Monday, April 23, 2012

rv31+0

Pakko kertoa, tänään oli suorastaan hyvä maanantai! Kaksi suurta syytä: aurinko ja työkaverin palaaminen lomilta töihin - taakka selässä keveni huomattavasti, kun jäljelle jäi enää mun omat työtehtävät. Lisäksi Gran Delicaton tee oli hyvää. Päivää ei edes pilannut se, että epähuomiossa söin esipaistetun sämpylän - paistamatta (puolivälissä leipää mietin, että ompa kuivaa mutta oh well, luulin että oli eilen paistettuja).

Eilisen valituksen jälkeen löysin myös itelleni sittenkin sen haluamani takin, tosin Bootz.com:sta. Kyllä se aurinko tähänkin risukasaan paistaa.

Töissä yksi työtuttu pysäytti juttelemaan, halusi jakaa raskauskokemuksia. Hänellä 24. viikko menossa ja myös esikoistaan odottaa. Ensimmäistä kertaa tässä raskausaikana tuli sellainen olo, että 'voi sillon kun mä olin viikolla 24...' vähän samaan tapaan kuin muistellaan nuoruutta. Eipä tässä kuin puoltoista kuukautta välissä, mutta jotenkin 24. viikko tuntuu jo ihan kaukaiselta. Sillä viikolla kävin siellä 3D ultrassa.

Älytöntä ajatella, että meidän pikkunen on jo n. 37cm pitkä jos suorana seisoisi. Mies huokaili, että 'niin pieni', samaan aikaan kun mulla silmät laajeni. Se vielä kasvaa tosta ja mun pitäisi jotenkin saada se vielä ittestäni ulos. Apua.

4 comments:

  1. :D Kyllä se ulos tulee. Kuuntelet vaan kätilön neuvoja niin ei tule niin paljon mutkia matkaan. Luulisin näin...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näin vastikään synnyttäneeltä ihmiseltä tuo on varmasti varteenotettava neuvo :)

      Delete
  2. Mulla taas iski tällä viikolla toinen kauhistus: noin kolmen viikon päästä (rv35) jos tulis lähtö sairaalaan niin sitä ei olis enää mikään varsinainen hätätapaus, pikkuisen ajoissa vaan.. Toivottavasti pieni malttaa kuitenkin vielä odotella pari viikkoa enemmän..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ... siis niin! Miten aika kuluu näin järkkyä vauhtia ja kohta h-hetki onkin jo lähellä :o Ja siis mähän olen about samoilla viikoilla, jaiks!

      Delete