rv14+0

Tää jatkuva henkinen vuoristorata on kyllä naurettavaa. Sukkuloin kyyneleistä nauruun ja monet asiat, joita en normaalisti varmaan huomaisikaan yhtäkkiä ärsyttää tai  painaa tai harmittaa niin ettei muuta saa ajateltuakaan.

Yksi hyvä esimerkki tästä on miehen tuleva työmatka. Haluavat duunista lähettää hänet kaheksi viikoksi kaukomaille heti uuden vuoden jälkeen. Siis kahdeksi viikoksi? MINUN mieheni??!

Normaalitilassa (lue: ei raskaana tai e-pillereiden vaikutuksen alla) tämä ei olisi todellakaan mikään iso juttu, saattaisin jopa salaa nauttia kahdesta viikosta yksin kotona pupun kanssa, me perheen naiset. Tokihan siinä olisi ikävä tullut, mutta kyllähän kaks viikkoa kestää. Mullahan on siinä vaikka mitä ohjelmaakin.

Tässä raskaustilassa (ja tunnistan näitä oireita ajalta, jolloin käytin pillereitä - thank GOD tajusin lopettaa!) menen ees taas hiljaisen alistumisen ja neutraalin hyväksymisen sekä aivan valtaisan hylätyksitulemisen ja protestoinnin välillä. Pahimmillaan kiukuttelen hiljaa mielessäni, että MENE VAAN, ihan sama mulle! Siitä vaan, hylkää pois, katotaan onko lukot vaihdettu kun palaat, NIIN! En mäkään halua olla sun kanssa!

Heti perään kyynelsilmin ajattelen, että en selviä ilman miestä mitenkään sitä kahta viikkoa ja jos mulle tai mahaotukselle sillä aikaa käy jotain, eikä mies ole paikalla, en anna sitä IKINÄ sille anteeksi.

Tajuan tämän toki aivan naurettavaksi, ja vaikka pari kyyneltä poskelle vierähtikin, en sentään sotke miestä tähän skitsofreeniseen, päänsisäiseen kreikkalaiseen tragediaani.


Eikä tämä toki tähän pääty. Jouduin peittämään glögilasilla liikutuksesta väpättään alahuuleni toimitusjohtajan pitäessä jouluntoivotuspuhetta (jossa siis ei tosi asiassa ollut mitään liikuttavaa) ja radiosta soinut haikea kappale toi yhtäkkiä mieleen eläviä muistoja ikivanhasta parisuhteen loppumisesta. Kaikki tämä kuitenkin unohtui kun mies osti  mulle synttärilahjaksi uuden kameran.

Eli siis joo, hormonaalista, emotionaalista elämää tässä eletään.

Muitakin raskausoireita on. Mulla ei alkuvaiheessa ollut mitenkään tihentynyt virtsaamistarve, mutta nyt tuntuu että pissattaa kokoajan. Lisäksi on tavallista useammin jano - enkä osaa oikein edes spesifioida mitä haluaisin. Jotain raikasta, jääkylmää - mutta mitä. Vettä päädyn yleensä juomaan, joskus joku limsakin saattaa mennä.

Ja tosiaan, vessassa joutuu käymään tavallista useammin myös niin hetkinä kun en oo juonut mitenkään tavallista enempää.

Jostain luin, että tässä vaiheessa kohdun pitäisi olla siirtynyt (tai siirtymässä?) niin, ettei se enää paina virtsarakkoa. Musta tuntuu, että joko se vasta siirtyi siihen virtsarakon päälle tai sitten se on vaan kasvanut sen verran, että ylettyy nyt uusiin ulottuvuuksiin.

Lisäksi. Ummetusta, usein. Vatsa ei toimi ihan normaalisti, vaan haluaisi hirveästi pitää kaiken ruoan sisällään. Ja toki niitä nipistelyjä. Ja mun iho on kuivunut aivan hirveästi. Kuiva se oli jo ennen raskautta, mutta tää raskaus on vain pahentanut sitä.

Talvisin iho-ongelmat vielä pahenee ja nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että mun tulee käytyä vain parin päivän välein suihkussa (toki kriittiset paikat pestään sitten muulla tavoin päivittäin), koska iho kärsii siitä niin paljon. Eikä näin raskaana mitään kauhean vahvoja aineita voi käyttääkään.

Ja musta tuntuu, että haistan tosi vahvasti omat hajuni, alushousut tekee mieli välillä vaihtaa melkein kesken päivän.

Mutta joo, ehkä tämä tästä tältä erää. Huomenna töitä, vaikka pari vapaapäivää olisin tähän todella mielelläni ottanu.

Toivottavasti kaikilla oli ihanat joulut - tai ainakin niin ihanat kuin olosuhteisiin nähden voisi olla. Mulla on onneksi niin superkivat appivanhemmat, että pari-kolme päivää niiden luona meni hujauksessa ja jos ei olis ollut töitä tänään, olis voinut jäädä vaikka pidemmäksi ajaksi.