannoin etten lähde enää mihinkään ja majottauduin avokadon kanssa sohvalle. Onneksi kevät hiipii hiljalleen tähän suuntaan ja vielä tulee se lämmin, aurinkoinen päivä, jollon ulkona on oikeasti mukava olla.

ps. 25 viikko!!

rv23+4

Tästähän on tulossa varsinainen tunnustusten luola, mutta here goes.

En sitten pystynyt vastustamaan kiusausta. Tää sama mekko, jonka jo kerran klikkasin ostoskoriin. Pakko siihen oli palata uudestaan. Tässä tää mun säälittävä itsehillintä taas nähdään. Sentään keksin tuhat perustelua, miksi toi on ihan ok. Mekko käy äitiysmekkona JA raskauden jälkeenkin! Mekolle tulee moooonta vuotta käyttöaikaa. Lisäksi tuen itsenäisiä, pieniä vaatesuunnittelijoita.

Plus että toi mekko on vaan ihastuttava.

Mekko from http://www.desigual.com

rv23+3

Voi että kaipaan jo kevättä.

Muhun on alkanut nyt iskeä (jokakeväinen) ostovimma. Tekis mieli shopata itelle vaatteita, typylle vaatteita, raidata läpi kaikki verkkokaupat ja ties mitä. Löysin jostain verkkokaupasta Desigualin mekkoja (siis Desigualin! <3) alessa (siltikin tietty varsin kalliita) ja vaikka sain hillittyä itse, enkä tilannut, pakko oli käydä pistämässä virtuaaliseen ostoskoriin ja sitten äkkiä sulkea sivusto ennen kuin syöttää luottokortin numeron.

Lisäksi törmäsin Heinän blogissa aivan älyttömän ihanaan kauppaan, joka myy lasten vaatteita (naistenkin vaatteita sieltä löytyi, tosi kivoja). Kattokaa nyt näitä!

http://www.meandi.se

Kuinka älyttömän söpöt! Onneks kuitenkin kävi ilmi, että noita voi tilata vain jonkun designoidun myydän kautta, eli ei ole normaali verkkokauppa. Sen verran laiska oon kuitenkin (vielä) tässä shoppailuhimossani, etten jaksanut alkaa nähdä vaivaa.

Jotain kautta päädyin myös tänään katselemaan Vaukirja.fi -sivustoa ja pohtimaan pitäiskö liittyä johonkin lasten kirjakerhoon, josta saisin kivoja, pehmeitä kirjoja meidän typylle. Siinä sitten ihan kyynelsilmin jo ehdin kuvitella sitä, miten yhdessä sitten katsotaan kuvia ja jutellaan ja luetaan kirjaa ja niisk.

Se on hassua miten kaikkia asioita ehtii tässä vaiheessa jo miettiä. Asioita, jotka oikeasti kuitenkin sijottuu vuosien ja vuosien päähän. Kuten miten lapsi opetetaan lukemaan. Minkälaiset rajat sille laitetaan, kun se on teini-ikänen. Mistä kaikesta sen kanssa jutellaan. Ja sitten vähän lähempänä tulevaisuutta, mutta silti kaukana: mihin päiväkotiin se laitetaan? Vai perhepäivähoitoon?

Musta tuntuu, että oon altistunut vähän liikaakin kaikelle sille kohulle ja kritiikille mitä päiväkodit ovat saaneet  osakseen. Jos nyt kuitenkin rationaalisesti ajatelleen ei ne nyt NIIN kamalia voi olla ja monet maailman lapset joutuu viettämään päivänsä paljon, PALJON kamalemmissa paikoissa (kun nyt vähän pistetään perspektiiviä). Mutta koska mulla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa melko paljon lapsen elämään täällä meidän hyvinvointivaltiossa, niin kyllä sitä pohtii mikä nyt ihan aidosti olisi sitten paras paikka vekaralle siinä vaiheessa kun sen hoito pitää jättää vieraiden käsiin?

Tämän hetkinen konsensus nyt kuitenkin on, että ensimmäinen vuosi kyllä menee kotona. Sitten voidaan alkaa miettiä niitä päivähoitoja.

Käsittämätöntä ajatella, että oon ollut yhtäjaksoisesti jo reippaat 13 vuotta työelämässä (aloin 17-vuotiaana lukion ohella osa-aikasesti erään operaattorin teknisessä tuessa ja oon siitä asti aina ollut vähintäänkin opiskelujen ohella osa-aikaisena) ja nyt siihen on muutamien kuukausien kuluttua tulossa ihan totaalinen TAUKO. Ei deadlinejä, ei esimiehiä, ei työpistettä, ei työkavereita, ei exceleitä ja power pointteja, ei työstressiä. Miten siitä selvitään?

Rehellisesti sanottuna ootan jo melkolailla innolla äitiyslomaa. Enää kaks ja puoli kuukautta.

Ja sitten vielä, yleisön (no, yhden kivan lukijan :-) pyynnöstä matskua 3D ultrasta. Tässä meidän pienokainen, suu vähän auki nojailee: