Kasvatusasiat on ollu paljon mun mielessä - aina teini-ikäisestä asti kun katselin vähän kauhuissani täysin kontrolloimattomia, kapinoivia luokkakavereitani yläasteella. Toki itekin kapinoin, mutta mulla oli hyvin selkeät rajat, joita ei ylitetty. Kysyin joskus mutsilta miten se oli onnistunut sisäistämään muhun niinkin paljon kunnioitusta ja myötätuntoakin vanhempiani kohtaan. Kuulemma kunnioittamalla meitä. Kuulostaa fiksulta.
No mutta, itse kolumniin. Lyhyesti Kaaro kuvailee miten lapsi muuttunut sijoituskohteesta, joka auttaa perhettä ja jonka ensisijainen tehtävä on tuottaa (tuoda rahaa, auttaa kotitöissä jne.) palvottuun, täydelliseen olentoon, jota vanhempien kuuluu viihdyttää.
Tietenkään asiat eivät aina ole näin yksinkertaisia, mutta kyllä se herätti ajatuksia. Jostain näitä 'ihan sama' -lapsia, joita mikään ei jaksa kiinnostaa ja huvittaa ja jotka suhtautuvat ylimielisesti ja väheksyen kaikkeen (jo ennen teini-ikää), syntyy. Varmasti siihen vaikuttaa ympäristö, kaverit, elämäntilanne, mutta uskoisin myös paljolti se, miten paljon vahemmat suostuvat ottamaan lapsilta ylimielisyyttä vastaan.
Ja nyt on tietysti hyvä puhua, kun ei ole omaa lasta ja pelkkiä arvauksi kasvattamisen vaikeudesta.
Muistan kyllä ite, että epäkunnioittavasta käytöksestä tuli lapsena hyvin nopeasti satikutia. Ja kyllä siinä lopulta oppi ymmärtämään, että sillä voi ihan oikeasti loukata ihmisten tunteita.
Kolumnin jälkeen jäi sellainen olo, että lapsi ei kyllä todellakaan tule hukkumaan lahjavuoriin, vaan saa pari tärkeintä haluaamansa juttua jouluna ja joutuu (pääsee) heti pienestä pitäen osallistumaan kotitöihin ja perheen elämään. Rakkautta ja kuria ja kunnioitusta. Lapsi ei ole täydellinen, mutta täydellisen rakastettu.
Ei se hyvä kasvatus varmaan ihan näin yksinkertaista ole ja sääntöjä joutuu keksimään matkan varrella lisää, mutta tulipahan taas mietittyä. Varmaan kannattaisi lukea jotain hyviä kasvatusoppaita. Suosituksia, anyone?
Ja sitten. Ei varmaan pitäisi friikata tässä vaiheessa, kun joulukin on vielä alla, mutta harmillisesti paino on nyt vähän heilahtanut ylös päin. Varmaan nyt kyseessä on vasta noin kilon nousu, mutta silti. Toisaalta, luin juuri jostain neuvola-oppaasta, että tässä vaiheessa raskautta ruoan kulkeminen elimistön läpi kestää tuplasti niin kauan kuin normaalisti. Eli odotettavissa jumitusta ja turvotusta jne.
Ja sitten. Sain mieheltä eilen multimeediaviestin. Oli kävellyt ruokiksella Stokkan urheiluosaston läpi ja bongannut sieltä mulle talvikengät. Uuden kameran kunniaksi tässä kuva.
 |
| Naisten talvikenkämuoti tänä vuonna ilahdutti |
Ihastuin kenkiin samantien ja pakkohan ne oli käydä sieltä hakemassa. Aivan vallottavat. Varsinkin kun Addun superstarit vetoo muhun muutenkin. Ja toi väri! Mun muuten mustissa talvivaatteissa ihan excellent. (ps. tämä ei todellakaan ollut mikään maksettu mainos, vaan ihan aidosti ilahduttanut ostos)
Ainiin, ahdistuksissani siitä, että nahkatakki ei meinaa enää mahtua kiinni (yhyy! tissit ottaa vastaan! ja vatsa kans!), ostin myös uuden talvitakin. Kokoa jättimäinen. Sinne mahtuu vatsa poikineen.
Ja vielä - mulla ei ole vielä ainuttakaan lastenvaatetta / -lelua tai muuta kamaa ostettuna (vaikka ohikävellessä oonkin niitä hymyillen katsellut). Pitäiskö tälle nyt tehdä jotain...
Kyllä sitä vauvakamaa ehtii vielä ostamaan :)
ReplyDeleteKasvatusoppaita en ole lukenut, mutta maalaisjärjellä mennyt eteenpäin miehen lapsia paimentaessa. Nokalle ei hypitä, ei mun eikä isänsä. Oppimista se on ikä kaikki, ei vähiten vanhempien osalta. Molemmat oppii, vaikka vaikeaahan se välillä on, niin aikuisille kuin lapsillekin.
Vauvakrääsän ostamisen kanssa ei ole kiire, ehtii kyllä myöhemminkin. Itsekään en ole uskaltautunut ostamaan vielä muuta kuin soittorasian ekan ultran päivänä ja sekin tuntui kauhealta kohtalon ivaamiselta. Takavuosina tuli kyllä vauvakuumeessa haalittua vaikka mitä pientä krääsää vaatehuoneen perälle, mutta 4,5 vuoden lapsettomuus on opettanut, että ehkä ei kannata turhaan tuottaa huonoa karmaa menemällä asioiden edelle. Edes rv 20 en vielä usko, että me oikeasti muka saisimme lapsen. Keväällä oli tuulimunaraskaus ja silloin olin jo ehtinyt kaivaa esille nuo laatikot vaatehuoneen perukoilta ja hypistelin pieniä tavaroita ja vaatteita. Nyt en ole tehnyt sitä virhettä. Keväällä kaavinnan jälkeen ajattelin jopa, että pitäisikö antaa kaikki pois tuottamasta huonoa onnea, mutta en sitten antanut.
ReplyDeleteHienot kenkät!
ReplyDeleteVauvaroinan kanssa komppaan muita. Ehdit hyvin myöhemminkin. Lisäksi: yhden yhtä lelua ei ainakaan kannata ostaa (ellet tule niistä itse iloiseksi) siellä ensinnäkin saatte niitä kun lapsi syntyy ja sitäpaitsi se ei ole niistä suunnilleen kolmeen kuukauteen kiinnostunut kuitenkaan.
Itse hain vauvanvaatteet kirpparilta varmaan seitsemännellä kuulla kun aloin vihdoin luottaa siihen, että ehkä se oikeasti syntyy. Vaatteiden ja vaippojen lisäksi oikeasti olennainen tuote: vauvan kynsisakset. Ne saa äitiyspakkauksesta onneksi, en ois muuten edes tajunnut, että sellaisille on tarvetta.
Seuraavaksi pitäisi selvittää, että mistäs ja mitenkäs se äitiyspakkaus nyt saadaan - mutta ehkä ne neuvolassa sitten tammikuussa osaa antaa vinkkejä.
ReplyDeleteVauvarompetta, kiitos vinkeistä :) Odottelen siis rauhassa vielä, luultavasti se vauvakamojen hankintavaihe tulee sitten ihan luonnostaan vähän myöhemmin.
Sieltä neuvolasta saa sellaisen lappusen, joka pitää toimittaa Kelaan äitiyspäivärahahakemuksen yhteydessä, ja siinä hakemuksessa muistaakseni rastitaan, että haluaako pakkauksen vai rahaa.
ReplyDeleteSitten odotellaan päätöstä Kelalta, ja sitten joskus yllättävän myöhään se pakkaus tulee postiin. ÄLÄ HAE KÄVELLEN, ainakaan ilman kantoapua.
Noniin, hyvähyvä.
ReplyDeleteJa kiitos vinkistä, olisin nimenomaan hakenut postista kävellen :) meillä posti on tossa about kolmen sadan metrin päässä, mutta ilmeisesti haen työmatkalla / lähetän miehen hakemaan :-)