Friday, June 22, 2012

rv39+4

Astetta hiljaisempi juhannus. Käytiin nyt sitten eilen ostamassa (taitettava) hoitopöytä Ikeasta. Samalla matkaan tarttui vauvalle hupullinen pyyhe (nyt niitä on siis jo kaksi), tohvelit kahdella eurolla (kaikki sanoo, että sairaalan tohvelit on tosi epämukavat), pari lakanaa ja sohvatyyny. Mielenrauha on siis taas saavutettu.

Jos synnytys lähtisi nyt käyntiin, niin ainoa mitä meiltä puuttuu on ruoka. Pakastimessa on muutama pizza, mutta en ole laiskuuksissani saanut kokkausinspiraatiota ja jaksanut kokata valmiiksi (kaikkien hyvistä neuvoista huolimatta) pakkaseen mitään.

Ystävät hyvät, jos tulette meille katsomaan vastasyntynyttä vauvaa (sitten joskus, kun päästään siihen pisteeseen asti, että laps on mahan toispuol) ja haluaisitte ehkä tuoda tullessanne jotain, niin ruokaa! Mieluiten helposti pakastettavaa!

Olo on vähän epätodellinen. Tiedän, että lähtö on koska vaan, mutta tavallaan sitä on vaikea uskoa. Eilen illalla tuli muiden, kivuttomien suppareiden lomassa yksi sellainen, joka sai pohtimaan, että is this the real thing? No ei se ollut, joten jatkoin pelaamista koneella.

Kuulin myös, että mies ystävineen oli järjestänyt pienen veikkauskierroksen syntymän ajankohdasta. Huvitti, kunnes kuulin miehen veikanneen +7 päivää lasketusta päivästä. Vai niin! Jos lapsi menee yliajalle, syytän kyllä täysin miestä tästä. Eikai lapsi nyt isälleen heti alkajaisiksi voisi pettymystä tuottaa.

Anyway, juhannusaattoon on kuulunut ittemme täyteen ahtamista kaveripariskunnan pihalla grillatuilla hampurilaisilla ja sen perään ihan omassa kodissa muutaman tunnin päiväunien ottamista. Ei ole ihan yhtä villiä menoa kuin nuoruuden juhannukset tämä. Ja myönnettäköön, kyllä sitä jo vähän toivoisi, että voisi täysin hyvällä omalla tunnolla juoda sen lasillisen viiniä.

Mutta noin muuten on sanottava kesän olevan kyllä ihanaa aikaa. Lounaita keskustan bistroissa, maleksimista kaupungilla, loikoilua puistossa, ystäviä, aurinkoa, rusketusta, raukeutta. Voikun kesä jatkuisi tonne lokakuulle. Sitten voisi tulla syksy ja talvi.

4 comments:

  1. Minua ei kukaan neuvonut hamstraamaan helppoa ruokaa pakastimeen ja sitä olisi todella tarvittu. :( Minua neuvottiin vaan leipomaan pakastimeen vauvan vieraita varten. Ja sitä kyllä tein. Nyt on sitten tullut sulatettua mikrossa pullaa pikkunälkään välipalaksi. Tosi terveellistä. :D

    Meillä ei tainnut sairaalassa edes olla tohveleita tarjolla. Ainakaan en missään nähnyt, eikä niitä minulle tarjottu. Onneksi oli omat kassissa mukana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Okei, no sitä suuremmalla syyllä, hyvä että on noi tohvelit nyt sitten. Halvatkin olivat :)

      Ja tosiaan, pulla pakastimeen! Sitä onneksi saa paremmin paistovalmiina kaupasta. Tai siis sanoisin, että mielummin ostan vierasvarat pakastealtaasta, kuin valmisruoat. Ja niin, pitäisi varmaan tänään ottaa nyt asiaksi ja kokata edes JOTAIN.

      Delete
  2. Mullekaan ei annettu sairaalassa mitään tohveleita.. vetelin vaan niillä kamalilla putkilosukilla siellä menemään.

    Pyyhkeitä on ihan hyvä olla muutama kappale.. Meillä on edelleen vaan se äitiyspakkauksen pyyhe, ja vauva pissaa siihen JOKA kerta kylvyn jälkeen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noniin, ostin just meidän Ikea-käynnillä toisen hupullisen pyyhkeen, ilmeisesti niitäkin kannattaa olla lisää :) (nyt niitä on siis kaksi)

      Delete