Tuesday, February 14, 2012

rv21+1


Noniin. Juttelin sitten eilen isoäitini kanssa. Soitteli pyytääkseen anteeksi, koska oli vauhkonnut niin hysteerisenä puhelimessa edellisen kerran kun oltiin puhuttu (oli sunnuntaina. Vaaliääniä laskettiin. Kapeakatseisen isoäitini panikoi ja paasaa suomalaisuuden arvoista samalla kun mä koitan vaihtaa puheenaihetta). 

Jotenkin siinä pahoittelupuhelussakin päädyttiin uudelleen puhumaan politiikasta, joten tähtäsin taas aiheenvaihtoon ja ajattelin jutella jostain mukavasta. Kerroin sitten pientä ylpeyttä äänessäni, että oltiin käyty ultrassa torstaina ja tyttöä siellä oltiin veikattu! Hetken hiljaisuuden kuluttua puhelimesta kuuluu pettynyt 'Aijaa. Miten te nyt kaikki tyttöjä teette...'.

Tyrmistyneenä tästä reaktiosta otin sarkastisen lähestymistavan, jonka kuvittelin herättävän sen miettimään mitä oli juuri sanonut ja totesin 'niin, onhan se tosi surullista'. Sieltä isoäiti vastasi 'niin, on ne pienet pojat vaan niin suloisia'.

Meinasin tässä vaiheessa paiskata luurin korvaan, mutta jäin epäuskoisena kuuntelemaan isoäidin muisteluita omien poikiensa (2 kpl) syntymistä. Siinä kun mentiin eteenpäin, koitti se vähän tasotella, että no on pienet tytötkin ihan kivoja ja pienet vauvat on aina niin ihmeellisiä. Kuin pieniä ihmeitä. Ja että 'ajattelin vaan, että olisi kiva ollut saada poika vaihteeksi..'

Tähän väliin muistutin häntä pari vuotta sitten syntyneestä edellisestä lapsenlapsenlapsesta, joka ON poika. Niin, ihan totta. Ja sitten jatkettiin tämän pienen ihmelapsen ylistämistä, miten nopeasti hän on kehittynyt ja miten hyvä tyyppi hän onkaan.

Jep. Ei taida tulla kutsua isoäidille katsomaan pikkusta. Mies kuuli meidän keskustelun ja tuli silittämään mun vatsaa ja kuiskasi napaan: Älä kuuntele sitä

Tähän nyt nopeasti mainittakoon, että isoäitini on ihan hyvää tarkoittava ihminen, ainakin noin pääosin. Kuitenkin käsittämättömän kapeakatseinen, sosiaalisesti suorastaan sokea ja no, vanha.

Joop, siinä missä edelleen ottaa päähän, tämmöset asiat täytyy vaan ignoroida ja antaa olla. Pakko oli kuitenkin vielä avautua vähän. Se tyrmistys oli kuitenkin melkoinen, kun on tottunut siihen että tämmösissä asioissa isoäiti kyllä yleensä osaa olla myötäiloinen ja onnellinen. Eikä mun iloon tämmöset oikeasti vaikuta, mitä nyt hetkeksi saa tyrmistymään.

ps. mutsi ja siskosein, ei mulla hätää, älkää soittako isoäidille, turha tätä tän enempää vatvoa, se vaan  kuitenkin soittaa mulle uudestaan ja onnistuu jotenkin aiheuttamaan mulle vielä lisää harmistusta  :)

Anyway, sain Liinalta Vuoden Mutsi tunnustuksen ja haasteen ja häkellyin kyllä suuresti tästäkin, mutta tällä kertaa pelkästään positiivisesti! :)



Päätin että vastaan tähän nyt, vaikka mahaotus myöriikin vielä mahassa. Ehkä tähän voi palata toiseen kertaan sitten kun ollaan vähän aikaa harjoteltu pikkusen kanssa elämistä. 

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun... pohdiskelen vieläkin täysin ulalla mitä kaikkea sitä pitää vauvaa varten hankkia (mitään ei olla vielä ostettu!)  ja alan jo nyt valmistautua henkisesti siihen, etten ehdi pelata tietokonepelejä enää pitkiin aikoihin kesän jälkeen. Snif. Ja kun mietin vähän kauhuissani, että lapsen kanssa tarvii varmaan ulkoilla paljon. TALVISINKIN.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on... luultavasti omasta ajasta luopuminen. Ollaan vähän liian tottuneita siihen että saadaan molemmat istua mukavasti tuntejakin koneella iltasin puuhastellen omia juttujamme.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... pistää monottaen takaisin, kun vatsaa silittelee tai koskettelee
4. Kello 12 yöllä olen yleensä... ryömimässä peiton alle manaillen sitä, että TAAS meni näin myöhään, vaikka piti mennä aikasin nukkumaan.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä... silmät ristissä aamupalalla ja manailen, että miksen pääse ajoissa nukkumaan IKINÄ.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että... olet parasta maailmassa (imelyydenkin uhalla), toivottavasti lapsosemme perii paljon sun piirteitä :)
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että... toivon että osaan antaa omille lapsilleni yhtä hyvät eväät elämään. Mietin joskus teini-ikäisenä, etten halua omia lapsia siksi(kään), etten ikinä osaisi kasvattaa niitä kuten sä.
8. Viimeksi kiroilin, kun... juttelin isoäitini kanssa puhelimessa. Mutta vain hiljaa mielessäni.
9. En ole koskaan osannut... kunnolla matikkaa - to start with. Lisäksi olen aika huono keilaamaan, eikä muutkaan pallopelit oo yleensä ihan mun lajeja (jonglöörausta alettiin miehen kanssa vähän harjotella). Kaikkein eniten harmittaa etten osaa piirtää. En sitten yhtään.
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on... kesäsin istua nurtsilla (tosin sillon jalassa saattaa olla hame) ja lämmitellä auringossa ja viettää laatuaikaa ulkona. Hyvään flowhun pääseminen tanssissa - tai parkourissa - on kanssa melkolailla jees.

Täten annan haasteen-tunnustuksen eteenpäin ja seuraavat henkilöt saavat ottaa tämän vastaan: PaukkuliiniEmäntä ja TuuliaK

Kas näin!

11 comments:

  1. Mun äidin äiti on ihan samanlainen. Vain pojilla on arvoa. :( Itse olen aina saanut tuntea olevani jotenkin toissijainen ja veljeäni on aina ylistetty. Joskus kun hän opiskeluaikoina ylisti veljeäni ja kehotti ottamaan hänestä mallia, niin sanoin että "harmi ettei mulle tuo viina maistu niin kuin veljelleni ja että muutenkin käytän mieluummin rahani johonkin fiksumpaan". Eihän mun veljeni tietty mikään juoppo ollut, vaan ihan tavallinen teekkaripoika, jotka tunnetusti tykkäävät juhlia. Sen jälkeen ei tainnut mummu paljon kommentoida asiasta. :D Olin vaan niin lopen kyllästynyt, kun se olin minä joka jatkuvasti hänen luonaan kävi ja aina vaan kysyttiin "tuliko veljesi". Ja aina vaan sanottiin että "yritä ymmärtää mummua, kun ennenvanhaan asiat on olleet niin toisin". :((

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, luulen että tässä on vähän samanlaista, että jotenkin konservatiivisesti ajatellaan, että pojat on tärkeämpiä kuin tytöt.

      Onneksi kuitenkin mun isoäiti näyttää rakastavan mun siskontyttöjä ihan valtavasti.

      Toi ensireaktio kyllä jaksaa edelleenkin tyrmistyttää.

      Delete
  2. Muistaisin jonkun mummun kommentoineen, kun kuuli että on tullut tyttö, että "no on ne tytötkin ihan kivoja".

    Mua on häirinnyt mun appiukon kommentti, kun kysyttiin haluaako ne tietää kumpi tulee, kun hän sanoi että "ei oikein tiedetä kumpi olisi mieluisampi"! Ei noin voi sanoa - kummankin sukupuolen pitäisi olla ihan yhtä mieluisa!!! Mun mies vaan sanoo mulle että älä ylianalysoi ihmisten sanomisia. Ei ne mitään niin syvällistä tarkoita.

    ReplyDelete
  3. Auts. Aika kamala reaktio, varsinkin jos hän ei ollenkaan ymmärrä miten joku voisi siitä ottaa nokkiinsa.

    Kiitos tunnustamisesta!

    ReplyDelete
  4. Annika: just samaa mäkin tässä oon miettinyt, että ei kummankaan sukupuolen pitäisi olla toista mieluisampi! Lähtökohta pitäisi olla, että lapsi otetaan vastaan sellasenaan, ja sitä rakastetaan ja arvostetaan aivan yhtälailla joka tapauksessa.

    TuuliaK: joo, kamala ja ikävä reaktio, joka ei heti unohdu. Toivottavasti teillä on parempia kokemuksia sukulaisten kanssa kommunikoinnista...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, onneksi on - sukulaisten ikävät reaktiot kun tuntuu olevan oletusarvo ainakin meille tuttujen naisparien keskuudessa. Vaikka eipä näköjään nuo ikävät reaktiot suhteen 'sukupuolisuuteen' katso... Meillä on kyllä kummankin perhe ja muutkin sukulaiset olleet ihania ja kannustavia, sekä aluksi kun julkistimme suhteemme että raskauden suhteen. Arvostan, kovasti!

      Delete
  5. Vielä yks asia tuli mieleen tuosta sukupuoliasiasta. Kysyin joskus veljeni vaimolta, että ovatko he ajatelleet kolmatta. Sanoi että "onhan siitä ollut puhetta, mutta jos sieltä tulisi kolmas tyttö, niin ei siitä olisi vastaavaa hyötyä".

    Täytyy myöntää, että kyllähän minäkin joskus aikoinani vuosia sitten ajattelin, että voi kunpa saisin pikkuisen prinsessan, mutta nyt olen kyllä enemmän kuin kiitollinen pienestä pojasta.

    ReplyDelete
  6. 'Ei vastaavaa hyötyä'?? Onpa aikamoinen tapa ajatella lapsista.

    Vaikka onhan lapset _tavallaan_ myös sijoitus ja myöhempien ajan hyödykkeitä (joku keltä pyytää apua tms.), mutta tänä päivänä ei luulisi sukupuolilla enää olevan niin paljoa merkitystä.

    Oh well, jokainen tavallaan.

    ReplyDelete
  7. En tiedä sitten liittyikö jotenkin siihen, kun meidän sukunimi (siis mun tyttönimi) päättyy mun veljeen. Että olisko sillä "hyötynäkökulmalla" ollut jotain tekemistä tuon kanssa. En alkanut sen tarkemmin kysellä mitä hän yritti tarkoittaa tuolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aa, niin just. Munki isä on koittanut kovasti, että olisin pitäny tyttönimeni naimisiin mennessä, ja olisin saattanutkin, ellei sulhon nimi olis ollut kivempi :-)

      Delete
  8. Selvitin joskus tyttönimeni historiaa 1800-luvun puoliväliin saakka ja edellytyksiä nimen jatkumiselle olisi luullut olevan. Isäni isän isän (s. 1895) perheessä oli 8 lasta, joista peräti 6 oli poikia. Ja nyt siis kaikki uhkaa päättyä veljeeni. Vaikka jompi kumpi hänen tytöistään pitäisi tyttönimensä, niin mielestäni se olisi silti "keinotekoista" sukunimen ylläpitämistä. Kyllä minäkin olisin jotenkin toivonut, että tyttönimeni olisi saanut vielä "yhden mahdollisuuden" jatkua, eli että veljeni olisi saanut pojan.

    ReplyDelete