Saturday, August 18, 2012

kuukausi 1, päivä 18

Selvittiin hengissä saaresta. Kavereiden tyttösen niiskutus oli oikeastaan mennyt jo ohi, kun saavuttiin paikalle, enkä nähnyt tytön kertaakaan aivastavan tai edes niistävän (tai siis olevan tarvetta niistää). Punkkejakaan ei toivottavasti saatu, eikä ykskään juurakko onnistunut (yrityksistä huolimatta) kunnolla kamppaamaan mua.

Kaikenlaisia luonnonkatastrofeja ja faunan hyökkäyksiä jouduttiin kyllä torjumaan (luteita, hämähäkkejä jne.), ja siitä huolimatta osa hyökkäyksistä onnistui (nilkat ja polvet (??) täynnä itikanpuremia). No mutta nyt ollaan stronger than ever.

Ensimmäinen päivä sen sijaan meni lapselta täysin ohi nukkuessa. Jostain syystä jo kotona nukkutti tavallista enemmän ja saaressa ei juuri hereillä oltu. Jopa siis siinä mittakaavassa, että herättelin välillä syömään ja aloin olla hiukan huolissani.

Seuraava päivä oli kuitenkin valveajan suhteen normaali, mutta kuten arvelinkin, syöminen oli taas älytöntä tankkausta edellispäivän vähän vaatimattomamman ravinnonsaannin takia. Laps halus viettää laatuaikaa rinnalla jatkuvasti ja viimein kotiintultua joskus yhdentoista aikaan illalla annoin lapsen miehelle ja pyysin jatkamaan korvikkeella. Mulla alkoi rinnat olla jo aika kipeät siitä imemisestä ja tuntui että en nyt vaan saa lasta tyytyväiseks.

Mies jeesasi ja laps hörppäs varmaan desin korviketta ja sen voimalla nukuttiinkin taas ihan mahtavat yöunet - ainakin laps nukkui. Mä sen sijaan heräsin jossain vaiheessa kuuntelemaan, että no NYT SILLÄ ON NENÄ TÄYNNÄ RÄKÄÄ! Itsesyytösten nipistellessä valvoin vähän aikaa käsi lapsen rinnalla tunnustellen, että se varmasti hengittää. Onneks nukahdin kuitenkin suhteellisen nopeasti ja aamulla voitiin todeta mun kuvitelleen kaikki.

Kuulemma näitä stressihetkiä tulee aina vaan harvemmin ajan myötä. Ja pyöritelkää vaan silmiänne, niin pyörittelen mäkin täällä.

Ja siitä tuli mieleen. Ollaan miehen kanssa mietitty lapsen laittamista kutosrokote-ohjelmaan (varmaan kaikki pääkaupunkiseutulaiset on saanut siitä kirjeen?). Mietin vaan, että onkohan kellään kokemuksia tuosta ja onko se fiksua ja kannattavaa? Mies on sitä mieltä, että joo, mua vähän mietityttää. Jos jollain on jotain kokemuksia kerrottavana, niin kuulen mielelläni.

Kunpa osaisi kontata.


2 comments:

  1. Me ollaan tuossa kutosrokotetutkimuksessa eikä ole ollut mitään kummempia ongelmia. Rokotteista on tullut ihan perusreaktioita: lievää lämmönnousua, itkuisuutta, patin nousua pistokohtaan yms, muttei mitään vakavaa tai pitkäkestoista. Tietystihän sitä hiukan pelotti, että jos tuleekin jokin tosi harvinainen ja vakava reaktio. Järkeiltiin kuitenkin, että tuo ei ole ihan ensimmäisen vaiheen tutkimus ja vakavat reaktiot ovat hyvin harvinaisia. Meidän neuvolantädin mielestä tuo on muuten tosi hyvä tutkimus, mutta hänellä taitaa olla hieman oma lehmä ojassa: Pysyy paremmin väleissä vauvojen kanssa, kun ei tarvitse pistää :)

    Rokotetutkimuksessa rokotteet annetaan nopeutetulla aikataululla ja vesirokkorokote vaatii tehosteen, joten yhteensä taitaa tulla pari piikkiä enemmän kuin normaalitahdissa. Me katsoimme, että tämä ei ole kohtuuton kärsimys kuitenkaan vauvalle. Lisäksi vauvalta otetaan kolme verikoetta, joita varten saa puudutelaastarin, joten sen ei pitäisi sattua. Toimenpide oli kuitenkin aika kurja varsinkin ihan pienelle vauvalle, kun yksi täti piti lujasti kiinni ja toinen tökki isolla piikillä pieneen käsivarteen. Vauvan kannalta suurin harmi tuli varmasti juuri tuosta kiinnipitämisestä. Puolivuotiaana verikokeen otto meni jo helpommin.

    Käytännön juttujen kannalta oirepäiväkirjan pitäminen jokaisen rokotuskerran jälkeen tuottaa hiukan töitä päivittäisine lämmönmittauksineen ja pistokohdan turvotuksen koon seuraamisineen, mutta ei mitenkään kauhean paljoa kuitenkaan. Hyvänä puolena on taas se, että rokotusaikojen muuttaminen tarvittaessa on mennyt hyvinkin kivuttomasti. Neuvolassa ei ehkä olisi ihan niin helposti aikoja saatavilla. Bonuksena vauva sai oman kuumemittarin, suojuksia rektaalimittauksia varten ja nokkamukin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei kiitos Heli tästä! Uskalsin nyt ilmottautua mukaan, mutta pistin reunaehdoksi, että miehen on oltava mukana kaikissa pistotilaisuuksissa :)

      Delete