Friday, January 13, 2012

rv16+4

Kävin eilen taas äitiysjoogassa - jälleen kerran ihan positiivinen kokemus. Tosin kaikki muut paikallaolijat olivat jo paljon pidemmällä raskaudessa, varmaan jossain rv30 tienoilla (kuten ainakin yksi mainitsi olevansa). Pakko myöntää että tuli pieni mahakateus - tällä kertaa omaa mahaa suuremmista mahoista. Ei muuten, mutta sunnuntaisen ilahtumisen jälkeen tuntuu ihan siltä kun vatsa olisi vähän pienentynyt, eikä kasvanut.

Lisäksi ostin eilen ekaa kertaa sitten lokakuun ihan oikean (kofeiinittoman) latten! Sillon kun raskaus kävi ilmi, päätin että lopetan nyt kahvin juonnin tältä erää kokonaan. Tiedän että kahvia saisi juoda jonkun verran (ja mullakin oli tapana siis juoda about kupillinen päivässä), mutta se tuntui vaan turhalta tähän lähtöön.

Ei mun oo oikeastaan edes kahvia tehnyt mieli, mutta yhtäkkiä täysin itsestäänselvä asian oivaltaminen - lattea saa kofeiinittomana! - laukaisi himon, että piiitkästä aikaa, nyt kyllä ostan.

Ostin, join ja tulin ihan ähkyyn. Latte rasvattomanakin on jotenkin tosi tuhti pakkaus.

Yritin myös eilen maata ihan hiljaa sängyssä ja tunnustella tuntisinko jotain liikehdintää, mutta tunsin lähinnä oman sykkeeni. Ei hipaisuja tai saippuakuplia - ainakaan niin että olisin huomannut. Ja sitten nukahdin.

2 comments:

  1. Mun on ollut pakko juoda kahvia, kun muuten tulee päänsärky. Alkuraskaudesta kahvi yökötti ihan kauheasti ja oli tuskan takana saada se pieni tilkka kurkusta alas. Töissä hoidan henkilöstön ruokailutilan kahviautomaattia ja sen siivoaminen ja täyttäminen oli tuskan takana kun koko ajan oksetti se kahvin haju.

    ReplyDelete
  2. Usein kai kofeiinipäänsärky tulee jos on tottunut juomaan kahvia (pieni vierotusoire I guess :). Mut jos kahvi oksetti, niin sen automaatin täyttäminen ja siivoominen oli kyllä varmaan karseeta..

    ReplyDelete