Sunday, July 15, 2012

kuukausi 0, päivä 15

Lomalla ollut suhteellisuudentajuni on onneksi alkanut ottaa taas työvuoroja. Lapsen ruokkiminen on sujunut pääosin hyvin ja oon alkanut olla ihan toiveikas, että painoakin on ehkä vähän kertynyt. Ei varmastikaan olla huomenna päästy syntymäpainoon, mutta pienikin painonnousu on tervetullutta.

Nyt ollaan siis pisteessä, jossa ihmettelen itekin omaa reaktiotani perjantaina. Hitsin hormoonit!

Päivään noin muuten on kuulunut hyvää ja huonoa. Vanhat opiskelukaverit kävi istumassa iltapäivää, mikä oli erityisen virkistävää. Toisaalta taas tuli huolestuttavia uutisia liittyen äitini terveyteen. Laps on puklautellut vain vähän ja nukkunut paljon (kuinka paljon on liian paljon?). Ja olen saanut jonkun verran pumpattua maitoa talteen (tämä on oikeasti ilonaihe, koska aikasemmin maitoa ei riittänyt pumpattavaksi ollenkaan).

Edelleen kyllä tuntuu siltä, ettei maitoa tule ihan riittävästi - voi vaan toivoa, että tilanne kohenee tässä. Olen imettänyt lasta edelleen kuten ennenkin, mutta tarjonnut imetyksen päätteeksi lisämaitoa pullosta. Oon myös alkanut huolestua siitä, ettei lasta enää kohta huvita imeä rintaa, kun kerran pullomaitoakin on (aina lopulta) saatavilla.

Ja tässä kaiken keskellä olen nähnyt unia, joissa isoäitini tiputtaa lapsen lattialle pää edellä. Ja että minulla onkin yhtäkkiä kolme vauvaa ruokittavana, eikä mitenkään rahkeita niiden ruokkimiseen.

Huomenna kuitenkin siis punnitus. Sormet ristiin.

No comments:

Post a Comment