Laps on tänään tasan kaksi viikkoa vanha. Huokailin tänäänkin, että voikun oltaisiin jo pisteessä, jossa ei olisi enää aiheita huoleen, vaan rutiiniarkielämää. Korjaan, MINÄ en olisi huolestunut, vaan elämä olisi rutiiniarkea.
Päivä on ollut kyllä selkeästi parempi kuin eilinen: näihin tunteihin on mahtunut vain yksi break down sohvalla, jonka päätteeksi lähdettiin hakemaan Kakkugalleriasta leivoksia ja mentiin satamaan syömään niitä kakkulaatikoista väsätyillä lusikoilla ja juomaan lattea.
Hassua miten elämä alkoi keventyä heti ulos lähtiessä. Aurinkoa, raitista ilmaa, ihmisiä ja katuja. Kotoa lähteminen on aina jotenkin vähän vaikeaa ja vastenmielistä, mutta näemmä todella tarpeellista. Huolet vähän väljentyi, seinät lakkasi kaatumasta päälle.
Huomenna kyllä mennään ulos heti alkuiltapäivästä! Vaikka vaan puistoon käymään. Lapsikin nauttii selvästi raittiista ilmasta - tai ainakin on nukahtanut joka kerta vaunuillessa.
Tajusin muuten tänään aamulla herätessä, etten muista kello neljän yösyötöstä yhtään mitään - edes tapahtuiko sitä. Jotain sillon on tapahtunut, olin laittanut kellon herättämään seuraavan kerran seitsemältä ja lapsi oli vaihtanut nukkumaan eri puolelle, kun aikasemmin. Mutta että liittyikö tähän oikeasti syömistä vai nukahdinko yrittäessä - ei mitään muistikuvaa. Vähän pelottavaa.
No comments:
Post a Comment