Imettävä äiti pukeutuu mustaan ja valkoiseen. Ainakin jos H&M:ltä ja Lindexiltä kysytään.
Otin siis neuvosta vaarin ja mummon, hylkäsin lapsen isänsä hoiviin puoleksitoista tunniksi ja lähdin shoppailemaan. Pikakäynti H&M:llä ja Lindexillä tuotti tulosta - ainakin vähän. Löysin muutamia ihan käyttökelvollisia toppeja sopuhintaan, tosin vain mustina ja valkoisina. Ilmeisesti imettävät äidit eivät tarvitse muita värejä.
Noh, sopiihan sitä nyt olla kiitollinen edes näistä löydöksistä. Hyvin lähelle sitä mitä etsin ja ainakin yksi H&M:n toppi näyttää kivalta ja tuntuu hyvältä päällä (muita en vielä kokeillutkaan). Hyvähyvä! Lisäksi sopii olla kiitollinen siitä, että noin vain saatoin jättää lapsen isän kanssa oleilemaan ja hyvillä mielin lähteä kaupungille. Olihan se aika luksusta kävellä ihan itsekseni kaupoilla. Ja ostaa ihan vaan mulle vaatteita.
Oli myös mukavaa päästä taas näkemään ihmisiä. Miehen, joka kaivoi sporapysäkin roskiksesta muovilusikan ja alkoi mietteliäästi puhua sille. Toisen miehen, joka komensi sporan pysähdyttyä 'ovi auki, täältä tulee hauki'. Tirskuvia vajaa parikymppisiä tyttöjä, jotka luikahtivat sisään seksivälinekauppaan. Oman heijastukseni kaupan ikkunasta - toltako mä näytinkin?
--
Se on hassua miten lähes poikkeuksetta ihmisten ensimmäinen kommentti meidän pikkusen nähdessään on 'onpas se niin pieni!'. Ymmärrän järjellä ja ulospäin, että tällä tarkoitetaan suhteellista kokoa - harva on pidellyt viime aikoina sylissään muutaman viikon ikäistä lasta. Ja kyllähän noi näyttää ihan hassuilta miniatyyreiltä. Erityisesti jos itsellä on oma, vaikkapa vuoden vanha lapsi, niin sitä on jo unohtanut miten pieni sekin oli syntyessään.
Mulle kuitenkin nousee sisäisesti heti puolustusreflekti, että ei ei, se on ihan sopivan kokoinen, syntymäpainokin on jo ohitettu! Jostain tulee pelko siitä, että ihmiset kuvittelevat etten ruoki lastani - tai suorastaan näkevät, ettei mulla oikein luontaisruokinta ole ihan täysillä onnistunut. Että se kommentti lapsen koosta on vähän niinkuin syytös. 'JAHAS, onpas se pieni! Oletkos sinä epäkelpo äiti??'
Koska nämä hormoonit nyt lopettikaan vaikuttamisen?
Oon huomannut, että vatsalihakset aiheuttaa kummallisia vihlasuja välillä. Erityisesti vasemmalla puolella alhaalla, jos koitan vaikka nousta makuulta istumaan, tulee usein tosi terävä kipu. Ei kestä kauaa, mutta tuntuu tosi epämukavalta. Lääkäri lääkäri, onko tämä normaalia? Olenko raskaana? nimim. hämmentynyt Helsingistä.
Ja vielä viimeinen kysymys: voiko äiti mitenkään auttaa röhkivää lapsparkaa, jolla on selkeästi maitolimaa kurkussa ja hengitys välillä varsin räkäisen kuuloista? Oon ymmärtänyt, että tämä on normaalia vauvoille, mutta jotenkin käy sääliksi pieni. Osaisi nyt edes sitten kröhästä kunnolla..
No comments:
Post a Comment