Tuesday, May 15, 2012

rv34+1

Näin ollaan 35. viikolla. Yskä ja limat onteloista ei oo vieläkään täysin parantunu, mutta mulla on vakaa usko, että parempaan ollaan menossa. Ja että toi siitepöly vaan hidastaa tätä.

Ja sitten se tärkein: tänään on viimenen työpäivä. Juhlinta alotettiin jo aamulla, syötiin tiimikavereiden kanssa yhdessä aamupalaa (croissantteja täytteillä ja tuoremehua) ja iltapäiväksi toin mukanani mudcaken, joka väsättiin sunnuntaina duunikaverin kanssa.

Tuntuu ihan oudolta ajatukselta (edelleen) jäädä lomille. Varmaan olen tämän ennenkin maininnut, mutta oon ollut lukiolaisesta asti AINA vähintään osa-aikasesti töissä, joten täydellinen työssäkäymättömyys tuntuu ouuudoolta. Mutta ah niin vapauttavalta!

Eli tänään oli töiden jälkeen ohjelmassa bikinien ostoa ja bänditreenejä. Ja aurinkoa. Ja töistäkin ajattelin lähteä ajoissa, my job here is (pretty much) done.

Lueskelin yhtä blogia, jonka kirjottajalla on laskettu aika samana päivänä kun mulla. Oli jo ehtinyt alkaa miettiä sairaalakassin sisältöä ja alkaa pakkaillakin. Mainitsin tästä miehelle, joka totesi, että olisi varmaan kyllä fiksua pistää jo valmiiksi. Jos tuleekin äkkilähtö.

Jotenkin niiden kaikkien 'sitten odotettiin 10 tuntia, että supistusten väli lyheni minuutilla' -tarinoiden jälkeen tuntuu varsin epätodennäköiseltä, että missään kohti tulisi juuri KIIRE, mutta kai se on hyvä alkaa pikkuhiljaa siirtyä valmiustilan ensimmäiseen asteeseen.

Ainiin, vähän piti jatkaa myös edelliseen äitienpäivä-postaukseen vielä. Meillähän siis äitienpäivää juhlittiin sillä, että mies teki  ja tarjoili aamupalaa ja that's it. Niin, lisäksi käytiin katsomassa niitä leijoja.

(Mitä tähän aamupalan tekemiseen vielä tulee, niin taisin itse joskus asiasta vihjaista hymyillen, kun äitienpäivästä puhuttiin 'oooolishaan se ehkä ihan kiva... :)'. Mies kiitti myöhemmin, että olin vihjassut. Halusi ilahduttaa jotenkin, mutta on vaikeaa arvailla miten, jos toinen ei kerro. Ja kuulemma aamupalan tekeminen ja tarjoileminen oli kivaa - erityisesti kun tietää (ja kuulee) toisen arvostavan sitä.)

Lukaisin tuon edellisen postauksen uudestaan ja pohdin, että jäiköhän joku nyt miettimään, että meillä oli (mun vaatimuksesta) kukkapuskat ja suureelliset lahjat ja massiiviset dinnerit tehtynä äitienpäivän kunniaksi. Ei ollut. Eikä tosiaankaan ollut tarvettakaan, tää oli juuri täydellistä näin.

Ja tähän liittyen musta tuntuu, että mulla olisi paljonkin sanottavaa parisuhde-kommunikoinnista, mutta ehkäpä jätän paasauksen tähän :)

8 comments:

  1. Mun kaveri synnytti tuossa jokin aika sitten 1,5kk ennen laskettua aikaa terveen pojan, vaikka minkäänlaista riskiä ennenaikaiselle synnytykselle ei ollut ja muutenkin koko raskaus oli sujunut aivan oppikirjan mukaan. Kaverin oli vielä tarkoitus LENTÄÄ ennen synnytystä (lääkäriltä oli siis lupa), mutta lentopäivänä hänellä oli jo muutaman päivän ikäinen käärö sylissä, joten jäi reissu väliin... Kannattaa siis pakata se sairaalakassi valmiiksi ;)) Eihän sitä koskaan tiedä, miten käy juuri teidän kohdallanne. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho. No, siinä oli taas hyvä esimerkki siitä miksi olisi hyvä olla valmistautunu etukäteen. Pakataan siis sairaalalaukku :-)

      Delete
  2. Sinä onnekas olet saanut työsi hoidettua siihen malliin, että pääset ajoissa lähtemään äitiyslomalle. Itse olin lähes klo 19 saakka viimeisenä päivänä töissä ja jouduin menemään vielä seuraavallakin viikolla yhtenä päivänä muutamaksi tunniksi tekemään unohtuneita juttuja. Viimeisenä päivänä kaikki kävivät notkumassa ja juttelemassa enkä kehdannut sanoa että tarttis tehdä töitä. Sit pomo pyysi aamulla lähileipomoon kahville kanssaan ja vei vielä lounaallekin. Senhän sitten tiesi miten siinä kävi - iltatöiksi meni. Olin kyllä aloittanut valmistautumisen lomalle jäämiseen hyvissä ajoin, mutta silti aika loppui kesken.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, mulla mukava pomo piti huolen siitä, ettei duunimäärä kasvanut enää yhtään loppua kohti, vaan päin vastoin. Melkein koko viimenen viikko meni jo aikalailla jalat pöydällä. Toisaalta, mulla on kokoajan sellanen olo, että jotain kriittistä on unohtunu...

      Toi on kyllä paha, jos duunia riittäisi ja kaikki haluaa tulla juttelemaan. Toisaalta kiva, mutta sitten käy noin :-)

      Delete
  3. Ei muuta kun hauskaa äippälomaa ja NAUTI :)

    Itse kyllä pakkasin sairaalakassin hyvissä ajoin. Olisin kyllä voinut pakata vaikka sen koko synnärille lähtöpäivän, koska supistukset alkoi tulemaan ihan aamusta. Niissä pahimmissa supistuksissa en olis kyllä enää kyennyt pakkailemaan yhtään... Ja toisaalta kyllä niillä sairaalan kamppeilla pärjää, jos vaan nappaa kännykän, lompakon ja neuvolakortin mukaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää on juurikin se miten mäkin olen tän kuvitellut - odotellaan tunteja ja tunteja ennen kuin edes harkitaan minnekään synnärille lähtöä :-) Toisaalta, oon vähän kyllä miettiny jo etukäteen mitä sinne sairaalalaukkuun pitäisi laittaa, että ainakin siinä pisteessä ollaan jo.

      No, otetaan lähipäivien agendalle! :)

      Delete
    2. Se on se, kun ei koskaan voi tietää. Mulla molemmat synnytykset olleet hiiitaiitaa ja sairaalakassia olisi tosiaan ehtinyt pakata vaikka tuntitolkulla saman päivän aikana, mutta toisaalta, mulla(kin) on kavereita, joiden sairaalaanlähtö on tapahtunut silleen, että hyvä ettei lapsi ole syntynyt matkalle. Joko vaan supistukset alkaneet vankkoina saman tien tai lapsivesi mennyt kotona - yksikin kaveri soitti miehelleen töihin, että alahan tulla sairaalaan, mua haetaan (ambulanssilla) nyt! ja mies ehti jopa kättärin hissiin asti, kun lapsi jo syntyi, alle tunti siitä kun vedet kotona meni (kuukausi ennen laskettua aikaa). Parempi varautua :)

      Ihanaa äitiyslomaa! Koitetaan nyt joskus vaikka nähdäkin!

      Delete
    3. Joo, nää vauhtisynnytykset on tavallaan aika pelottavia tarinoita! Ja hei, mä olen äitiyslomnalla - voidaan nähdä (melkein) koska vaan! Olisko lounasta joskus jossain? :)

      Delete