Friday, July 13, 2012

kuukausi 0, päivä 13

Kaatui se maailma sittenkin ihan vähän. Käytiin miehen kanssa nyt omine nokkinemme neuvolassa väliaikapunnituksella ja niinhän se vaaka sitten kertoi, ettei paino ollut juuri (ollenkaan) maanantaista noussut. Tultiin siis kotiin, (soitettiin konsultaatiopuhelu kättärille,) kaivettiin kaapista mun etukäteen ostamat korvikkeet ja syötettiin lapselle satsi. Lapsi söi hyvällä ruokahalulla ja nukahti tiukoille päiväunille. Puklasi kyllä myöhemmin ison osan ulos, mutta toivotaan että jotain jäi sisällekin..

Havahduin siinä sitten myös toteamaan, että oon kyllä todella käynyt ylikierroksilla (käyn edelleen). Kuten aina suurten elämänmuutosten keskellä, mulla ei ole ollut synnytyksen jälkeen oikein ruokahalua, mikä näkyi tänään vaa'allakin: paino on pudonnut vaivihkaa yli kolme kiloa alle raskauden alkupainon. Lienee turha etsiä pidempään syytä, miksi maito ei oo riittänyt. Niin, ja rintatulehdus ja antibioottikuuri eivät oo myöskään auttaneet.

Oon siis tankannut tänään ruokaa ja istunut sohvalla laps sylissä kyyneleitä vuodattaen. Rationaalisesti ajatellen tämähän on varsin pieni juttu. Syötetään lapselle rintamaidon lisäksi korviketta. Minä tankkaan ruokaa, maitoa voi hyvinkin alkaa tulla vielä riittävästi. Ja se ei tarkota lapsen katoamista maan päältä, vaikka (kun) syntymäpaino ei olekaan vielä maanantaina saavutettu. Tähän on korjaus ja kaikki menee hyvin.

Koita sitten vakuuttaa se hormonaaliselle, emotionaaliselle äidille. Jos ei olisi näin kurja olo, niin jopa naurattaisi tämä ylireagointi. Nyt kuitenkin epäonnistumisen, hädän ja pettymyksen tunteita on vaikea työntää syrjään, niin tarpeettomia kuin ovatkin. Voi tätä elämää.

11 comments:

  1. Itsekin istuin muutamankin kerran sohvalla vetistelemässä, emotionaalisuus/hormonit/kohtutulehdus/sektioleikkaushaavan tulehdus/rintatulehdus-kierre ruokki tätä aktiviteettia kyllä todella. Ja lääkärin neuvo imetyksen lopettamisesta tulehduskierteen ehkäisemiseksi ei asiaa auttanut. Vasta pari kk vauvan syntymän jälkeen olen oma itseni...että itke itkusi ne kuuluvat meille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, niin siinä kai kestää, että OIKEASTI toipuu synnytyksestä ja erityisesti sen mukana tulleesta elämänmuutoksesta. Nyt taitaa olla vaan niin, että tosiaan näiden tunteiden ja heittelyiden kanssa täytyy elää ja muistaa, että jokainen murhe on yks murhe takanapäin :)

      Delete
  2. Voi, kyllä se hyvin menee tavalla tai toisella. Terveisiä miehellesi, että hän voisi nyt tarjoilla sulle teetä ja sympatiaa sekä herkkuruokiasi. Plus vaikka niitä tv-sarjabokseja.

    Mari

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, niin se varmaan menee. Ja sillä luottamuksella tässä on elettävä :)

      Miehestä täytyy sanoa, että se on kyllä toiminut paremmin kuin mallikelposesti: lohduttanut, tukenut ja kannustanut kun sille on ollut tarvetta, passanut kuin kuningatarta ja kantanut eteen herkkuja, vaihtanut vaippoja (lapsen) ja pitänyt kodin siistinä ja pyykit puhtaina. Paras mies :)

      Delete
  3. Itkuja on väännetty täällä myös pari ekaa kuukautta maitotehtailun epäonnistuttua. Vaan kuules, eipä se epäonnistunutkaan, nyt poika syö tissiä kuin vanha tekijä, ja saa korviketta vain jos äitiä laiskottaa. Iltaisin oon antanut kyllä välillä 100ml, jotta vauva nukkuu hyvin (ja äiti saa nukuttua myös).

    Hanki vaan kaikkia herkkuja mitä tekee mieli, oma paino laskee kyllä jossain vaiheessa ja paree kai sitä on herkutella, kun tietää ainakin ettei maidon vähyys omista syömisistä ole kiinni. ;) Olipa sekavaa, mut pullakahveista kantsii pitää kiinni. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tsempistä! Ja muistan kyllä lukeneeni, että sullakin oli tosiaan aluksi hankaluuksia .. olisi kiva kuulla lisää mitä kaikkea siinä kävi? Voisin mielelläni pistää sulle vaikka meiliä joku kerta - tai jos haluat itse meilata the.lydas@gmail.com -osoitteeseen?

      Delete
    2. Meilailen kunhan vaan ehdin. :)

      Delete
  4. Voi, että. Tsemppiä kovasti. Tosiaan muista syödä itse niin paljon kuin saat itseesi ahdettua. Vaikka vähän herkkujakin. Ja juoda vettä tasaisesti koko päivän ajan (se pari litraa päivässä kait on suositeltavaa ainakin!). Myös imetyksen aikana.
    On ollut ihana lukea sun positiivisesta asenteesta imetystä kohtaan. Itselläni kävi ihan samoin, että ensin tuli rintatulehdus kun vauva oli 2 viikkoa vanha ja muutenkin imetys oli aivan helvettiä ekat kuukaudet. Sattui ja muutenkin sai imettää ihan koko ajan.Vauvan painokin laski siinä jossain vaiheessa.. MUTTA (!) jatkoin sitkeästi. Maitoa alkoi tulemaan, ruoka alkoi maistumaan minulle ja vauvan paino alkoi nousemaan. Ja niin sitä imetettiin sitten 6kk täysimetyksellä ja imetän edelleen :) Vauva nyt 1v2kk.
    Tsemppiä kovasti! Muistat vain sen, että koko homma ei ole aina niin helppoa mitä annetaan ymmärtää ja vaikeuksia (rintaraivareita, hylkmistä, maitosuihkuja, maidon nostatuskausia eli sitä kun vietetään kirjaimellisesti 23 tuntia vuorokaudesta vauva rinnassa kiinni ja inhaloidaan itse sapuskat siinä samalla jne) tulee matkankin varrella, mutta silti en vaihtaisi pois. Imetys myös muuttuu jossain vaiheessa oikeasti todella helpoksi, mutta ei kyllä pariin ensimmäiseen kuukauteen. Ole sitkeä, mikäli vain itse haluat. Mutta muista, kasvaa vauvat korvikkeellakin ja kaikella yhdistelmillä. Tutin käyttö on ehkä se jotka kannattaa vältellä aluksi niin, että varmasti maitoa riittää, muuten sitä tulee annettua vauvalle herkästi silloin kun voisi antaa maitoa.
    Ja joo.... ne hormonit.. huh. Aika hurjia ovat :D Normaalia siis sekin, että huolehtii I-H-A-N kaikesta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tekee kyllä ihan superhyvää lukea näitä selviytymistarinoita, kiitos! <3

      Toivoisin kyllä kovasti, että imetys alkaisi sujua ja voisin imettää nyt ainakin sen ekan 6kk täysin ja senkin jälkeen vielä niin pitkään, kun kotona oon. Eli eikai siinä muuta kun sitkeästi jatkan imetystä vaan (ja täydennän korvikkeella).

      Ja joo, juonut oon kuin kameli, tuntuu että oon ihan kokoajan janonen. Saatan vetää helposti litran vettä yhden imetyskerran aikana..

      Imetys ei todellakaan ole niin helppoa, kuin mitä olis voinut kuvitella! En usko että kukaan nyt on varsinaisesti antanut siitä erityisen helppoa kuvaa ja ennen synnytystäkin olin sillä asenteella, että imetän jos suinkin se onnistuu. Ajatellen siis, että tottakai se onnistuu ja laitan sen kyllä onnistumaan. Eikai se niin vaikeaa voi olla??

      No, ei se tosiaan aivan mutkatonta ole. Ja sääli ettei rintojen koko korreloi maidontuotannon kanssa ... Mutta että pari kuukautta? Sitä kyllä kestää melkein mitä vaan, kunhan tunnelin päässä on tiedossa valoa.

      Kiitos tosiaan, tämä kannusti kovasti!

      Delete
    2. :) Hyvä, että kannusti! Se olikin tarkoitus. Näin kokonaisen 1 lapsen syvällä kokemuksen äänellä :D
      Mutta tarinasi tuntui niin samanlaiselta kuin omani. Esim. mieheni ei olisi ikinä uskonut sen alun jälkeen, että ylipäätänsä ikinä jatkan imetystä, mutta kannusti kuitenkin, koska minulla oli tahtoa jatkaa. Eli puolisolta kanssa vaan tsemppi lauseita pahoina hetkinä. Eikä siihen asian helpottumiseen välttämättä mene edes kauaa, mulla se kesti sen pari kuukautta. Kaikki tasaantuu aikanaan, myös se hillitön suuta kuivaava jano! Tarkoitin vain, että hankalia hetkiä voi tulla vähän jatkossakin, mutta aina ne menee ohi. Aina on joku "vaihe" päällä muutenkin kehityksessä :)
      Se piti vielä lisätä, että vauvani oli huomattavan iso syntyessään ja sain vain aina kuulla kuinka "ei ole mahdollista" ruokkia noin isoa pelkällä rintamaidolla.. hyvin näyttää kasvaneen :)
      Rintaruokinta on onnistuessaan 100x helpompaa kuin pullojen kanssa pelailu.
      Mutta älytöntä stressiä ei saa ottaa!! Pidät aina takaportin itsellesi pulloihin avoimena, niin pystyt olemaan huoletta :)
      Ja tosiaan luotat siihen, että vauva kasvaa kyllä. Kunhan saatte taas painon hiljalleen nousuun - kyllä se aivan varmasti siitä!
      Luotat itseesi!!

      Delete
    3. Jeh, hyvä kuulla! Luottavaisesti vaan eteenpäin :)

      Delete