Monday, November 26, 2012

kuukausi 4, päivä 26

Marraskuun loppu, laps on kohta viisi kuukautta.

Ei tee kauheasti mieli lähteä ulos vaunuilemaan (vaikkei siellä ole edes vielä lunta!). Väsyttää aika usein (vaikka just mietin, että vois yrittää alkaa nousta aikasemmin sängystä, jos se vaikka helpottais lapsen nukahtamista iltasin). Ympärillä olevat ihmiset ärsyttää (siis tuntemattomat - ne autoilijat, jotka ei kunnioita suojatietä ylittäviä. Rapussa mölyävät tyypit. Oikeastaan kaikki sääntöjä ja huomaavaisia tapoja noudattamattomat ihmiset). Jipii, voiskin lähteä jouluruuhkiin ostamaan lahjoja - miksen mä ole tajunnut ostaa niitä jo etukäteen, esim. elokuussa?

Oon kyllä vähän innoissani joulusta, tekis mieli ihan oikeasti joulukoristella meidän koti ja alkaa luoda jonkinlaisia jouluperinteitä meille. Oon myös vähän innoissani muutosta. Ihana iso kämppä, oma piha ja kaikkea. Lisäksi laps jaksaa kokoajan oppia uutta ja olla hymyilevä ja suloinen.

Laps on alkanut kiinnostua johdoista ja harjottelee välillä konttausta vuorokäsin. Kakassa on ollut tänään porkkanakimpaleita ja vieläpä yllättävän paljon (ja yllättävän suuria - mutta ilmeisesti niiden ei kuulukaan sulaa). Jotenkin ajattelin, ettei se olis ehtinyt niellä juuri mitään.

Kun kerran laps on syönyt tässä (sen yhden porkkanatikun lisäksi) sitä bataattisosetta, tein nyt sitten bataattia itellenikin. Söin uunitettuja bataattitikkuja lohen kera ja oli muuten hitsin hyvää. Luin myös Minä syön itse -kirjan informatiivisen osan (suurin osa kirjasta on reseptejä) ja ajattelin hyvilläni, että lapsen myötä ehkä omatkin ruokatottumukset terveellistyy ja säännöllistyy. En syö IKINÄ puuroa, mutta ehkä sitä voisi lapsen kanssa vähän opetella. Voitaisiin syödä puuroa yhdessä.

Ainiin. Lisäks laps on alkanut kiinnostua enenevissä määrin pupusta. Tässä vaiheessa voidaan todeta, että häkin ostaminen pupulle oli kyllä loistava idea. Pupu pääsee rauhassa telkien taakse lapsen ulottumattomiin (vaikka yhdessä lapsen kanssa keksivätkin eilen miten löysästi suljettu häkin ovi avataan). Laps saa roikkua kaltereissa, pupu on turvassa.


Kampin joulupallot. Lohta ja bataattitikkuja. Laps ja pupu.

7 comments:

  1. Kamala kiire on? Kyllä se lapsi vielä oppii ja opettelee ihan oikeastikkin konttaamaan, vähän huvittaa nuo kuvailut, kun lapsi ei taida oikeasti osata vielä ryömiäkkään edes paria metriä eteenpäin :) senkin se oppii aikanaan. Mikä hoppu analysoida noita "taitoja"?

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ohos, jopas tuli kommentti! Mulla ei ole kiire, mutta tolla lapsella tuntuu olevan. Voit ihan vapaasti kuvitella mitä haluat ja olla siitä huvittunut, mutta ehkä olis parempi kuitenkin olla kommentoimatta näkemättä ;)

      Kysyisin, että videonko haluat, mutta en taida alentua todistelemaan...

      Huvittavaa sinällään, mietin joskus että pitäisköhän olla puhumatta blogissa siitä, että joo, meidän lapsi on syystä tai toisesta lähtenyt todella aikasin liikkeelle (mikä todetaan joka kerta tilanteissa joissa on muita äitejä paikalla - ja neuvolassa kuukausi sitten sekä terkkari, että lääkäri totesivat ton olevan motoorisesti pari kuukautta ikäistään edellä).

      Ja juuri tällasten kommenttien takia ajattelin, että ehkä olis parempi olla vaan hiljaa. Mutta sitten totesin, että tää blogi on oikeasti mulle itelleni (ja toi laps saa näitä juttuja itsekin lukea 'isona') ja haluun olla totuudenmukainen, enkä pelätä lukijoita.

      Lapsi saa kehittyä täysin omaa tahtiaan, mulla ei ole tarvetta koittaa liiotella ton keihtystä. Ja mitä taitojen analysointeihin tulee, blogin ideana on (myös) merkkailla talteen itselle muistoksi lapsen kehitystä (ei tosiaankaan 'kehuskella' tuntemattomille).

      Mutta hei anonyymi, jos nää jutut tuntuu susta vaan jonkun random-äidin tarpeelta päteä ja liiotella lapsensa taitoja jossain internetin nurkassa, niin voi olla ehkä parempi jättää tämä blogi lukematta :)

      Delete
    2. Lueskelin taasen näitä lydas:n vanhempia kirjoitteluja, ihan ku olisin huomannu vähän ehkä hienoista kateutta arvon anonyymin kommentissa? tai muuten vaan tarvetta ärsyttää ihmisiä? Kas kun meidän vaavi ei vielä edes käänny selältä mahalleen vaik on yli 4kk ja toisen laps vetää konttaus/ryömimistä tuossa iässä... ja mun mielestä se on pelkästään mahtavaa! Ehkä voi olla, että jopa vähän stressaavaa kun lähtee liikkeelle noin aikasin! :D (ei todellakaan pahalla) kyllä mä ja oon ihmetelly että onpa nopeasti kehittyvä laps, mutta ei oo käynyt mielessäkään että oman lapsensa kehitystä pitäis liiotella! Mut onhan noita, ilmeisesti harmittaa jos ei oma lapsi edes pysy kyynärnojassa neljän kk:n ikäsenä, tai sitten tulee pätemään lapsen kehityksestä kun ei edes oo omaa lasta ja kuvittelee että jokainen lapsi kehittyy samaa tahtia.

      Huh. Sori avautuminen, mutta kyllä naurattaa tollaset pellet. "Kyllä minä tiiän ettei sun laps osaa kontata, vaik nyt ootki hänen äiti mut liian pien on konttaamaan, äläs ny liiottele". ARG!!

      Delete
    3. Haha joo, toi oli kyl harvinaisen raflaava kommentti - ja jotenkin osottaa kyllä aikamoista ajattelemattomuutta lähteä arvostelemaan noin!

      Ja kyllä, vaikka olinkin tietty ihan superinnoissani kaikista uusista taidoista, stressiä se kuitenkin toi! Ja tuo edelleen. Välillä on hetkiä, jollon toivoisi, että laps olisi edes hiukan hitaampi liikkeissään :D

      Delete
  2. No oho tosiaan! Jos blogin aiheena on pääasiassa lapsi, niin kyllä mua ainakin kovasti kiinnostaa niiden pienimpienkin taitojen kuvailu. Nyt jäi kyllä vielä vähän kiinnostamaan, että mistä anonyymi on päätellyt niiden todellisten taitojen olevan lähempänä ryömimistä kuin konttaamista? Noista muutamasta hassusta kuvastako? Ihan vaan, koska iän puolesta niin pitäisi olla? Hohhoijaa - toiset lähtee liikkeelle aiemmin, toiset vähän myöhemmin. Jokainen toivottavasti joskus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jaa-a. Mutta näin aamulla jo naurattaa - internet ja blogimaailma, ah parhautta!

      Mistä muualta löytyy ihmisiä, jotka uskoo tietävänsä äitiä paremmin lapsen, jota eivät ole koskaan nähneet tai tavanneet, kehityksestä?

      Oh well :-)

      Delete
  3. Eiköhän jokainen kirjoita blogiaan ensisijaisesti itselleen. Tärkeistä tapahtumista on kiva lukea myöhemmin, vaikka yhdessä lapsen kanssa. Jos ei kestä toisen tyyliä, on tosiaan ehkä parempi jättää lukematta..

    Mäkin maistoin bataattitikkuja ekaa kertaa viime syksynä, oli ältsin hyvää! Pitäisi useammin korvata ranskalaiset bataatilla, rapea pinta ja bataatin makeus on melko päihittämätön yhdistelmä :)

    ReplyDelete