Monday, July 9, 2012

kuukausi 0, päivä 9

Täällä ollaan otettu lisää uusia askeleita.

Lähdettiin eilen Vantaalle miehen siskolle kyläilemään ja siinä samalla pääsi laps ensimmäistä kertaa ulkoilemaan sitten synnärin. Automatka meni melkein hyvin - aluksi tuli itkua, mutta lohduttavan (äidin)käden imeskely osui off-nappiin ja laps sammahti hetkessä. Paluumatka mentiinkin jo ihan unessa.

Tänään käytiin myös neuvolassa ja nyt illalla ihan ihka ensimmäisellä vaunulenkillä! Heti tuli vastaan kysymyksiä: miten äidit suojaa vaunuillessaan lapsensa silmät auringolta? Meillä on sellanen Dooky-liina (eli kopan aurinkosuojassa roikkuva 'verho', jonka saa vedettyä ees taas), jota sitten veivasin ees taas riippuen auringonkulmasta. Mutta tää verho on musta ja olisi kiva nähdä laps ja lapsen kiva nähdä työntäjänsä. Eli onko olemassa jotain puoliläpäiseviä verhoja, jotka suojaa auringolta, mutta joiden läpi katsekontakti säilyy? Vai laitanko typylle vaan blehat päähän aina ulos lähtiessä?

Lisäksi huvitti, luultavasti meidän ylpeiden vanhempien otsista suorastaan loisti isolla, nololla comic sans -fontilla 'olemme ensimmäistä kertaa vaunulenkillä!!'

Neuvolassa tosiaan käytiin punnitsemassa laps. 110g viidessä päivässä tullut lisää, mikä ei ole aivan kympin suoritus, mutta siihen on tyydyttävä. Pääasia, että paino oli tullut ja suunta ylöspäin. Nyt pitäisi tsempata tämän viikon aikana vielä 170g lisää, että päästäisiin seuraavaan maanantaihin mennessä lähtöpainoon. Oon varovaisen toiveikas, että tuo saattaa onnistua, jos oikein tankataan. Toisaalta, jos jää jostain kymmenestä grammasta uupumaan, se ei kai vielä tarkoita lapsen hengenlähtöä?

Vaikeita päiviä ei ole ollut enempää. Laps on aivan uskomattoman rauhallinen, mukava ja rento melkein kokoajan. Päivään kuuluu jonkun verran virkeitä aikoja (erityisesti pian heräämisen jälkeen), mutta paljon unta ja syömistä. Yöt nukutaan edelleen putkeen lukuunottamatta ikävän äidin herättelyjä syömään.

Btw, onko hyviä lapsen herätysvinkkejä? Oon silitellyt, käännellyt, kutitellut, jutellut, tarjonnut maidonhajua ja lukenut ääneen Iltalehden shokki-uutisia, mutta mikään ei tunnu tepsivän. Usein aamuyöstä menee se puolenkin tuntia, kun yritän saada lapsen takasin tähän maailmaan. Odotan innolla kouluaamuja...

Vaipanvaihto kai auttaisi, mutta se tuntuu turhalta tehdä, jos vaippa on vielä puhdas. Toisaalta, jos se on ainut keino, niin siihen lienee turvauduttava.

Viimeinen askel tälle päivälle: napatynkä irtosi! Tai ainakin katkesi. Laps on taas pykälän verran isompi.

8 comments:

  1. Ota vaippasilleen tai vähennä vaatetusta (vauvalta siis), toimii joskus ainakin. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos vinkistä! Kokeilin itseasiassa viime yönä riisua ja pukea bodyn lapsen päältä (kun vaipanvaihto ei ollut tarpeen) ja sain kuin sainkin sen sen verran hereille, että päästiin vähän imettämään :)

      Delete
  2. Meilläkin oli tuota herättelyongelmaa alkuun. Korvista nykiminen, jalkapohjan rapsutus ja kylmään veteen kastetulla kädellä sively tuli ainakin kokeiltua. Taisin hormonipäissäni itkeäkin moista vauvan kiusaamista. Ei se unen syvyys yleensä onneksi/valitettavasti ihan kouluikään tuollaisena taida pysyä. Tapio on ainakin nyt 10-kuisena huomattavasti herkempi heräämään. Välillä vähän liiankin kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ymmärrän ton tunteen hyvin! Tuntuu kauhealta herättää reppanaa, kun nukkuisi niin makeasti .. ja kun itteäkin vielä nukuttaisi.

      Delete
  3. Musta hyttysverkko suojaa semisti myös auringolta ja beben näkee verkon läpi.

    ReplyDelete
  4. Voih, meillä lapsi tuntuu heräävän siihen kun minä hivuttaudun kauemmas hänestä. Viime yönä heräsin kylmissäni tissi paljaana kylki pojan kyljessä kiinni. Hivuttauduin varovasti kauemmas ja laskin yöpaidan alas. Vierestä kuului alle 30 sekunnin päästä leijonan karjaisu... Siihen ei auttanut muu kuin tissi takaisin suuhun. Välillä toki on noitakin unia, joissa ei herätä vaikka kuinka kanniskeltaisiin. Ja pakko herättää, kun meinaa uhata yöunia, kun on koko illan nukuskellut. Silloin on herännyt kun on riisuttu vaipanvaihtoon. Se itku onkin ollut sitten aivan sydäntäsärkevän riipaisevaa surua. Herätys onnellisista lämpimistä unista kylmään todellisuuteen. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meidän laps sentään usein ite lopulta työntää mut vähän kauemmaksi, kun imeminen on saatu loppuun (tähän on kuulunut siis se vaihe, kun ei oikeastaan enää syödä, vaan nukutaan ja huviksi välillä vähän imastaan).

      Ja onneks hän ei herää yleensä kauhean itkuisena, vaikka kyllähän sitä aihetta olis. Yleensä on lähinnä todella hämmästynyt siitä, että wtf is going on :D

      Delete