Monday, January 16, 2012

rv17+1

Mun voidaan sanoa nyt varmaan ihan virallisesti saavuttaneen energisen, mutta seesteisen raskauden keskivaiheen.

Normaalistihan raahaudun töihin ysin maissa - joskus virkeinä aamuina jo puoli ysiltä. Tänään olin kuitenkin puoli kasilta jo meidän toimiston peilisalissa - odottamassa pilates-tunnin alkua.

No, tätä aamua ei ihan menestystarinaksi voi kutsua kuitenkaan. Olin unohtanut lokeroni avaimen kotiin (pieni ääni muistutti mua joskus keskellä yötä, että avain pitää muistaa ottaa mukaan, mutta se pieni ääni taisi vielä nukkua siinä vaiheessa kun lähdin ajelemaan) ja eihän sitä pilates-tuntia sitten edes ollutkaan.

Harmittelin hetken, mutta toisaalta - mulla oli kokonainen peilisali omassa käytössäni. Laitoin kännykän kiinni äänentoistoon ja vietin hyvän puolituntisen sitten vaan venytellen selkää ja nostamalla vähän hikeä pintaan. Menee se niinkin.

Btw olen kuullut joogassa, että raskauden aikana naiset muuttuu kauhean notkeiksi? No, ainakaan mun kohdalla tätä ei ole tapahtunut. Tanssitaustan ja sopivien geenien takia oon normaalisti ihan suhteellisen notkea, mutta tänään venyttely (jalkojen) oli raskasta. Oikee jalka tuntui ihan vasemmalta ja vasen tuntui siltä kun ei olis ollut suorana vuosikausiin. Auts. Ehkä se oli kanssa vähän aamukankeutta.

Noin muutoin jäi hyvä mieli urheilusta, joskin työpisteelle päästyäni olinki taas ihan nukahtamispisteessä.

Aamun feedeistä napattua, demotivational posters. Sopi niin hyvin tunnelmaan.

Sit piti vielä mainita, että tässä vaiheessa raskautta varoteltiin että limakalvoista saattaa tulla verta. Eikä turhaan. Voi mun nenää ja ikeniä...

4 comments:

  1. Joo, ilmankostuttaja voisi auttaa, samoin jotkut nenäöljytipat. Tosin ilmeisesti tää limakalvojen verenvuoto on suhteellisen normaalia tässä kohti :)

    ReplyDelete
  2. Pitkästä aikaa näkyi sun blogi lukemistossa. Ihan ihmehommaa bloggerilta pihdata uusia postauksia...murrr!

    Vai notkistuu raskauden aikana, hmmm. En voi sanoa kokeneeni moista. Tosin vesijumpassa sitä veivautuu vaikka ja miten, kun vesi kannattelee. Muuten on kyl aika norsuolo.

    ReplyDelete
  3. Mä luulen, että notkistumisella tarkotetaan ligamenttien venymistä, eli jalat 'aukee' lantiosta paremmin (lantio valmistautuu synnytykseen). Ja ilmeisesti siksi jalkoja ei pitäisi erikseen revitellä.

    Mutta joo tosiaan täällä ei ainakaan vielä mitään sen suuntaistakaan ole tapahtunut :)

    ReplyDelete