Monday, June 11, 2012

rv38+0

Day 237. I'm starting to forget what life was before pregnancy. Sometimes it scares me.

Äitiyslomatäskilistalla ei ole enää montaa itemiä jäljellä. Sairaalakassin pakkaus on vielä avoimena - kassista puuttuu vaihtopaita ja mahdolliset tohvelit (kaikki sanoo, että sairaan tohvelit todella epämukavia - onko näin?). Lisäksi on useita käyttötavaroita (kuten vaikka kamera), joita ei pakata ennen kuin viime hetkellä.

Pakkaseen olin ajatellut tehdä ruokia valmiiksi ensimmäisten päivien varalle. En ole alottanutkaan. Lisäksi listalta löytyy pari tietokonepeliä ja biisiä, jotka voisi sovittaa - ihan vaan 'tee näitä' -hengessä, ei niinkään velvollisuuksina. Ja siinäpä ne. Ikeasta ehkä voisi (jos jaksaisi) hakea pari muotoonommeltua lakanaa ja sohvatyynyn.

Sen sijaan voin ylpeänä sanoa liikuttaneeni itseäni tänään. Päätin nyt sitten jättää sen uimisen ja kävin sen sijaan kävelylenkillä (huomattavasti epämukavampaa) ja sain käveltyä kokonaiset kaksi ja puoli kilsaa! Niin ylpeä itsestäni. Lisäksi liikutuin aivan uudella tavalla: kuuntelin meidän bändin viimeisintä nauhotusta ja itse sovittamani torvet vaan soi niin hienosti yhdessä biisissä, että kyyneleet kihosivat silmiin. Repesin kyllä heti perään myös nauramaan - kerta se on ensimmäinenkin kun omista tekeleistään liikuttuu. Raskaushormoonit for teh win.

Olotilat ovat pysyneet melko stabiileina. Lauantai-sunnuntai-välisenä yönä (no, olin just menossa nukkumaan) tuli yhtäkkiä aivan järjetön kylkikipu vasemmalle puolelle. Siis sellainen, että putosin nelinkontin ja ajattelin, että oksennan kohta. Nojasin polviltani muutaman minuutin sohvaan, kunnes kipu alkoi väistyä. Pohdin pitäiskö soittaa Kättärille, ja päätin nyt kuunnella ensin pikkusen liikehdintää, vieläkö siellä liikutaan normaalisti. Puoli hikistä tuntia kuuntelin, eikä mitään, kunnes lopulta liikkeitä alkoi taas tuntua ja sain ihan suhteellisen lyhyessä ajassa sen kymmenen liikettä kasaan.

Liikkeitä on tuntunut nyt ihan normaalisti koko eilisen ja tän päivän, joten oletetaan, ettei mitään hätää tässä. Kyllä säikäytti hieman, erityisesti kun sattui tapahtumaan miehen ollessa toisaalla. Kai sitä kroppa alkaa olla aika äärimmillään.

Päivän viimenen uutinen: kävin hammaslääkärissä vuositarkastuksessa ja selvisin ulos ilman yhtään uutta paikattavaa. Hurraa! Lisäksi smalltalk-aihe kaikenlaisissa tämmösissä ihmiskontaktitilanteissa on taattu, raskaudesta oli hälläkin paljon rupateltavaa, eikä mun rooliksi jäänyt muuta kuin hyväksyvä äännähtely (suu täynnä sormia on vaikea puhua).

Sellasen neuvon antoi, että pudonnutta tuttia (tai lusikkaa jne.) ei saa käyttää omassa suussa ennen lapselle antamista, koska karies-bakteeri tarttuu. Mutta lasta saa ja pitääkin pussailla. Hammaslankaa pitää kanssa käyttää (omassa suussa näin tässä vaiheessa). Xylitol-purkkaa kannattaa syödä heti jokaisen aterian jälkeen ja sitä pitää syödä kaksi-kolme tyynyä, että sillä olis vaikutusta.

Hassua ajatella, että ollaan viikolla 39. Laskettuun aikaan on tasan kaksi viikkoa. Viimeistään neljän viikon päästä laps on sylissä.

2 comments:

  1. Hö. Mä oon välttänyt suu-suukottelua karieksen tartuntaa peläten, ja nyt käy ilmi, että se oli turhaa :D Olisko tosi julmaa käydä herättämässä mukelo, että voi siirtyä ottamaan vahinkoa takaisin? Ei kai?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin olisin kyllä vähän vältellyt sitä, oon varmaan lukenut samat jutut netistä. Tämä oli nyt tämän kolmen-lapsen-äidin mielipide kuitenkin :)

      Kävitkö herättämässä?-)

      Delete