Meidän pitäisi pakata. Ylihuomenna tulee muuttomiehet. Yli-ylihuomenna on meidän lähtö. En meinaa vieläkään oikein kunnolla tajuta. Ihan rehellisesti sanottuna hiukan jopa jännittää! Yritän miettiä mitä tarvitaan ekalle viikolle, mikä voi tulla rahdissa. Ennen kaikkea tässä on ollut ratkottavana tuhat logistiikkaongelmaa a la susi, lammas ja kaalinpää.
Myydään auto - millä päästään kentälle kahden lapsen kanssa (tilataksilla). Otetaanko mukaan turvakaukalo (otetaan) ja kummat rattaat (en ole varma saavuttiinko lopputulokseen tässä). Entä miten päästään Lontoossa kentältä kotiin (taksilla sielläkin, päädyttiin lopulta). Ja miten me kotona lajitellaan kamat järkevästi niin, että muuttomiehet tietää mitä pakata mukaan ja mitä ei (ei vieläkään tiedetä). Niin, ja se lajittelu varmaan pitäisi alottaa pikkuhiljaa (joo).
Yksi itemi, joka todellakin lähtee matkalaukkuun mukaan on jumppapallo (onneksi niistä saa ilmat pihalle). Hankittiin sellanen mun loppuraskaudesta jouduttamaan synnytyksen alkamista (kuulemma sellasen päällä kevyt pomputtelu voipi auttaa) ja auttamaan supistusten kanssa (no, siihen se ei hirveämmin ehtinyt hätiin). Näin pienemmän eläessä ulkoraskautta se on todellakin todistanut olevansa hintansa väärti. Ehkä se oli se loppuraskauden pomputtelu, mutta tällä hetkellä jumppapallo on The takuuvarma rauhottaja. Kyllä, viikko ilman tätä on liian pitkä aika.
Anyway. Käytiin nyt vielä tapaamassa mun isoäitiä näin ennen lähtöä. Isompi höpötteli sulosesti menemään as always ja pienempi nukkui koko vierailun. Laitettiin mun isälle Skypet toimimaan, että voidaan soitella välillä ja syötiin isoäidin paistamia kaurakeksilastuja ja juotiin kahvia sata vuotta vanhoista kupeista.
Isompi on alkanut aivan mainiosti narratoida omia puheitaan. Innostuessaan saattaa huudahtaa esimerkiksi leipäjuuttoo, isompi innottuu! Tai omena vai päälynä, isompi miettii. Tai mennään ulos, isompi hihkuu! Kirjojen runsas lukeminen tulee läpi.
Oonko muuten maininnut Myyrä-kirjat? Mulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen niihin, isompi taas rakastaa. Niiden tarinat on vähän pitkiä ja erikoisia, niiden kerronta on vähän jännää, mutta niissä on kyllä todella rikas sanasto. Saisinko siili häkilöidä piikeissäsi nämä loukutetut pellavat? Tai älä äksöttele, auto! Kyllä joo, sanasto karttuu.
Pienempi on päivää vaille kolme viikkoa. On vaikea verrata isomman näihin päiviin, vaikka yritänkin muistella. Muistan isommasta ajatelleeni, että onpas vähäitkuinen lapsi, mutta toisaalta olin odottanut 24h huutoa. Koska mielikuva on vähäitkuinen, sanoisin nyt pienemmän olevan hiukan itkuisampi. Mahdotonta kuitenkin tietää kuinka paljon todellisuutta ja kuinka paljon mielikuvavääristymää.
Pulauttelee kuitenkin selkeästi enemmän (mun mielestä isomman pulauttelu alkoi vasta joskus myöhemmin, tää on ihan alusta asti). Päivään mahtuu unien lisäksi virkeitä, rauhallisia aikoja, mutta myös harmistuneita aikoja, jollon on vaikeeta löytää asentoa (ellei jumppapallo). On oppinut tosi hienosti vessahätäviestintää. Väläyttelee välillä ihanaa hymyä, huitoo raajoillaan kovasti ja nostaa päätään varsin vahvasti. Hyvä vauva!
Niin, sanoinko jo. Varmaan pitäisi alkaa pakata.
No comments:
Post a Comment