kuukausi 4, päivä 3

Mä luulen, että nyt alkaa olla aika turvallista sanoa, että laps on oppinut ryömimään. Toisinaan liike kyllä suuntautuu taaksepäin (kädet työntää niin kovasti), mutta usein myös eteenpäin. Jalat menee hienosti konttausasentoon pepun alle, kädet on hienosti suorina ja sitten jaloilla pari hyppyä (kyllä, hyppyä) ja laps naamalleen. Ja näin ollaan liikuttu jo monta senttiä.

Lisäksi tässä samalla oppi kääntymään viisarin tavoin napansa ympäri. Onneksi eteneminen on vielä melko rauhallista, eikä laps ehdi vielä kauhean pitkälle sillä aikaa, kun mulla on pää jääkaapissa.

Tänään oli serkun naamiaiset. Kun tässä nyt eletään tälleen päivä kerrallaan, en ollut muistanutehtinyt uhrata kauheasti ajatuksia naamiaisasulle. Lopulta lähdin pelottavimpana hahmona, jonka tällä hetkellä tiedän: väsynyt, kulahtanut rähjääntynyt kotiäiti. Hailakka iho, tummat silmänaluset, kodin löysimmät verkkarit + imetyspaita, sotkuinen nuttura, josta sojottaa kummallisesti pinni (luonnollisesti tämä kampaus on ollut muuttumatta koko sen viikon ajan, kun hiuksia ei ole pesty) ja puklurätti olalla (ja laps kainalossa).

Ajettiin läpi paksun Halloween-sumun ja perillä laps pääsi harjottelemaan koskettimilla soittamista ensimmäistä kertaa. Tästä on hyvä jatkaa pianotunneille. Kai ne nyt puolvuotiaina voi jo alottaa?

Josta tuli mieleen vielä - kuulin kaverilta, että Helsingissä järjestetään äitivauva-sirkusta! Ihan huikeeta! Ilmottauduin jo, vaikka tuskin enää ottavat syyslukukaudelle mukaan.

Ja pieni oppitunti tähän loppuun: vaikka kaverin vauva nauraa, kun sen isi matkii kissan maukumista ja sähinää, meidän laps parahtaa pelästyneeseen, huulia väpättävään itkuun, kun äiti tekee saman. Jatkossa äiti siis matkii vain pupun ääntelyä. Pup.

Koskettimet, sumu ja kulahtanut kotiäiti.