Friday, March 30, 2012

rv27+4

Jos eilinen päivä oli alakuloinen ja -vireinen, niin tänään mennään näemmä perjantaihysterialla.

Päätin eilen leipoa mokkapaloja töihin yhden projektin päättymisen kunniaksi. Siis mokkapaloja, come on, how hard can it be? Taustalla vähän kummitteli yläasteaikojen muisto, kun yritettiin mutsin kanssa tehdä mokkapaloja kaverilta saadulla ohjeella. Ohjetta oli koneella muokattu ja sinne oli pahaksi onneksi jäänyt sanapari 'keitetty sokeri' (kun piti olla tietty keitetty kahvi) kuorrutteeseen ja ehdittiin siinä mutsin kanssa melko monta kertaa yrittää, ennen kuin viimein soitin kaverille kysyäkseni selvennystä.

Aaaanyway, tartuin rohkeasti hommiin 'parhaat mokkapalat mihin olet törmännyt' -reseptin avulla.

Kaikki meni suurinpiirtein sinne päin, kunnes aloin tehdä kuorrutetta. Ohjeen kuorrutteessa ei ollut lainkaan kahvia, jota halusin kuitenkin ehdottomasti mukaan. Niinpä päätin, and I quote, noo teen fiilispohjalla.


Jos kuulette ikinä mun sanovan noin ruoanlaiton yhteydessä, huutakaa nyt joku edes kovaan ääneen 'EI! NEIN! HALT! STOP! NEJ!'.

Kuorrute jäi sitten näppituntuman puutteessa (vaaleaksi ja) liian juoksevaksi. Kun tämän yhdistää mokkapalapellilliseen, joka paisui keskeltä kuin Samuli Edelman, lopputulos muistutti lähinnä afrikkalaisen miehen päälakea, josta on hiukset blondauksen takia lähteneet kaljuuntumaan.

Pics or didn't happen?


Kaveri kysyi kuvan nähtyään 'mikä ihme pannarivuori toi on?'. Tämän lisäksi facebookissa ei uskallettu juuri edes arvailla, vaan kysymykset olivat rehellisiä: 'mikä toi on?'

Meni just niinkuin Strömsössä!

Aamulla levittelin reunoille hyytyneen kuorrutteen takas keskelle ja afrikkalainen mies sai tukkansa takaisin. Makukin kuulemma oli ihan kohdallaan.

No, tää yöllinen fiasko unohtui nopeasti, kun heräsin aamulla sängyn jalkopäässä kuorsaavaan pupuun. Kumma eläin kiipee sitkeesti saamistaan vahinkopotkuista huolimatta sängylle aamuöisin nukkumaan (ennen kuin alkaa herätellä aamupalalle). 

Viime yönä huomasin pupun olevan sängyllä nukkumassa jo neljän aikaan. Puol seiskan aikaan alkoi aamupalaherättely, josta palasin kuitenkin takasin sänkyyn vielä nukkumaan. Ja niin palasi pupukin vedettyään pellettinsä ja palan omenaa.

Harmillisesti ei ole vieläkään videota kuorsaavasta pupusta, mutta tässä kuva (bonuksena ryppyiset lakanat).

Torkuttiin siinä yhdessä varmaan vielä puol tuntia ennen kuin jaksettiin nousta ylös ja siirtyä olkkarin puolelle.

Onneks on perjantai!

4 comments:

  1. Et vissiin väristä päätellen laittanut lainkaan kaakaojauhetta tuohon kuorrutukseen? No maku on kuitenkin pääasia.

    Mikä teidän pupun nimi on? Ihanan näköinen otus! :)

    ReplyDelete
  2. Laitoin itseasiassa kaakaojauhettakin (sellasta oikeaa, makeuttamatonta), mutta vain joku puoltoista rkl or so. Kahvi + sokeri + voi taisi vaan hukuttaa sen täysin.. Ja joo, menee onneksi ihan hyvin kaupaksi täällä töissä :)

    Pupun nimi on .. usko tai älä, Pupu :D sillä on ihan oikeakin nimi - itseasiassa parikin (kasvattajan antama nimi ja omistajan antama nimi), mutta meillä se on vaan Pupu.

    Pupu on kyllä meidän lellikki <3

    ReplyDelete
  3. Just tänään töissä kerroin, kuinka vaikeaa on keksiä vauvalle nimi. Sanoin että onko ihan pakko keksiä nimi, että eikö se voi olla vaan vauva ja sitten myöhemmin lapsi, kunnes keksii jonkun hyvän nimen. :)

    ReplyDelete
  4. Joo! Hyvin samanlaisia mietteitä ollu myös täällä :D

    ReplyDelete