Monday, December 1, 2014

2v-5kk-1pv & 5vk-1pv

Meidän suomikamat tuli! Niitä oli, herttinen, jotain 60 laatikollista, vaikka juuri mitään ei meidän pitänyt ottaa mukaan. Aloin ymmärtää asiaa kyllä vähän paremmin siinä kun jännityksestä kädet väristen avasin ensimmäisen laatikon ja käärin monta kerrosta paperia auki vain löytääkseni sisältä - tan tan taa - neljä loppuunpoltettua tuikkua. Jep, muuttomiehet ei kysele. Muuttomiehet pakkaa.

Onneksi mukaan oli tarttunut kyllä vähän hyödyllistäkin, kuten ilmeisesti yli 90% meidän keittiökamoista, jotka nyt sitten ängin 50% pienempään keittiöön. Mies katseli ylintä vetolaatikkoa, johon olin heittänyt kaikki lusikat, muumilusikat, pikkulusikat haarukat, pikkuhaarukat, muumihaarukat, veitset ja pikkuveitset isoon sekasotkuun, notta ihanan orgaanista. Alempi laatikko on vielä parempi: siellä on kaikki paistilastat, puuhaarukat, VEITSET jne. ja niitä on yli 20cm paksu epämääräinen kasa siellä laatikossa. Try sticking your hand in there.

Ja kaiken tämän päälle matkaan oli tarttunut myös yksi kirjaston kirja. Hienoa. No, joulukuun puolessa välissä on lennot Suomeen, kunhan vielä kirjakin lähtee mukaan. Ja voi kyllä, lähden Suomeen ainoana aikuisena kahden lapsen kanssa. Pitäähän sitä ottaa vähän lisähaastetta, kun noi lentokenttähommat on jo onnistuneesti tän isomman kanssa yksin hoidettu (voi miten simppeliltä se nyt tuntuu ajatuksena).

Meillä arki noin muuten rullailee. Pienempi on tässö pari kertaa kääntynyt mahalta selälleen ja selältä kyljelleen ja epäilen ettei ainakaan jää paljoa jälkeen isomman (joka kääntyi selältä mahalleen pari päivää vajaa 3kk) aikataulusta. Isompi kysyi ensimmäisen miksi-kysymyksensä. Sen kirvoitti mun kielto syödä siivouspesuaineita.

Käytiin myöskin ensimmäistä kertaa sinä lupasit -keskustelu. Olin sanonut (muistaakseni....), että Kaapo-videoia varmaan katsotaan tänään myöhemminkin (en edelleenkään äänestä videoiden puolesta, mutta koti täynnä purettavia laatikoita ajaa kaivamaan viloat esille) ja eihän siinä auttanut kuin lunastaa lupaus. En kyllä arvannut isomman alkavan muistaa ja yhdistellä tämmösiä jo tässä vaiheessa.

Joulu on tulossa. Muut blogiäidit on kaikki tehny ihania joulukalentereita lapsilleen ihan ite. Meillä on partiolaisten kalenteri, myyrä-kalenteri ja yksi lahjaksi saatu brittikalenteri. Asianmukaisesti koen tästä syyllisyyttä ja huonoa äitiyttä, olisihan tässä pitänyt ehtiä joulukalenteri väsätä hauskoine pikku yllätyksineen. Muut äidit kyllä olisi. Jos olisin ollut fiksu, olisin pantannut rahdin mukana tulleita lapsen leluja ja kirjoja ja antanu ne sille yks kerrallaan pitkin joulukuuta. Äh kun hyvät ideat tulee aina liian myöhään!

Anyway, koti on kyllä alkanu heti tuntua paljon enemmän kodilta.

10 comments:

  1. Teillähän on jo monta kalenteria, turhaapa sitä silloin enää värkkäillä omaa :) Varsinkin kun vasta olette muuttaneet. Meil ei muuten vielä käännytä selältä mahalleen tai toisinkaan päin, mut 90 astetta osaapi kääntyä napansa ympäri :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noni! Siitä sitten ajallaan liikkeelle :) Meilläkin tää pienempi on oppinu jotenkin vähän hivuttautumaan ja kääntymään öisin silleen, että viimekin yönä heräsin kahdesti niin, että tää oli poikittain vaikka taatusti jätin sen samaan linjaan itteni kanssa...

      Delete
  2. Meillä on paikallisen lehden tuoma kuvakalenteri :D Oisin eilen ostanut suklaisen (itselle) mut pirskatti ne oli jo loppuneet kaupasta !!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mullei oo IKINÄ ollu suklaakalenteria! Pitäis varmaan kokeilla. Tai sit vaan syödä joka aamu yhden palan Fazerin sinistä ;)

      Delete
  3. Meillä on pankista saatu ilmainen ja hooämmän kangaskalenteri, mutta ei vielä esikoinen muista niitä aamuisin. Olis siis voinut olla ilmankin mutta eiköhän se täs kuukauden aikana noihin ehdollistu. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, hyvähyvä! Ja se ehdollistaminen, voi että muistan vieläkin lapsuudesta miten jännää se luukkujen avaaminen oli! Erityisesti kun lähestyttiin sitä aattoa! Siis voi vitsi kaipaan sitä tunnetta :)

      Delete
  4. Meidän 2v8kk esikoiselle ostin muumi-kuvakalenterin. Puolivuotiaalle kuopukselle en vielä ostanut kalenteria, ajattelin ettei se arvosta;) Joka vuosi on pitänyt tehdä oma kalenteri, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Varsinkaan tänä vuonna, kun odotellaan, että päästäisiin muuttamaan kolme kertaa nykyistä isompaan uuteen kotiin (enää 3-4 yötä). Enkä kyllä ole edes tajunnut mitään morkkista saada siitä, että meillä on vain yksi kaupan kalenteri. :) Joten älä sinäkään! :)

    ps. omassa lapsuudessani 90-luvulla meillä oli yksi yhteinen kuvakalenteri ja jokaisella oma suklaakalenteri.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En mä silleen oikeesti :) Meillä on ollut partiolaisten kalenteri joka ikinen vuosi, eikä ikinä mitään itsetehtyjä tai suklaakalentereja. Mutta enemmänkin se olis ollut kyllä kiva askarteluprojekti, jos vain olis ollut aikaa :)

      Delete
  5. Munkin piti tehdä tänä vuonna ekaa kertaa itsetehty joulukalenteri (esikoinen on jo 9...) mutta taas se jäi. Ehkä sitten kun esikoinen on 15v? ;D

    ReplyDelete